15.8.2024

Isoja muutoksia työttömyysturvaan – kassaan liittyminen kannattaa silti edelleen

Opettajan uran alussa työsuhteet ovat usein lyhyitä, ja välissä on työttömyysjaksoja. Liittymällä työttömyyskassan jäseneksi voi jo opiskeluaikaisilla työsuhteilla kartuttaa tulevaa työttömyysturvaansa. Tänä vuonna tulee voimaan useita ansiopäivärahan tasoon ja työssäoloehdon kertymiseen liittyviä muutoksia.

Työttömyyskassojen jäsenilleen maksama ansioon suhteutettu työttömyyspäiväraha on huomattavasti Kelan peruspäivärahaa suurempi. SOOLin jäsenet eivät automaattisesti kuulu kassaan mutta SOOLin kautta voi liittyä Opetus ja tiede -työttömyyskassaan, kun saa lyhyenkin omaan opiskelualaan liittyvän palkallisen työsuhteen.

Liittyminen tapahtuu Omat tiedot -sivuilla ja kassan jäsenmaksu tänä vuonna on 4,50 euroa kuukaudessa.

Uutta työssäoloehtoa kertyy vähintään 465 euron kuukausipalkasta

Eduskunnan hyväksymät, ja osin jo voimaan tulleet säästötoimet vaikuttavat monella tavalla työttömyysturvaan. Syyskuun alussa on tulossa voimaan muun muassa työssäoloehdon kertymiseen sekä ansiopäivärahan tasoon vaikuttavia muutoksia.

Työskentelyedellytys vuoteen: Ansiopäivärahaa voi jatkossa saada, kun on kassan jäsenyyden aikana työskennellyt yhteensä vuoden ajan. Tähän asti jo kuuden kuukauden työskentelykertymä on oikeuttanut ansiopäivärahaan.

Työssäoloehto euroistetaan: Euroistaminen tarkoittaa, että riittävää työskentelyä ennen työttömyyttä arvioidaan jatkossa palkan perusteella. Tähän asti päivärahaoikeus on täyttynyt, kun työhistoriaa on kertynyt riittävillä tuntimäärillä kuuden kuukauden verran. Jatkossa työssäoloehtokuukaudeksi luetaan sellainen kalenterikuukausi, jona henkilölle on maksettu palkkaa vähintään 930 euroa.

Jos palkkatulo kalenterikuukauden aikana on vähintään 465 euroa, mutta vähemmän kuin 930 euroa, työssäoloehtokuukaudet voivat kertyä myös puolikkaina kuukausina.

Näistä ja muista muutoksista ja heikennyksistä huolimatta opettajaksi opiskelevien kannattaa monessa tapauksessa edelleenkin liittyä kassaan jo opiskeluaikana, jos opintojen ohella tekee esimerkiksi opettajan sijaisuuksia tai käy muissa palkkatöissä.

Vaikka jatkossa on vaikeampi päästä ansiopäivärahan piiriin, voi osa-aikaista työtä tekevien asemaa helpottaa se, että työssäoloehto alkaa kertyä palkkatulon perusteella työajan sijaan. Parhaassa tapauksessa koko työssäoloehdon voi saada täyteen jo opiskeluaikana. Tällöin oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan alkaa heti valmistumisen jälkeen.



Lisää aiheesta

17.2.2025

Opintojen ohella tehty työ voi myös tukea opettajuutta

Opiskelijoiden taloustilanteen heikentyessä yhä useampi päätyy tekemään töitä opintojen ohella.

17.2.2025

Riittävän hyvä työnhakuun – Parhaat vinkit työnhakijalle

Työnhaku on haastava taitolaji ja tästä jutusta saat kevään parhaat vinkit siihen!

13.2.2025

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteet: "Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus"

SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Etenkin kuntavaalit ovat tulevan työelämän kannalta opeopiskelijoille merkittävä paikka vaikuttaa.

18.11.2024

Töissä opintojen ohella: Tasapainoilua arkihaasteiden pyörteissä

Moni opeopiskelija työskentelee opintojensa ohella erilaisissa osa-aikaisissa tehtävissä. Syitä on monenlaisia, mutta tärkein niistä on raha. Suomen hallituksen toimet puskevat opiskelijoita entistä enemmän työpaikoille ensisijaisen opiskelun ohella, mikä saattaa kuormittaa jo ennestään uupuneita opiskelijoita.

8.10.2024

Opettajarekisteri nyt – turvallisuus ja opettajan profession arvostus ei voi jäädä vain puheeksi

Opettajaopiskelijat eivät halua, että opettajan tutkinnon arvoa heikennetään antamalla olettaa opettajan profession olevan kenen tahansa hoidettavissa. Opettajarekisterin luominen ja opettajan ammattinimikkeen suojaaminen toisivat turvaa sijaisuustilanteeseen ja opettajaksi opiskelevan tulevaisuuden työllisyystilanteeseen.

Jaa sivu somessa

Tweet