14.5.2020

Opettajankoulutuksen opiskelijavalinnassa epäonnistuneet poikkeusjärjestelyt

SOOL ei ole tyytyväinen opettajankoulutuksen opiskelijavalinnan poikkeusjärjestelyihin. Tänä vuonna tehdyt poikkeukset eivät missään nimessä saa olla uusi normaali.

KANNANOTTO

VAKAVA-koe, eli valtakunnallinen kasvatusalojen valintakoe pidetään huomenna. Hakijat ovat uudet edessä: uudessa kokeessa ei ole ennakkomateriaaleja kuten aiemmissa kokeissa, vaan aineistot julkaistaan koepäivänä.

Tämän vuoden hakijat ovat muutenkin erittäin haastavassa paikassa: koetta on poikkeusolojen vuoksi siirretty, ja se järjestetään etänä. Lisäksi soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat hakijat suorittavat vielä kontrollikokeen, jolla pyritään ehkäisemään vilppiä. Hakija kohtaa siis yhden ylimääräisen kokeen. Ja lopulta myös itse soveltuvuuskoe järjestetään etänä.

Tässä olisi aivan riittävästi muutoksia ja huolen aiheita pääsykokeeseen osallistuvalle, mutta suurin stressin aiheuttaja lienee muutos todistusvalinnalla ja pääsykokeen perusteella valittavien hakijoiden osuuksissa. Yliopistot ovat poikkeusoloista johtuen kasvattaneet todistusvalinnalla soveltuvuuskokeisiin kutsuttavien hakijoiden määrää, ja näin ollen tavallista pienemmällä määrällä hakijoita on mahdollisuus päästä jatkoon VAKAVA-kokeen perusteella.

Muitakin päätöksiä olisi ollut mahdollista tehdä, ja SOOL ei ole tyytyväinen valittuun toimintatapaan. Haluamme korostaa, että päätös kasvattaa todistusvalintaväylää on nimenomaan poikkeus. Seuraavassa yhteishaussa todistusvalinnan ja pääsykoevalinnan suhde on palautettava takaisin aiempaan.

Tänä vuonna tehty poikkeus ei missään nimessä saa olla uusi normaali. Covid-19-epidemiaan liittyviä poikkeustoimia voi olla käytössä myös vuoden päästä, emmekä tiedä, millainen tilanne on esimerkiksi pääsykokeiden järjestämisen osalta. Yliopistojen on varauduttava tähän, ja taattava, että vuoden kuluttua pääsykoeväylän osuus voidaan palauttaa takaisin aiempaan huolimatta mahdollisista poikkeusoloista. Lisäksi VAKAVA-neuvottelukunnan päätöksiin tulisi myös opiskelijoilla olla todellinen vaikutusmahdollisuus.

Ikävästä tilanteesta huolimatta SOOL toivottaa hurjasti onnea kaikille opettajankoulutukseen hakeville – sekä VAKAVA-kokeeseen että kesän soveltuvuuskokeisiin!


Lisää aiheesta

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

10.2.2025

Turvallinen opiskelijayhteisö on meidän kaikkien vastuulla

SOOL ja sen jäsenyhdistykset opettajankoulutuspaikkakunnilla kehottavat kaikkia opiskeljayhteisön jäseniä käyttäytymään kunnioittavasti ja puuttumaan kiusaamiseen.

6.2.2025

Puheet pervoilusta ovat väärän tiedon levittämistä

Opettajaksi opiskelevat eivät hyväksy sitä, että opetusalasta puhutaan halventavasti, tai että opetussisällöistä levitetään kuntavaalikampanjoissa väärää tietoa.

Jaa sivu somessa

Tweet