19.12.2014

Opetuksen laadusta leikataan

SOOL on pettynyt hallituksen ehdottamiin toisen asteen koulutuksen rakenneuudistuksiin ja rahoitusmalliin. Koulutuksesta leikataan nyt kaikilla asteilla. SOOL näkee näin mittavilla säästöillä vain surullisia seurauksia.

KANNANOTTO

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on pettynyt hallituksen ehdottamiin toisen asteen koulutuksen rakenneuudistuksiin ja rahoitusmalliin. Opetuksen laatu ja opiskelijoiden hyvinvointi unohdetaan taloudellisten säästöjen nimissä.

Hallituksen rakenneuudistusohjelman tavoitteena on säästää 260 miljoonaa euroa, jotka kohdentuvat lukiokoulutukseen, ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön. SOOL näkee, että säästöt tarkoittavat yksiköiden sulkemisia ja koulutusverkon supistumista, sadat opettajat menettävät työpaikkansa ja toisen asteen rahoituksessa painotetaan tuloksellisuutta.

– Ensin 15-vuotiaat nuoret joutuvat muuttamaan koulutuksen perässä pois kotipaikkakunnaltaan ja seuraavaksi opinnoissa tärkeimpänä pidetään nopeaa opintosuoritusta, jotta koulutuksen järjestäjä saa rahoitusta. Eurot silmissä saatetaan opiskelijat päästää läpi opinnoista ilman todellista osaamista. Näinkö Suomi aikoo turvata tulevaisuuden osaamisen ja säilyttää paikkansa yhtenä koulutuksen kärkimaana? kyseenalaistaa puheenjohtaja Maiju Laurila.

Suoritusten ja tuloksellisuuden korostaminen on täysin väärä lähtökohta rahoitukselle ja vastoin kaikkien asiantuntijoiden näkemyksiä. SOOLin mielestä toisen asteen koulutuksen rahoituksen tulisi aidosti turvata perustehtävän toteuttaminen sekä palkita laadusta ja toiminnan kehittämisestä. SOOL on Suomen Lukiolaisten Liiton ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n tavoin huolissaan myös toisen asteen opiskelijoiden toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Pahimmillaan kouluverkon supistuminen ja uusi rahoitusmalli johtavat nuorten syrjäytymisen kasvuun.

Hallituksen ratkaisut toiselle asteelle heikentävät suomalaisten osaamista tulevaisuudessa. Koulutuksesta leikataan nyt kaikilla asteilla. SOOL näkee näin mittavilla säästöillä vain surullisia seurauksia.


Lisää aiheesta

17.2.2025

Opintojen ohella tehty työ voi myös tukea opettajuutta

Opiskelijoiden taloustilanteen heikentyessä yhä useampi päätyy tekemään töitä opintojen ohella.

17.2.2025

Riittävän hyvä työnhakuun – Parhaat vinkit työnhakijalle

Työnhaku on haastava taitolaji ja tästä jutusta saat kevään parhaat vinkit siihen!

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

Jaa sivu somessa

Tweet