26.2.2025

Musiikkipedagogian opiskelijoiden Molli ry SOOLin jäsenyhdistykseksi

Oulun amattikorkeakoulun musiikkipedagogian opiskelijoita edustava Molli ry on hyväksytty SOOLin 50. jäsenyhdistykseksi.

Sekä yliopistollinen opettajankoulutus että musiikkipedagogian ja tanssinopettajien koulutus ovat Oulussa sijoittuneet Linnanmaan kampukselle. Kuva: Wikimedia Commons.

Viime vuonna perustetun Molli ry:n tavoitteena on lisätä opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta ja ajaa jokaisen jäsenensä etua musiikilliseen suuntautumisvaihtoehtoon katsomatta. Lisäksi yhdistys pyrkii luomaan ja edistämään yhteistyötä muiden taidealan ainejärjestöjen kanssa.

Musiikikipedagogin opinnot kestävät tyypillisesti neljä vuotta. Aloituspaikkoja koulutukseen Oulun ammattikorkeakoulussa on tänä vuonna 25.

Suurin osa musiikkipedagogeista opettaa soittoa, laulua, musiikinteoriaa tai musiikkiteknologiaa musiikkikouluissa, -opistoissa, konservatorioissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Musiikkipedagogin tutkinto antaa kelpoisuuden musiikkioppilaitoksen tai vapaan sivistystyön opettajan virkaan tai toimeen sekä myös hakukelpoisuuden esimerkiksi Sibelius-Akatemian 2,5-vuotiseen maisterikoulutukseen.

» Molli ry Instagramissa


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet