RAIGO MEGERILD
Soolibooli 1/14

Suomen tulokset OECD:n koulutusvertailussa ovat huippuvuoden 2006 jälkeen heikentyneet ja suunta jatkui joulukuussa julkaistuissa PISA 2012 -tuloksissa. Viro osallistui PISA-tutkimuksiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 ja uusimmassa vertailussa sen tulokset olivat parantuneet selvästi. Viron nousu tutkimustuloksissa ei kuitenkaan ole niin jyrkkä kuin Suomen alamäki, mutta kehitystrendit Virossa ja Suomessa ovat ilmeisen erilaisia.

Kuin kaksi marjaa

Mikä selittäisi sitä, että Viro nousee ja Suomi laskee? Vastausta on vaikea löytää vertailemalla koulutusjärjestelmien välisiä eroja, sillä ne ovat melko pieniä. Kummassakin maassa esiopetusta seuraa yhtenäinen peruskoulu, joka aloitetaan samaan aikaan. Opettajat ovat maisteritasoisia. Kummassakin maassa on merkittävä kielivähemmistö.

Myös PISA tuloksissa maat ovat huipputasoa, ja siten lähellä toisiaan. Heikoimman ja vahvimman oppilasaineksen väliset erot ovat PISA-maiden pienimpiä ja heikkojen oppilaiden suoritustaso on kansainvälisesti korkea. Molemmissa maissa koulumenestys ja kodin sosioekonominen tausta korreloivat melko vähän. Pojat menestyvät yleisesti huonommin kuin tytöt Suomenlahden eteläpuolellakin.

Myös kouluviihtyvyydessä Viro ja Suomi ovat lähellä toisiaan: koulu ei ole kiva. Virossa koulujen väliset erot ovat tosin suurempia kuin Suomessa ja selkeä eroavaisuus löytyy opettajien ammatin arvostuksessa ja palkkauksessa, jossa Viro on paljon Suomea jäljessä. Näissäkin tosin kehityssuunta on toisiaan kohti.

Pakolla täydennyskoulutukseen

Yritin löytää vastausta Viron menestykseen sikäläisestä mediasta. Viron suurimpien päivälehtien nettiversioita selaillessa ei tule törmänneeksi järjestelmällisiin yrityksiin analysoida Viron positiivisen kehityksen taustalla vaikuttavia tekijöitä, ja asiasta ei näytä vallitsevan yhteistä näkemystä. Kun vastausta ei ole, sellainen on keksittävä itse.

Uskallan väittää, että selittävänä tekijänä niin Viron menestyksen kuin Suomen alamäen taustalla on opettajankoulutus. Varsinkin Viron maisterivaiheen jälkeinen opettajankoulutus eli täydennyskoulutus eroaa Suomesta merkittävästi.

Vuodesta 2004 alkaen jokainen vastavalmistunut opettaja voi käydä läpi perehdytysvuoden (vapaasti suomennettuna), jonka aikana uusi opettaja saa tukea mentorilta ja voi osallistua lisäkoulutukseen. Sen lisäksi opettajan pätevyyden ja uralla etenemisen edellytyksenä on osallistuminen täydennyskoulutukseen, yhteensä vähintään 160 tuntia viiden vuoden aikana.

Koulutusta järjestävät sekä yliopistot että esimerkiksi valtakunnalliset aineliitot, joiden järjestämät kurssit liittyvät enemmän tietyn opetettavan aineen ominaispiirteisiin, kuten tekniikan soveltamiseen, arviointiin tai opetussuunnitelman muutoksiin. Yliopistojen kurssit ovat taas enemmän yleispedagogisia sisältäen esimerkiksi erityisopetukseen tai oppiainerajoja ylittävään opetukseen liittyviä kursseja. Täydennyskoulutuskurssit ovat pääosin julkisesti rahoitettua ja koulujen on käytettävä tietty osuus budjetistaan opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen.

Opet ajan tasalle

Pätevyyden vaatimuksena oleva 160 tuntia viiden vuoden aikana saattaa kuulostaa suomalaisen opettajan korviin melko paljolta, sillä Suomessa ei ole vastaavia vaatimuksia opettajille. Ei edes opetussuunnitelman muutoksiin liittyvissä tilanteissa.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Suomessa toimii toki vapaaehtoinen täydennyskoulutusjärjestelmä. Periaatteessa kuitenkin opettaja voi valmistautumisen jälkeen olla osallistumatta yhteenkään sisällöllisesti täydentävään koulutukseen. Usein kuulee sanottavan, että koulu on jäänyt ajastaan jälkeen. Johtuisiko se tästä?

Jos jotain haluaisi Virolta oppia niin systemaattinen ja kattava täydennyskoulutusjärjestelmä voisi olla yksi keino pitää koulu ja opettajat kiinni ajassa ja muuttuvassa yhteiskunnassa sekä kääntää Suomen PISA-alamäki taas nousuun.