14.9.2018

Opettajille valmiuksia ehkäistä seksuaalista häirintää ja puuttua häirintätilanteisiin

Tuoreissa koulukyselyissä on paljastunut rajuakin nuorten kokemaa seksuaalista häirintää ja isoja eroja koulujen välillä. Opettajankoulutus ei nykyisellään anna riittävästi valmiuksia tunnistaa ongelmia ja puuttua häirintään. SOOL vaatii tähän muutosta.

KANNANOTTO

Jokaisella opettajalla on oltava keinot ehkäistä seksuaalista häirintää ja puuttua siihen. SOOL vaatii, että opettajankoulutuksen opintoihin lisätään välittömästi sisältöjä, jotka antavat valmiuksia tunnistaa häirintä ja käsitellä häirintätilanteita.

Ylen MOT-ohjelman tuoreessa kyselyssä moni nuori kertoo kokeneensa rajuakin seksuaalista häirintää koulussa ja vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä paljastui suuria koulukohtaisia eroja siinä, kuinka paljon häirintää koettiin.

Kouluterveyskyselyn mukaan joissain yläkouluissa oppilaiden kokemaa seksuaalista häirintää on jopa viisinkertaisesti koko maan keskiarvoon verrattuna. Erityisen huolestuttavaa on se, että vaikka julkinen keskustelu aiheesta on lisääntynyt, seksuaalinen häirintä ei ole vähentynyt. Vaikuttaa siltä, että osassa kouluja ongelmia ei osata tunnistaa.

Opettajille on taattava mahdollisuus turvata tulevien sukupolvien hyvinvointi ja vaikuttaa vuosikausia jatkuneeseen kiusaamisongelmaan. SOOL haluaa painottaa, että turvallinen oppimisympäristö on jokaisen oikeus ja ilman riittäviä eväitä emme voi poistaa Suomesta kiusaamis- ja häirintäongelmaa.

SOOL aikoo olla myös aktiivisesti itse luomassa kulttuuria, jossa häirintään puututaan konkreettisesti. Vastedes SOOLin omissa valtakunnallisissa tilaisuuksissa tulee toimimaan häirintäyhdyshenkilöt valvomassa turvallisen tilan toteutumista.

– Haluamme toiminnallamme osoittaa, että pelkkä puhuminen aiheesta ei riitä. Haastamme myös muun kasvatus- ja koulutuskentän toimijat seuraamaan esimerkkiämme, toteaa SOOLin puheenjohtaja Aleksi Vehmassalo.


Lisää aiheesta

17.2.2025

Kesälukiokokemus koukuttaa opettajia

Kesälukioseura yhteistyökumppaneineen järjestää vuosittain noin 20 kesälukiota eri puolilla Suomea, etänä ja myös ulkomailla. Kesälukioista löytyy mielenkiintoisia, mukaansatempaavia ja jopa maailmankuvaa avartavia työ- ja harjoittelumahdollisuuksia myös eri opetusalojen opiskelijoille.

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

17.2.2025

Kännykkälaki yhteisenä työvälineenä

Aikaa ja energiaa kohdistuu kohtuuttomissa määrin digilaitteiden ja niiden käytön vahtaamiseen. Nuoret itsekin ahdistuvat koukuttavasta somesta ja rappeutuvasta keskittymiskyvystä.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

Jaa sivu somessa

Tweet