10.6.2016

Musiikkikasvatuksen lakkauttaminen olisi hätäinen päätös

Opettajaksi opiskelevat ovat huolissaan Oulun yliopiston suunnitelmista lakkauttaa musiikkikasvatuksen pääaine. Lakkauttamisella saatavat nopeat säästöt eivät korvaa sitä, mitä koulutuksesta leikkaamalla menetetään.

SOOL & Mukava ry
KANNANOTTO

Opettajaksi opiskelevat ovat huolissaan Oulun yliopiston suunnitelmista lakkauttaa musiikkikasvatuksen pääaine. Yliopiston hallitus tekee päätöksen asiasta jo ensi viikolla, 15. kesäkuuta. Lakkauttamispäätös tarkoittaisi sitä, että koulutusohjelmaan ei valittaisi enää uusia opiskelijoita keväällä 2017.

Korkeakoulut on asetettu vaikeiden leikkausvaateiden eteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitä ohjauksellaan, vaikka vastuu onkin itse korkeakouluilla. Ohjauksesta huolimatta koulutusvastuiden jakamisesta näyttää puuttuvan johdonmukainen koordinaatio, jota johtaisivat asiantuntijalausunnot ja toimenpiteiden vaikutusten arviointi. Uudistuksissa tulee pyrkiä laadukkaaseen korkeakouluverkostoon sekä pätevien ammattilaisten saatavuuteen valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Nyt päämääränä on keskittäminen suuriin ja vahvasti profiloituneisiin yksiköihin, jolloin vaarana on, että monitieteisyys ja laaja-alainen sivistys kärsivät. Pienten opintolinjojen ja koulutusyksiköiden lakkauttamiset näyttäytyvät hätäisinä päätöksinä, joilla pyritään saavuttamaan nopeita säästöjä. Todellisuudessa hetkelliset säästöt eivät korvaa sitä, mitä koulutuksesta leikkaamalla menetetään.

Leikkauksia tulisi harkita ja suunnitella huolellisesti, sillä opintolinjan alasajo on aina helpompaa kuin sen uudelleen aloittaminen. Pienten alojen erityisyys tulee tunnustaa ja hyväksyä se, että myös erityisosaajia tarvitaan. Pienetkin opintolinjat integroituvat osaksi tiedeyhteisöä. Oulun musiikkikasvatuksessa on onnistuneesti rakennettu yhteistyötä yli oppiaine- ja tiedekuntarajojen. Näin ollen opintolinja tuo tieteenalan erityisosaamista paitsi koko opettajankoulutukseen myös muuhun korkeakoulutukseen.

Oulun musiikkikasvatuksen opintolinja perustettiin vastaukseksi Pohjois- ja Itä-Suomen kriittiseen musiikinopettajapulaan. Oulusta valmistuneet musiikinopettajat ovat työllistyneet hyvin ja valtaosa juuri näille alueille, joille muista vastaavista koulutuksista (Jyväskylän yliopisto, Taideyliopisto) valmistuvat eivät sijoitu. Musiikin aineenopettajien koulutustarve on Suomessa edelleen suuri; vain 65 prosenttia on kelpoisia ja noin kolmasosa yli 50-vuotiaita. Tarvetta päteville opettajille on erityisesti Lapissa ja Itä-Suomessa. Opettajankoulutuksen järjestämisessä tulee kantaa vastuu siitä, että päteviä ammattilaisia on riittävästi valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Noora Korhonen
puheenjohtaja, SOOL

Julia Petäjä
pääsihteeri, SOOL

Riku Kontiainen
puheenjohtaja, Mukava ry (Oulun yliopiston musiikkikasvatusopiskelijoiden ainejärjestö)

Lue myös:
Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kannanotto

 


Lisää aiheesta

3.3.2025

Liittokokouskutsu 12.-13.4.

Taas on aika päättää SOOLin toiminnan suuntaviivoista ja edunvalvonnan linjauksista sekä valita liiton puheenjohtajisto ja hallitus seuraavalle kaudelle. Kokouskutsu on lähetetty jäsenyhdistyksille sähköpostitse.

26.2.2025

Musiikkipedagogian opiskelijoiden Molli ry SOOLin jäsenyhdistykseksi

Oulun amattikorkeakoulun musiikkipedagogian opiskelijoita edustava Molli ry on hyväksytty SOOLin 50. jäsenyhdistykseksi.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

Jaa sivu somessa

Tweet