Soolibooli 3/17

SOOL valitsi Vuoden opettajaksi opiskelevan jäsenyhdistyksiltä tulleiden esitysten perusteella. Ainejärjestö Varkaat ry:n mukaan kasvatustieteen maisteriksi valmistuva Marja on opettajapersoonana innovatiivinen ja luova kehittäjä. Kehittämishalu näkyy sekä Marjan omassa ammatillisessa kasvamisessa että kiinnostuksena koko lastentarhanopettajakoulutuksen kehittämiseen.

Miten kuulit valinnastasi Vuoden opettajaksi opiskelevaksi 2017? Tiesitkö olleesi ehdolla?

– Istuin kotisohvalla väsäämässä opintoihin kuuluvaa kehittämistehtävää, kun SOOLin hallituksen puheenjohtaja Noora [Korhonen] soitti minulle ja kertoi iloisesta uutisesta. En oikein tiennyt miten päin olla, kun uutinen piti pitää salassa liittokokouksen julkistamishetkeen saakka. Olisin halunnut kertoa heti kaikille läheisilleni ja riemuita yhdessä heidän kanssaan.

– Tiesin olleeni ehdolla. Varkaat ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli [Tamminen] soitti minulle helmikuun lopulla. Ajattelin, että hänellä olisi jotakin kysyttävää kevätkokoukseen tai muihin hallitusjuttuihin liittyen, mutta hän kertoikin, että ainejärjestöni hallitus oli päättänyt ehdottaa minua vuoden opeopiskelijaksi!

– Kehuja ja tunnustuksia omasta tehdystä työstä ja toiminnasta on välillä vaikea ottaa vastaan eikä niitä aina avosylin jaellakaan. Ensin ujostuttaa ja vaivaannuttaa, että enhän nyt minä mitään, mutta kun asiaa saa rauhassa sulatella, niin tulee innostunut, kiitollinen ja hyvä olo. Olin ja olen yhä äärimmäisen otettu siitä, että Varkaat halusivat minut ehdolle vuoden ope opiskelijaksi. Se on hieno kiitos ja osoitus siitä, että se mitä olen tehnyt ainejärjestömme, koulutuksemme ja kanssaopiskelijoiden hyväksi, on huomattu ja sitä on arvostettu. Se jos mikä lämmittää sydäntä.

Miten tulit hakeutuneeksi opiskelemaan varhaiskasvatusta?

– Olen jo pienestä tytön tylleröisestä lähtien ajatellut, että minusta tulisi isona opettaja. Sellainen opettaja, joka tukee ja auttaa omia oppijoitaan niin kuin omista opettajistani parhaimmat ovat minua tukeneet. Sellainen opettaja, joka valaa oppijoihinsa uskoa, että kukaan heistä ei ole tyhmä, vaikka tuentarvetta olisikin enemmän kuin toisilla.

– Viikon tet-harjoittelu päiväkodissa suuntasi ammatinvalintatoiveen juuri lastentarhanopettajaksi. Pienten lasten pedagogiikka, varhaislapsuuden näkeminen itseisarvoisena ja tärkeänä elämänvaiheena, varhainen tuki ja halu päästä selvyyteen siitä, mitä pienet pirpanat oikein ajattelevat, ohjasivat minut juuri varhaiskasvatuksen pariin. Varhaislapsuudessa luodaan pohja koko elämälle ja minusta on tavattoman hienoa ja tärkeää työtä, että saan olla yhdessä lasten, heidän vanhempiensa ja muun työyhteisöni kanssa rakentamassa tätä pohjaa. Lapsissa on tulevaisuus.

Miten Jyväskylän yliopisto valikoitui opiskelupaikaksi?

– Vuonna 2011 luin Jyväskylän yliopiston nettisivuilta, että se on Suomen ainoa yliopisto, jossa voi opiskella varhaiskasvatustiedettä pääaineena. Pääaineenani ei siis ole kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus, vaan nimenomaan varhaiskasvatustiede omana pääaineen asemassa olevana oppiaineena.

– Oli oivaltava ajatus hakuvaiheessa, että varhaiskasvatus voi olla tiedettä ja sitä tutkitaan, että 0–6-vuotiaat lapset ja lapsuus yhtenä elämänvaiheena nähdään niin merkityksellisenä, että niitä tutkitaan. Se kuulosti tavattoman hienolta ja halusin opiskella juuri tätä VARHAISKASVATUSTIEDETTÄ!

Missä vaiheessa opintosi ovat nyt?

– Opintoni ovat loppusuoralla. Työstän parhaillaan pro graduani ja varhaiskasvatuksen asiantuntijuutta syventävää harjoitteluani. Ne ovat isoja kokonaisuuksia (50 op yhteensä), mutta niiden jälkeen kaikki opinnot on suoritettu.

– Aloitin opinnot vuonna 2011 syksyllä. Valmistuin keväällä 2014 kasvatustieteen kandidaatiksi lastentarhanopettajan kelpoisuudella. Jatkoin siitä suoraan maisteriopintoihin ja olin samaan aikaan yhden lukuvuoden töissä lastentarhanopettajan määräaikaisena sijaisena. Ensimmäinen työvuosi oli niin raskas, että siltä lukuvuodelta ei kertynyt kovinkaan paljon opintopisteitä, ja nyt seuraavat kaksi vuotta olen keskittynyt pääosin vain opiskeluun.

– Kasvatustieteen maisterin pätevyyteeni sisältyy opettajan pedagogiset opinnot ja koen, että lähden nyt paljon varmempana ja asiantuntevampana työelämään kuin kolme vuotta sitten. Koen, että maisteriopinnoista on ollut ainoastaan hyötyä ammatilliselle kasvulleni.

"Perusopinnoissa olisi tärkeää
huomioida eri pääaineita
opiskelevat opiskelijat."

Miten opinnot ovat vastanneet odotuksiasi?

– Suurimmaksi osaksi ovat yllättäneet positiivisesti! Olen kasvanut ihmisenä ja oppinut aivan hurjasti opintojen myötä. Lapsilähtöisyys, reflektointi, oma kasvatusteoria… Opinnot ovat antaneet paljon oivalluksia ja laittaneet miettimään perusteita niin omille kuin toisten toimintatavoille. Toisinaan olen kaivannut, että tavoitteellisten visioiden lisäksi keskityttäisiin enemmän myös saamaan valmiuksia nimenomaan tämän päivän työelämän haasteisiin. Huomioitaisiin, että pienryhmä tarkoittaa usein arjessa 3–6-vuotiailla kahdeksaa lasta. Tiedostettaisiin, että ammattikasvattajia työssään yksi eniten kuormittavista tekijöistä on tutkimusten mukaan lasten sosiaalis-emotionaalinen tuen tarve. Mietittäisiin keinoja, kuinka jaksaa ensimmäiset raskaat työvuodet, jolloin on paljon uusia asioita, ihmisiä ja opittavaa. Mietittäisiin kuinka löytää oma paikkansa omassa monialaisessa tiimissä, jossa yhteisistä toimintatavoista ja jopa arvoista tulee neuvotella.

– Pääosin opinnoissa yhdistyivät niin teoriat, teoreettinen ajattelu kuin käytäntö. Opiskelumuotoina on ollut sekä itsenäistä- että ryhmätyöskentelyä. Minulle sopi äärimmäisen hyvin, että opintoja tehtiin kandivaiheessa suhteellisen valmiiksi rakennetun opintopolun mukaisesti. Kolmen vuoden ajan opintoja työstettiin saman vuosikurssin opiskelijoiden ja etenkin omien demo-ryhmäläisten kanssa. Nyt maisteriopinnoissa oman opintopolun on voinut rakentaa väljemmin ja omatahtisemmin – vastuuta ja itsenäistä työskentelyä on ollut enemmän.

Minkälaista on olla opiskelijana Jyväskylän yliopistossa ja kasvatustieteiden laitoksella? Missä mättää, mikä toimii hyvin?

– Mukavaa, toisinaan stressaavaa, mutta yhteisöllistä. Olen saanut paljon ystäviä opintojen myötä. He ovat rikastaneet omaa oppimistani, olleet vertaistukena ja hyvänä sosiaalisena paineena osallistumaan niin luennoille kuin suorittamaan opintoja.

– Maisteriopiskelijana olen aika tyytyväinen kaikkeen ja varsinkin maisteriopintoihin. Kandivaiheessa kritisoin opetusta ja opintoja enemmän. Varsinkin kasvatustieteiden laitoksen yhteisissä perusopinnoissa olisi tärkeää huomioida esimerkein ja puhettaan suuntaamalla eri pääaineita opiskelevat opiskelijat. Tarkoitan sitä, että luennoilla kohdennettaisiin puhetta ja esimerkkejä kaikkiin paikalla oleviin pääaineopiskelijaryhmiin tai ainakin perustellaan, miksi kaikkien eri pääaineopiskelijoiden on tärkeää tietää luennoilla käsiteltävistä aiheista – haastavaa, ymmärrän, mutta luennoista saadaan motivoivampia, jos opiskelijat kokevat, että aihetta on suunnattu juuri heille eikä vain esimerkiksi yhdelle pääaineopiskelijaryhmälle.

– Selvää plussaa on, että yhteistyö ainejärjestön ja kasvatustieteiden laitoksen henkilökunnan kanssa toimii hyvin. Yhdessä kehitetään opintoja ja jokaisen vuosikurssin opiskelijaedustajien mietteitä kysytään varhaiskasvatuksen koulutuksen omissa teemaryhmäkokouksissa. Ainejärjestön kautta valitaan myös opiskelijat laitoksen ja tiedekunnan tasoisiin opintojen kehittämistyöryhmiin.

– Nautin myös aivan suunnattomasti siitä, että kasvatustieteilijöillä on uudet puhtaat tilat Ruusupuistossa! Se on todella suuri plussa siihen verrattuna, että aloitin opinnot X-rakennuksessa, jossa sisäilman vuoksi aivot tuntuivat jymähtävän ja päänsärky oli taattu.

Onko sinulle kertynyt opintojen ohella työkokemusta, jossa olet voinut soveltaa opintojasi?

– Juu on! Lastentarhanopettajan pätevyyden saatuani keväällä 2014 työskentelin yhdeksän kuukautta lastentarhanopettajan määräaikaisena sijaisena, ja sen jälkeen olen tehnyt muutaman päivän mittaisia sijaisuuksia aina silloin tällöin. Kolmen vuoden aikana opitut asiat tulivat tarpeeseen. Työelämä puolestaan on antanut paljon käytännön perspektiiviä opintoihin ja maisteriopinnot ovat tuoneet lisää itsevarmuutta ja syventäneet tietämystäni varhaiskasvatuksesta.

"Kaikki tekee kaikkea -toimintakulttuuri
ei tunnista eikä hyödynnä
ammattiryhmien erilaista osaamista."

Tekeillä oleva gradusi käsittelee lastentarhanopettajan työssä tarvittavaa osaamista. Miten lastentarhanopettajien koulutusta ja kelpoisuusvaatimuksia pitäisi mielestäsi kehittää?

– No siinäpä vasta äärimmäisen mielenkiintoiset aiheet, joita olen paljon pohtinut ja pähkäillyt! Lastentarhanopettajan kelpoisuuden saa tällä hetkellä kahdella eri tutkinnolla: kasvatustieteen kandidaatin tutkinnolla, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus ja sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnolla, johon sisältyy varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan liittyviä opintoja. On selvää, että lastentarhanopettajan kelpoisuuden antavat koulutukset eroavat toisistaan niin sisällöllisesti kuin painotuksellisestikin. Kiistely siitä kumpi on parempi koulutus pitäisi lopettaa. Sen sijaan tulee tunnustaa, että kyllä, eri sisällöistä ja painotuksista johtuen koulutuksissa tuotetaan profiililtaan erilaista osaamista.

– Tämän jälkeen voidaan keskittyä siihen, miten kummankin koulutuksen tuottamia vahvuuksia, osaamista ja asiantuntemusta pystyttäisiin parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään varhaiskasvatuksessa. Lastentarhanopettajaliitto ajaakin tällä hetkellä lastentarhanopettaja-nimikkeen muutosta siten, että yliopistokoulutetut lastentarhanopettajat olisivat varhaiskasvatuksen opettajia, kun taas ammattikorkeakoulun puolelta lastentarhanopettajaksi valmistuneet olisivat varhaiskasvatuksen sosionomeja. Sen avulla tunnustetaan kahden eri koulutustaustan tuottama erilainen osaaminen.

– Erittäin tärkeää olisi tällöin myös miettiä, mitä se käytännön tasolla tarkoittaa. Eriytetäänkö työnkuviakin, kun työnimikkeet eriytetään? Hyödynnetäänkö niissä sitä, että sosionomien osaamisen vahvuudeksi on tunnustettu yhteistyö ja yhteistyötaidot perheiden kanssa, kun taas kasvatustieteen kandidaattien osaamisvahvuutena ovat lapsen kehityksen ja oppimisen sekä varhaispedagogiikan osaaminen?

– Varhaiskasvatuksessa työskentelevien ammattilaisten työtehtävät ja niiden jakaminen tulee rakentaa uudelleen uuden varhaiskasvatuslain ja uusien varhaiskasvatussuunnitelmien perusteiden pohjalta. Kaikki tekee kaikkea -toimintakulttuuri ei tunnista eikä hyödynnä ammattiryhmien erilaista osaamista. Tärkeää olisikin pohtia kenen ammattiryhmän vastuulla on tehdä mitäkin ja etenkin syyt sille, miksi näin on. Työtehtävien ja niissä tarvittavan osaamisen selkeyttämisestä on ollut puhetta jo pitkään. Siitä huolimatta valtakunnallinen ohjaus uupuu yhä. Koen, että sitä tarvittaisiin pohjaksi ja tueksi työyhteisöjen keskinäisiin keskusteluihin, jotta toimintakulttuuria on kentän tasolla helpompaa muuttaa.

– Koulutuksen tulisi olla sellaista, että sen kautta opiskelija pystyy yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa rakentamaan omaa opettaja- ja kasvattajaidentiteettiään ja luomaan vertaistukiverkostoja toisiin opiskelijoihin. Varsinkin kokemuksellinen oppiminen on ollut tärkeä osa omaa kasvuani kohti jatkuvasti kehittyvää lastentarhanopettajuutta.

Mikä on varhaiskasvatuksessa tärkeintä?

– Lasten kasvun ja kehityksen tukeminen sekä oppimisen mahdollistaminen. Ne pitävät sisällään muun muassa sensitiiviset aikuiset, lämpimän vuorovaikutustavan, pään sisälle rakennetun pedagogisen ajattelun, työn reflektoinnin ja kehittämisen. Tärkeintä on olla lapsille läsnä, kohdata heidät, heidän pienet-suuret asiansa ja ihmetellä asioita heidän kanssaan joka päivä.