24.8.2021

Opeopiskelijat tulee rokottaa ennen harjoitteluita

SOOL on huolissaan opettajankoulutuksen kontaktiopetuksen ja lähiharjoitteluiden määrän olemattomuudesta ja sen vaikutuksesta opeopiskelijoiden osaamiseen sekä jaksamiseen. Ratkaisu ongelmaan löytyy koronavirusrokotteesta.

KANNANOTTO

Etäopetusta on kestänyt lähes kolme lukukautta eikä loppua vieläkään näy. Opettajaopinnoissa kontaktiopetus on äärimmäisen tärkeää, sillä ihmisten kohtaaminen, vertaistuki ja vuorovaikuttaminen ovat opettajuuden kulmakiviä. SOOLin Tavoitteet opettajankoulutukselle -ohjelma linjaakin, että kontaktiopetuksen määrän tulee olla vähintään 14 tuntia opintopistettä kohti.

Monella opeopiskelijalla syksy alkaa opetusharjoittelulla, joihin on osallistuttava, mikäli haluaa valmistua määräajassa. Opetusharjoitteluita on pidetty sekä täysin etänä että hybridimallisina, mutta kumpikaan näistä ei korvaa nykyisiä lähiharjoitteluita.

Opetusharjoittelut eivät voi jatkua enää etänä, mutta läsnäolo vaarantaa opeopiskelijoiden terveysturvallisuuden. Opeopiskelijoiden turvallisuuden takaamiseksi jokaisen opeopiskelijan tulee saada mahdollisuus täydentävään koronavirusrokotteeseen ennen opetusharjoitteluaan. Opeopiskelijoiden rokottaminen suojelee opiskelijan lisäksi myös oppijoita sekä koko koulun henkilökuntaa.

Joissain kunnissa, kuten Lohjalla ja Vantaalla, opettajille on järjestetty pop-up -rokotuspäiviä. SOOL näkee ratkaisun tässä. Esimerkiksi korkeakoulut voisivat yhteistyössä kunnan kanssa järjestää kampuksille pop-up -rokotuspisteitä, joka mahdollistaisi yhdenvertaisen rokotemahdollisuuden jokaiselle opeopiskelijalle asuinpaikkakuntaa katsomatta. Rokotteen ottamisesta ei voi opiskelijalle antaa sopimatonta poissaoloa.

Opiskelijoiden mielenterveys ja jaksaminen ovat olleet koetuksella niin pitkään, että asia täytyy vihdoin ottaa vakavasti.


Lisää aiheesta

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

10.2.2025

Turvallinen opiskelijayhteisö on meidän kaikkien vastuulla

SOOL ja sen jäsenyhdistykset opettajankoulutuspaikkakunnilla kehottavat kaikkia opiskeljayhteisön jäseniä käyttäytymään kunnioittavasti ja puuttumaan kiusaamiseen.

6.2.2025

Puheet pervoilusta ovat väärän tiedon levittämistä

Opettajaksi opiskelevat eivät hyväksy sitä, että opetusalasta puhutaan halventavasti, tai että opetussisällöistä levitetään kuntavaalikampanjoissa väärää tietoa.

Jaa sivu somessa

Tweet