HANNA JUUSOLA
Opeopiskelija 3/23

Hanna Juusola valmistui keväällä luokanopettajaksi. Hänen mielestään opettajan työtä koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on täysin aiheellista ja alan kestävyyden kannalta välttämätöntä. Kuva: Laura Walta.

TÄTÄ TOUKOKUUSSA kirjoittaessani ilmassa on kevättä: riehakkuutta viimeisen vietetyn opiskelijavapun jälkeen, haikeutta vietetyistä opiskeluvuosista ja jopa luopumisen tuskaa lähimpien opiskelijaystävien vähitellen muuttaessa ympäri Suomea opintojen jälkeisten suunnitelmien perässä. Kuitenkin samaan aikaan vallitsee ylpeys kuljetusta taipaleesta, kutkutus tulevasta ja jännitys tilanteesta, jossa olet saattanut olla viimeksi vuosikausia sitten – vailla varmuutta siitä, mitä syksy tuo tullessaan. 

Valmistuttuani vuosi sitten kasvatustieteen maisteriksi omaan tunteiden cocktailiini kuului nämä kaikki (lähes päivittäin vaihtuvassa suhteessa) lukuunottamatta epävarmuutta tulevasta syksystä. Olinhan päättänyt jättää ronskisti hakematta opettajan töitä ja jatkaa opintoja toisen maisteritutkinnon parissa. Käänteiden kautta nämä varmaksi vannomani suunnitelmat saivat kuitenkin jäädä ottaessani juhannuksen alla vastaan vuoden määräaikaisen paikan luokanopettajana.

OPINTOJEN LOPULLA viimeisen opetusharjoittelun aikana minulta kysyttiin, mitä luokka-astetta haluaisin valmistuttuani luokanopettajaksi opettaa. Vastaus tähän oli selvä, nimittäin mitä tahansa paitsi ykkösluokkaa.

Alkuopetus oli jäänyt minulla harjoitteluissa täysin kokematta ja sijaistettua oli tullut lähinnä 3.–4. -luokilla, jotka tuntuivat eniten omalta tontilta. Kohtalo päätti kuitenkin lisätä tulevaisuuden kuvioihin ripauksen ironiaa. Tuoreena opettajana päädyinkin puolivahingossa juuri – you guessed it – ekaluokan opettajaksi.

Hetken käänteen surkuhupaisuutta pureskeltuani päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan avoimin mielin ja lähteä kaivamaan itsestäni, täysin opintojen aikana muodostetun opettajaidentiteetin vastaisesti, alkuopettajan. Vaikka opettajauran aloittaminen enemmän omalla mukavuusalueella on houkuttelevaa ja tilaisuuden siihen tullessa varmasti kannattavaa, ei askelta tuntemattomaan kannata säikähtää sen yllättäessä.

NYT VUOSI myöhemmin en voisi kuvitella tilannetta, jossa en olisi aloittanut taivaltani opettajana juuri näiden rakkaiden ihmisten alkujen, pienten legendojen kanssa. Samalla kun he ovat kasvaneet koululaisiksi, olen saanut heidän rinnallaan kasvaa opettajaksi.

Vaikka vuoden varrelle on mahtunut jos jonkinmoista sattumusta ja kasvun paikkaa, olen oman parhaimman osaamiseni mukaan pyrkinyt siihen, että ensimmäisen kouluvuoden ajan olisin oppilailleni niin turvallinen, välittävä ja innostava aikuinen, kuin vain mahdollista. Onkin ollut vapauttavaa huomata, että keskittyminen perusasioihin, kuten oppilaan kohtaamiseen, vie yllättävän pitkälle – esimerkiksi pedagogisesti taitavia temppuja ehtii kyllä kartuttaa työvuosien aikana. 

OPETTAJANKOULUTUS EI ole valmistanut sinua kaikkeen, välttämättä edes suureen osaan, tulevasta kouluarjesta. Maisterin tutkinnon opintopisteiden lomasta en löytänyt valmista ratkaisua siihen, kuinka toimia paimentaessa halloween-asuisia ykkösluokkalaisia sateisena lokakuun aamuna pihalle kärähtäneiden mikropoppareiden aiheuttaman palohälytyksen vuoksi.

Teoriassa kolmiportaisen tuen käsittely ei välttämättä annakaan työkaluja pedagogisten asiakirjojen paperisotaan, puhumattakaan tuen käytännön toteutuksesta. Kodin ja koulun yhteistyöstä tuskin tulee opintojen aikana vastaan esimerkkiä yhteydenotosta, jossa kolmelle oppilaalle iskeneen nugettihimon seurauksena nugetteja ei ole riittänyt viimeisille ruokailijoille lainkaan. 

Uusia ja yllättäviä tilanteita, jotka saattavat hetkellisesti laittaa miettimään mistä sinulle oikein maksetaan, tulee vastaan erityisesti ensimmäisten opevuosien aikana. Näissä hetkissä voit toivottavasti olla itsellesi armollinen, sillä on täysin okei olla vielä monien asioiden suhteen enemmän tai vähemmän kujalla. Ole siis itsesi ykköstsemppari – selviät kyllä!

OPETTAJAN TYÖ on tällä hetkellä kovassa löylytyksessä yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Keskustelu on täysin aiheellista ja alan kestävyyden kannalta välttämätöntä, sillä opettajan työ, erityisesti ensimmäisten työvuosien aikana, voi olla hyvin kuormittavaa. 

Vaikka opettajana olo ottaa paljon, antaa se kuitenkin jotain sellaista, jota ei muualta voi saada. Opettajana olet etuoikeutetussa kunnia-asemassa voidessasi olla niin monelle lapselle merkityksellinen aikuinen. Harva tunne on verrattavissa siihen, kun oppilas osoittaa luottamusta ja välittämistään sinua kohtaan. Pääset myös tuntemaan suunnatonta ylpeyttä omien oppilaiden onnistumisista ja kasvusta, sekä pienestä osallisuudestasi asiaan. 

Olemalla osa oppilaiden henkilökohtaista kasvua, olet samanaikaisesti korvaamaton yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vähitellen kaiken lomassa saatat jossain vaihessa huomata luottamuksesi omaan asiantuntijuuteesi vahvistuneen ja ehkäpä reflektoidessa kulunutta työvuotta ja sen antia vaikkapa seuraavassa työhaastattelussa hoksata, että oikeastaan jopa tiedät mitä teet.

ONPA EDESSÄSI nyt syksyllä ekan opevuoden aloittaminen, sijaisuuksia, työpaikan hakemista tai työuran aloitus muissa kuin opetustehtävissä, jatko-opintoja tai alan vaihto, itsensä etsimistä tai jotain aivan muuta ja vielä mystistä, haluan sanoa sinulle samat sanat, jotka menneisyyden Hanna noin viikon opettajan töitä tehneenä itselleen kirjoitti elokuussa 2022 ja, jotka lukuvuoden lopun häämöttäessä kirjeen saatuani minun oli hyvä kuulla: 

”Haluan kokea, kohdata, tutustua, oppia, opettaa, kokeilla, kehittyä, onnistua, epäonnistua, inspiroitua, nauraa, itkeä – ihan kaikkea! Toivottavasti nyt kesän häämöttäessä olet saanut tehdä nämä kaikki ja vielä paljon enemmän.”