1.12.2015

Vaadimme yhdenvertaisuutta nuorisolakiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee nuorisolain uudistusta, jossa opettaja-, insinööri- ja lääketieteen opiskelijoiden järjestöt rajattaisiin valtionavustusten ulkopuolelle. Järjestöt pitävät rajausta epäoikeudenmukaisena ja täysin perusteettomana.

SOOL, IOL & Medisiinariliitto
KANNANOTTO

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee nuorisolain uudistusta. Uudistettavan lain tavoitteiksi työryhmän esityksenä on muun muassa edistää nuorten osallisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia, kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa, yhteisöllisyyttä, toimintaa kansalaisyhteiskunnassa, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista. Mielestämme Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL:illa, Insinööriopiskelijaliitto IOL:lla sekä Suomen Medisiinariliittolla on oma tärkeä tehtävänsä näiden tavoitteiden edistämisessä ja toteutumisessa. Näiden järjestöjen toiminta on nuorten omaehtoisesti johtamaa, suunnittelemaa ja toteuttamaa. Toiminnan keskiössä on koulutuksen kehittäminen vastaamaan opiskelijoiden tarpeita paitsi nyt, mutta myös tulevaisuuden työelämää ja yhteiskuntaa varten. Opiskeluaikana opitut aktiivisen kansalaisuuden taidot sekä osallisuus ja vaikuttamistaidot siirtyvät työelämään ja sieltä välillisesti myös seuraaville sukupolville.

Valtionavulla tuetaan aktiivisesti opiskelijajärjestöjen omaehtoisuutta ja riippumattomuutta sekä ohjataan toimintaa nuorisolain tavoitteiden suuntaan. Nuorisolain uudistusta valmistellut työryhmä esittää kuitenkin valtionapukelpoisuuden poistamista järjestöiltä, joiden pääasiallisena tehtävänä on edistää yhden koulutus-, opinto- tai vastaavan alan opiskelua. Myöskään pääasiallisesti ammatillista järjestäytymistä edistävää järjestöä ei hyväksytä valtionapukelpoiseksi. Ministeriö tulkitsee kirjauksen koskevan vain kolmea nykyisin avustettavaa ja edellä mainittua opiskelijajärjestöä. Tämän perusteella voidaan vetää johtopäätös, että ministeriön mielestä työelämätietoisuus ja ammatillinen kasvu eivät ole nyky-yhteiskunnassa tärkeitä. Paitsi että kirjaus on syrjivä, on se myös tulkinnanvarainen, sillä todellisuudessa edellä mainitut kolme opiskelijajärjestöä kattavat kukin laaja-alaisesti eri opintosuuntauksia ja tieteenaloja, eivätkä oman tulkintansa mukaan edistä ainoastaan yhden alan opiskelua.

Lain tulisi olla yksiselitteinen ja turvata samanlaiset oikeudet kaikille nuorisolaissa määritellyn kohderyhmän jäsenille. Valtionavustuksen myöntämisen kriteerinä tulisi olla toiminnan laatu, laajuus sekä vaikuttavuus, ei järjestöjen järjestäytymisperuste. Mielipiteen- ja yhdistymisvapaus ovat perustuslaillisia (6 §) oikeuksia. Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan mielipiteen takia, eikä opiskelijajärjestöä voi asettaa eriarvoiseen asemaan sen perusteella, edustaako se yhtä vai useampaa opiskelualaa. Tällainen kolme järjestöä avustuskelpoisuudesta ulosrajaava kirjaus on epäoikeudenmukainen ja täysin perusteeton, joten se tulisi poistaa lakiluonnoksesta.

Ministeriö edellyttää avustettavilta järjestöiltä yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta. Nyt me edellytämme samaa ministeriöltä ja vetoamme lakiehdotuksen 15§ momentin 4 poistamisen puolesta.

Julia Petäjä
pääsihteeri, Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Tero Rinne
asiamies, Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Otso Arponen
puheenjohtaja, Suomen Medisiinarililitto


Lisää aiheesta

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

10.2.2025

Turvallinen opiskelijayhteisö on meidän kaikkien vastuulla

SOOL ja sen jäsenyhdistykset opettajankoulutuspaikkakunnilla kehottavat kaikkia opiskeljayhteisön jäseniä käyttäytymään kunnioittavasti ja puuttumaan kiusaamiseen.

6.2.2025

Puheet pervoilusta ovat väärän tiedon levittämistä

Opettajaksi opiskelevat eivät hyväksy sitä, että opetusalasta puhutaan halventavasti, tai että opetussisällöistä levitetään kuntavaalikampanjoissa väärää tietoa.

Jaa sivu somessa

Tweet