6.10.2015

Suunnitelmallisuudesta ponnistusvoimaa osaamisloikalle

SOOL on tyytyväinen siihen, että hallitus haluaa osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeissa vauhdittaa uusien oppimisympäristöjen ja digitaalisten materiaalien käyttöönottoa opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Vaikka loikkimalla voi päästä pitkälle, SOOL muistuttaa, että ilman tarkkaan harkittua ja jatkuvaa kehittämistyötä vaarana on kompurointi ja kaatuilu.

KANNANOTTO

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on tyytyväinen siihen, että hallitus haluaa osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeissa panostaa opettajankoulutuksen kehittämiseen suunnitelmallisesti ja rohkeasti lähivuosina. SOOL ottaa innolla vastaan uusien oppimisympäristöjen ja digitaalisten materiaalien käyttöönoton vauhdittamisen opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Vaikutukset tulee kuitenkin suunnata koskemaan koko koulutusjärjestelmää, ei vain peruskoulua. Näin ollen myös kehittämistyön tulee kattaa kaikki opettajankoulutusalat, koulutusyksiköt, opettajankouluttajat, opettajaksi opiskelevat ja jo valmistuneet opettajat.

Nykyiset täydennyskoulutukset ja kehittämisohjelmat ovat jääneet yksittäisten, asiasta jo kiinnostuneiden opettajien osaamisen kehittämiseen, eivätkä ne ole tavoittaneet kaikkia alalla toimivia. Opettajien peruskoulutuksessa on varmistettava, ettei synny väliinputoajavuosikursseja, jotka eivät ehdi saada opetusta digitaalisten materiaalien pedagogisesta hyödyntämisestä ja samalla myöhästyvät käynnissä olevista täydennyskoulutuksista. Kehittämistyön tulee tapahtua yhteistyössä opettajankoulutuksen asiantuntijoiden kanssa ja jo olemassa oleva tutkittu tieto, hyvät käytännöt ja valmistellut selvitykset tulee ottaa hyötykäyttöön toteutusta suunniteltaessa.

SOOL on tyytyväinen, että digitaalisuus on vahvasti liitetty pedagogiseen osaamiseen, mutta kaipaa vielä täsmennystä käsitteisiin “digipedagoginen koulutus” ja “uusi pedagogiikka”. Termien ja niiden takana olevien tavoitteiden selkeys antaa ponnistusvoimaa ja motivaatiota opettajien osaamisloikalle. SOOL muistuttaa, että loikkimalla voi päästä pitkälle, mutta ilman tarkkaan harkittua ja jatkuvaa kehittämistyötä vaarana on kompurointi ja kaatuilu matkalla. SOOL haastaakin päättäjät ja kasvattajat pohtimaan sitä, mihin ollaan matkalla ja ennen kaikkea miksi, ja sitä kautta kirkastamaan yhteisen kuvan päämäärästä.


Lisää aiheesta

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

10.2.2025

Turvallinen opiskelijayhteisö on meidän kaikkien vastuulla

SOOL ja sen jäsenyhdistykset opettajankoulutuspaikkakunnilla kehottavat kaikkia opiskeljayhteisön jäseniä käyttäytymään kunnioittavasti ja puuttumaan kiusaamiseen.

6.2.2025

Puheet pervoilusta ovat väärän tiedon levittämistä

Opettajaksi opiskelevat eivät hyväksy sitä, että opetusalasta puhutaan halventavasti, tai että opetussisällöistä levitetään kuntavaalikampanjoissa väärää tietoa.

Jaa sivu somessa

Tweet