Lastentarhanopettaja
Laulunopetus paransi opettajien äänellistä ilmaisua
Opettajilla on äänihäiriöitä enemmän kuin muilla ammattiryhmillä. Nykyisessä opettajankoulutuksessa on kuitenkin jo pidemmän aikaa laiminlyöty puhe- ja lauluäänen tavoitteellinen koulutus. Hannele Valtasaaren väitöstutkimuksen mukaan laulupedagogiikalla olisi mahdollista ehkäistä ongelmia jo opettajaopiskelijoilla.
Yksityistäminen uhkaa varhaiskasvatuksen laatua
SOOL haluaa avata keskustelun yksityistämisen ongelmakohdista varhaiskasvatuksessa. Ennen kattavaa selvitystä tavoitteeksi pitää asettaa, että kunnat pystyvät itse järjestämään vähintään 70 prosenttia varhaiskasvatuspalveluistaan.
Varhaiskasvatuslain kokonaisuudistus ottaa tärkeitä askelia koko alan kehittämisen puolesta
Luonnos uudeksi varhaiskasvatuslaiksi tuo tervetulleita muutoksia päiväkodin henkilöstörakenteeseen, henkilöstön ammattinimikkeisiin ja kelpoisuusvaatimuksiin, toteavat Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja lastentarhanopettajaksi opiskelevien ainejärjestöt.
Varhaiskasvatuksen asema vahvistuu uuden varhaiskasvatuslain myötä
SOOL on tyytyväinen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemaan varhaiskasvatuslain luonnokseen, jossa varhaiskasvatus nostetaan suomalaisen koulutusjärjestelmän keskeiseksi osaksi.
Räppäävä lastentarhanopettaja
SOOLin Talvipäivillä esiintyvissä Gaselleissa räppää lastentarhanopettajaksi viime vuonna valmistunut Miikka Niiranen.
SOOLin jäsenmäärä kääntyi kasvuun
Opettajaksi opiskelevien liiton jäsenmäärä kääntyi vuoden 2017 aikana yli seitsemän prosentin nousuun parin vuoden laskusuhdanteen jälkeen. Järjestäytyminen näyttää jälleen kiinnostavan opeopiskelijoita.
Koulutetaanko opettajia eiliseen? Opettajaopiskelijat kaipaavat lisää mediakasvatusta
Mediakasvatusta on opinnoissa liian vähän tai aivan liian vähän, sanoo valtaosa opettaja- opiskelijoista (71 %). Vain alle puolet (47 %) arvelee tutkintonsa pakollisiin osiin ylipäänsä kuuluvan mediakasvatusta. Tiedot käyvät ilmi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVIn Opettajaopiskelijat ja mediakasvatus 2017 -selvityksestä, joka julkaistaan kansallisessa Mediakasvatusfoorumissa 4.10.2017.
Varhaiskasvatuslain toiseen vaiheeseen tarvitaan rohkeita päätöksiä!
SOOLin mukaan varhaiskasvatus on selkeästi määriteltävä pedagogiseksi toiminnaksi, mikä nostaa alan profiilia ja lisää lastentarhanopettajankoulutuksen vetovoimaisuutta. Lisäksi varhaiskasvatuksen henkilöstön nimikkeet tulee selkiyttää lakiin siten, että ne tuovat esiin jokaisen päiväkodissa työskentelevän erityisosaamisen ja tunnustavat jokaisen koulutuksen vahvuudet.
Valmiuksia tämän päivän työelämän haasteisiin
Vuoden opeopiskelija Marja Suvanto on reflektoiva kehittäjä, joka opiskelee lastentarhanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.
Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi laskuun – mutta ei kasvatustieteissä
Korkeakoulutettujen työttömyys on kääntynyt laskuun viiden vuoden kasvun jälkeen. Kasvatustieteen maistereiden ja lastentarhanopettajien työllisyystilanne kuitenkin huononi edelleen vuoden 2016 aikana.
Opettajan vaihtelevat työllistymisnäkymät
Opettajan ammattia pidetään usein varmana valintana työllistymisen kannalta: opettajille on aina töitä. Alkuun voi olla kesät työttömänä ja saattaa joutua muuttamaan peräkyliin, mutta työttömyyttä ei tarvitse pelätä. Pitääkö tämä ajattelu paikkaansa? Kyllä ja ei.
Vahvempaa varhaiskasvatusta
Opetushallituksen määräys varhaiskasvatussuunnitelman perusteista julkaistiin lokakuun puolessa välissä. Uudet, perusteiden mukaiset paikalliset suunnitelmat tulee ottaa kunnissa käyttöön vajaan vuoden kuluttua, elokuussa 2017. Mutta mikä minä, melko tuore lastentarhanopettaja olen puhumaan uudesta vasusta?
Uusi varhaiskasvatuslaki säädettävä lupausten mukaisesti
Uutta varhaiskasvatuslakia ei yllättäen löydy eduskunnalle keväällä annettavien lakiesitysten listalta. SOOL vaati, että laki varhaiskasvatuksesta on säädettävä hallitusohjelman lupausten mukaisesti!
Varhaiskasvatuslaki tuotava nykypäivään
SOOLin mielestä varhaiskasvatuslakia valmistelleen työryhmän esitys ei sisällä riittäviä uudistuksia. Muun muassa alan ammatti- ja koulutusrakenne tulisi selkiyttää, jotta henkilöstön koulutus parhaiten tukisi lasten tarpeita ja varhaiskasvatukselle asetettuja tavoitteita. Laki varhaiskasvatuksesta ja perhepäivähoidosta pitäisi tuoda nykypäivään, eikä juuttua vanhoihin käsityksiin tai tämänhetkiseen taloustilanteeseen.
Varhaiskasvatukseen ei euroakaan?
SOOLin ja Lastantarhanopettajaliiton mielestä on huolestuttavaa, ettei valtion ensi vuoden budjettiin ole varattu euroakaan varhaiskasvatuslain uudistamiseen. Järjestöt vaativat lakivanhuksen päivittämistä nykypäivään.
Varhaiskasvatuslaki: Nimi yksin ei takaa laadukasta varhaiskasvatusta
Hallituksen esityksessä varhaiskasvatuslaiksi on SOOLin mukaan tyydytty lähinnä muuttamaan lain nimi päivähoitolaista varhaiskasvatuslaiksi. Sisällölliset uudistukset ovat jääneet tekemättä, muun muassa henkilöstön tehtävät olisi tullut määritellä paremmin.
Savonlinnan kampus on säilytettävä
SOOL vaatii Savonlinnan opettajankoulutuksen säilyttämistä nykyisellään ja tyrmää vaihtoehdot lakkauttaa Savonlinnan kampus tai siirtää sen toimintoja muualle. Itä-Suomen yliopiston tulisi ottaa mallia Turun yliopistosta, joka on turvannut Rauman opettajankoulutusyksikön rahoituksen.
Lastentarhanopettaja - ei mikään täti tai setä
Aamupäivällä kesken opetustuokion vanhempi astuu sisään päiväkotiryhmän tilaan lapsensa kanssa. Hän keskeyttää meneillään olevan tuokion huikkaamalla opettajalle: “Meidän Iina on sitte nukkunu vähän huonosti viime yönä”, ja kääntyy takaisin lapsensa puoleen. “No niin, menehän sinne tädin luokse, niin isi pääsee töihin.” Täti. Siinä se sana taas on. Mielikuva keski-ikäisestä, kadulla vastaan kävelevästä täti-ihmisestä hiipii taas mieleeni.
Suomi tarvitsee varhaiskasvatuksen maistereita
SOOL pitää tärkeänä panostusta varhaiskasvatuksen kanditutkintojen lisäämiseen mutta vaatii, että myös varhaiskasvatuksen maisteriohjelmia on lyhytnäköisten leikkausten sijaan kehitettävä ja laajennettava. Yhteiskunnan muutokset luovat tarvetta vahvalle varhaiskasvatuksen osaamiselle ja maisteriohjelmien koulutusmäärien rajaaminen on ristiriidassa tämän tarpeen kanssa.
VOL-lehti
Jäsenetuna vain varhaiskasvatuksen opiskelijoille. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.