23.3.2022

Opettajarekisteri - Ei uhka vaan välttämättömyys

Valmisteilla olevan opettajarekisterin tarkoituksena on kertoa, paljonko Suomessa on kelpoisuussäädösten mukaisia opettajia, rehtoreita ja johtajia. SOOL vaatii, että opettajarekisteri otetaan käyttöön ensi tilassa, jotta opettajankoulutuksen tarpeita voidaan tarkemmin ennakoida koko maassa kohdentamalla koulutuksen volyymiä ja erikoistarpeita.

KANNANOTTO

Nykyisin on olemassa vain kyselyihin pohjautuvaa tietoa opettajien määrästä ja heidän kelpoisuuksistaan. Tiedonkeruu toteutetaan kolmen vuoden välein ja siihen on vastannut vain noin puolet opettajista. Realistista dataa opettajista Suomessa ei siis ole ja esimerkiksi alueelliset erot saattavat olla mittavia.

Opettajarekisteriin siirryttäessä tiedot kelpoisuuksista siirtyvät suoraan opettajarekisteriin opiskelijan valmistuessa. Yksi valtakunnallinen yhtenäinen rekisteri tarjoaisi selkeyttä.

Rekisteri antaisi myös suuntaviivoja sille, mihin opiskelijat valmistuessaan työllistyvät. On selvää, että kaikki opiskelijat eivät jää töihin sille alueelle, missä opiskelevat. Opettajarekisteri kertoisi myös siitä, mille alalle opettajaksi opiskelevat työllistyvät – opettajankoulutus kun antaa eväät moneen muuhunkin, kuin opettajana toimimiseen.

Parhaimmassa tapauksessa myös vastavalmistuneiden työllistyminen helpottuisi, kun työnantajat pääsisivät rekisteristä näkemään uusien valmistuneiden opettajien tietoja kelpoisuuksineen. 

Opettajaksi valmistuvalla on takanaan usean vuoden korkeakouluopinnot, jotka takaavat hänelle kelpoisuuden opettaa tietyillä koulutusasteilla. Opettajan tulee olla kelpoinen ja vain kelpoisen opettajan tulee voida käyttää itsestään opettaja-nimikettä. Oppijankin tulee pystyä luottamaan siihen, että hänen opettajansa ovat kelpoisia.

Tälläkin hetkellä opetus- ja kasvatuskentällä toimii henkilöitä, joilta puuttuu kelpoisuus ja opettajarekisterissä tämäkin tieto näkyisi. Rekisterin avulla saataisiin myös tieto, paljonko kelpoisia opettajia puuttuu eri puolilla Suomea.

On hienoa, että opettajarekisteri on otettu avoimesti vastaan eduskunnassa ja useat puolueet ovat jo näyttäneet rekisterille vihreää valoa. Toivomme päättäjiltä katsetta tulevaisuuteen ja panostamista opetusalaan. Eduskuntavaalit ovat nurkan takana ja kaikki opettajaksi opiskelevat seuraavat mielenkiinnolla, kuinka koulutusmyönteiset päättäjät Suomelle valitaan.


Lue lisää:
OAJ: Opettajarekisteri on nyt ajankohtainen 


Lisää aiheesta

17.2.2025

Opintojen ohella tehty työ voi myös tukea opettajuutta

Opiskelijoiden taloustilanteen heikentyessä yhä useampi päätyy tekemään töitä opintojen ohella.

17.2.2025

Riittävän hyvä työnhakuun – Parhaat vinkit työnhakijalle

Työnhaku on haastava taitolaji ja tästä jutusta saat kevään parhaat vinkit siihen!

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

Jaa sivu somessa

Tweet