10.1.2018

Itä-Suomen yliopisto ohitti opeopiskelijat

Itä-Suomen yliopisto on päättänyt siirtää ensimmäisen vuoden opettajaksi opiskelevien harjoittelun välittömästi lukuvuoden alkuun vahvasta opiskelijoiden edunvalvontajärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL tuomitsee toimintatavan, jossa yliopisto jättää opiskelijoiden näkemyksen kuulematta.

KANNANOTTO

Suomalaisten yliopistojen opetuksen ja toiminnan kehittämisen perustukset on muurattu syvälle vahvaan kolmikantaan, jossa opiskelijat ovat mukana tasavertaisia jäseniä päätöksenteossa. Itä-Suomen yliopistossa kolmikannan merkitys näyttää kuitenkin valitettavasti unohtuneen. Yliopisto on päättänyt siirtää opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyvän orientoivan harjoittelujakson opintojen ensimmäisen vuoden välittömään alkuun. Päätös on tehty opiskelijoiden toiveiden vastaisesti huolimatta siitä, että Itä-Suomen yliopiston opettajaksi opiskelevia edustavat järjestöt ovat vastustaneet päätöstä. SOOL paheksuu yliopiston toimintatapaa ja katsoo sen rikkovan kolmikannan periaatteita.

– Huomioiden Itä-Suomen yliopiston kasvavan roolin opettajankoulutuksen järjestäjänä on äärimmäisen huolestuttavaa havaita tällaista välinpitämättömyyttä yliopiston edustajien toiminnassa, toteaa liiton puheenjohtaja Jesper Lempiäinen.

Muutoksella yliopisto pyrkii toiminnan tehostamisen ohella parantamaan opetusohjelmia siten, että osaamistavoitteet voidaan saavuttaa paremmin ja eri osapuolten hyvinvointi huomioiden. Muutokselle asetetut tavoitteet jäävät kuitenkin saavuttamatta, sillä päätös lisää opintojen alun stressiä sekä heikentää opiskelijan mahdollisuuksia syventää aiemmin vuoden alkuun sijoittuneiden opintojen pohjalta hankittua teoreettista osaamista.

SOOL vetoaa Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen päättäjiin ja vaatii heiltä paluuta vastuullisen koulutuksen järjestämisen käytänteisiin. Nykyaikainen yliopisto ei voi jättää opiskelijoidensa näkemyksiä kuulematta, vaan sen on rakennettava tulevaisuus yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa.



Liittyy aiheeseen:
ISYY: Opetusharjoittelun ajoitus on monen muuttujan summa

 

 


Lisää aiheesta

17.2.2025

Vetovoimaisen opettajankoulutuksen asialla

Oslossa pidetyssä Pohjoismaiden opeopiskelijoiden vuotuisessa Studerandeforum-tapaamisessa keskusteltiin opettajankoulutuksesta eri maissa, liittojen rakenteista ja järjestäytymisestä sekä tulevan ammattimme veto- ja pitovoimasta.

17.2.2025

Koulutusvaalit – kevään tärkein juttu

Kunnissa päätetään suurista koulutus- ja sivistyspalveluiden linjoista sekä rahankäytöstä, mikä tekee kuntavaaleista opeopiskelijoille erityisen merkittävän paikan vaikuttaa. Kolme opettajataustaista konkariehdokasta esittäytyy tässä jutussa ja kertoo, kuinka he ovat päätyneet kunta- ja tai aluepolitiikkaan vaikuttamaan. Ehdokkaat paljastavat myös mitkä aiheet nousevat heistä erityisen merkittäviksi näissä vaaleissa.

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

10.2.2025

Turvallinen opiskelijayhteisö on meidän kaikkien vastuulla

SOOL ja sen jäsenyhdistykset opettajankoulutuspaikkakunnilla kehottavat kaikkia opiskeljayhteisön jäseniä käyttäytymään kunnioittavasti ja puuttumaan kiusaamiseen.

6.2.2025

Puheet pervoilusta ovat väärän tiedon levittämistä

Opettajaksi opiskelevat eivät hyväksy sitä, että opetusalasta puhutaan halventavasti, tai että opetussisällöistä levitetään kuntavaalikampanjoissa väärää tietoa.

Jaa sivu somessa

Tweet