Opeopiskelija-lehti

Työssään tasapainoilevat rehtorit
Rehtoreiden monipuolinen työnkuva tuo mielekkyyttä työpäiviin samalla niitä haastaen. Haastatteluiden mukaan rehtorit kokevat painetta työnsä aikatauluttamisesta.

Lupaus antaa mandaatin vaatimiselle
Poliitikot tekevät taas koulutuslupauksia.

Sota ja koulu
Sodat eivät ole loppumassa eivätkä hirmuhallinnot häviämässä. Opettajilla on oltava aidot mahdollisuudet auttaa apua tarvitsevia kasvatuksen ja koulutuksen keinoin.

Helppoa ja hauskaa kuin Talvipäivien teko
Kun puhutaan opettajaksi opiskelevien Talvipäivistä, saattaa oikeassa seurassa kasvoille nousta hymyä ja mieleen pulpahtaa eeppisiä tarinoita – omakohtaisen empiirisen tutkimukseni mukaan on useimmiten näin.

Miten Talvipäivät oikiasti järkättiin?
SOOLin Talvipäivien 2023 järjestäminen on ollut rankkaa suorittamista, mutta myös iso nautinto. Kaikki alkoi oikeastaan jo kolme vuotta sitten.

Ylen Uutisluokassa ysit lämpenivät mediakasvatukselle liekkeihin asti
Mediakasvatusta tuodaan kouluihin jokaiselle luokka-asteelle. Ylen Uutisluokassa koululaiset pääsevät tekemään uutisen omasta ideastaan valmiiksi toteutukseen saakka.

Aimo Jalla: Tipaton
Taas roiskuaa kuin koski kohisten.

Pedagogiaa papeille
Opettajataustainen Miikka Tarpeenniemi tarkastelee väitöstutkimuksessaan pedagogisen osaamisen valmiuksia pappien peruskoulutuksessa.

Kollegiaalinen yhteistyö rikastuttaa
Mitä tapahtui ajatukselle, että tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lapsi?

Tanssinopettajasta OAJ:n puheenjohtajaksi
Katarina Murto, 51, valittiin OAJ:n puheenjohtajaksi toukokuussa. Koulutukseltaan Murto on tanssinopettaja ja tanssitaiteen maisteri sekä oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.

Opeopiskelijasta yrittäjäksi
Kaikki alkoi myyjäisiä varten tehdyistä korvakouruista.

Luokanopettajasta kirjailijaksi
Opeopinnot olivat kirjailija Timo Parvelalle kasvamisen aikaa. Ensimmäisen kirjansa hän kirjoitti gradun teon lomassa.

Moniammatillisuus unohtuu opinnoissa
Vaikka olemme oman alamme tulevia asiantuntijoita, olemme myös samanaikaisesti osa isompaa tiimiä.

Opettajat pulassa ja opettajapula?
Ammattiin liittyvät epäkohdat on laitettava kuntoon mahdollisimman nopeasti.

OKL:stä väitöskirjatutkijaksi
Kannattaa tehdä asioista, jotka kiinnostavat.

Opintojen ohessa hankekoordinaattoriksi
Olisipa joku toitottanut jo opiskeluaikoina sitä, että on ihan ok olla hukassa, kokeilla omia siipiä ja suuntautua sellaisillekin urapoluille, jotka eivät välttämättä tunnu niin itsestään selviltä.

Opo on kohtaamistyön ammattilainen
Opon työ on paljon muutakin, kuin kurssivalintojen naputtelua ja TET-paikkojen etsintää.

Uutisvideot voivat pelastaa väsyneen iltapäivän: ”Asiat jäävät helposti mieleen”
Tamperelaisen aineenopettajan ja kuopiolaisen ammattiopiston erityisopetuksen lehtorin työkalupakista löytyy Yle Triplet. Uutisvideoista oppimateriaalia opettajille tuottava palvelu sopii kaikenikäisille oppilaille. Motivaatio uutisvideoiden kanssa työskentelyyn kouluissa on korkea, sillä ajankohtaiset asiat kiinnostavat opetuksessa.

Aimo Jalla: Vanhemman lehtorin vaihtoehtoiset urapolut
Tuskin gigoloilla näin pitkiä kesälomia on?

Sivistys kuuluu kaikille
Elokuussa avautui ensimmäinen oppimisen ja sivistyksen teemaan keskittyvä tiedekeskus Suomessa. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi kutsuu osaksi sivistyksen tarinaa.