Uskonnonopetusmallit opettajaopiskelijoiden puntarissa
Syrjäyttääkö Ruotsin malli oman uskonnon opetuksen? Lukas Priklopil selvitti kanditutkielmassaan opettajopiskelijoiden näkemyksiä siitä, miten katsomusaineita pitäisi Suomessa opettaa.
LUKAS PRIKLOPIL
Soolibooli 4/15
- Ei lainkaan katsomusaineita
- ET:stä kaikille yhteinen aine
- Nykyinen uskonnonopetusmalli
- Tunnustuksellinen uskonnonopetus
- Kaikille yhteinen uskonnonopetus (Ruotsin malli)
- Nykyisen mallin muunnos, jossa esim. UE-oppilas voi halutessaan valita ET:n
Nämä kuusi opetusmallia olivat arvioitavana, kun luokanopettajaksi opiskelevilta tiedusteltiin, miten uskonnonopetus tulisi heidän mielestään alakoulussa järjestää. Keväällä 2015 valmistunutta kandidaatintutkielmaa varten laadittu nettikysely toteutettiin syksyllä 2014 ja siihen vastasi yli viisisataa opettajaopiskelijaa kaikista Suomen opettajankoulutuslaitoksista.
"Tulevien luokanopettajien näkemykset
eivät juurikaan tue tämänhetkistä
uskonnonopetusmallia."
Uskonnonopetusjärjestelyiden lisäksi kyselyssä selvitettiin opettajaopiskelijoiden käsityksiä uskonnonopetuksesta ja sen käytänteistä, sekä henkilökohtaisia uskomuksia. Kysymyksissä esimerkiksi tiedusteltiin vastaajien näkemyksiä siitä, saako Suvivirttä esittää koulun kevätjuhlissa, tai kuinka todennäköisesti Raamatussa kerrotut ihmeet ovat todella tapahtuneet. Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena oli kuitenkin kartoittaa, mikä on uskonnonopetuksen tulevaisuus alakouluissa.
Tutkielman tulokset osoittivat, että tulevien luokanopettajien näkemykset eivät juurikaan tue tämänhetkistä uskonnonopetusmallia. Opettajaopiskelijat kannattivat selvästi eniten vaihtoehtoja 2 ja 5, eli yhteiseen katsomusopetukseen viittaavia malleja. Malli, jossa uskontoa opetetaan kaikille oppilaille yhteisesti, eli niin sanottu "Ruotsin malli", oli opiskelijoiden keskuudessa suosituin, kun taas yhteistä elämänkatsomustietoa edustava "ET-malli" toiseksi suosituin opetusmalli.
Suomen nykyinen uskonnonopetusmalli, jossa katsomusopetus jakaantuu uskontokuntien mukaan, sai vasta neljänneksi eniten kannatusta. Nykyistä mallia suositumpi oli myös nykymallin muunnos, jossa ET olisi kaikille oppilaille vapaasti valittavissa – nykyäänhän evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluville ei voida opetuslain mukaan tarjota muuta kuin oman uskonnon opetusta. Vähiten kannatusta keräsivät vaihtoehdot 1 ja 4, eli katsomusaineista kokonaan luopuminen sekä Suomessa aikoinaan käytössä ollut tunnustuksellinen uskonnonopetus.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että Ruotsin malli sai luokanopettajaopiskelijoilta eniten kannatusta riippumatta vastaajan iästä, sukupuolesta, opiskelupaikkakunnasta, opintojen aloitusvuodesta tai opetuskokemuksesta.
Nykyinen uskonnonopetusmalli oli Ruotsin mallia suositumpi ainoastaan niiden opiskelijoiden keskuudessa, jotka kuuluivat johonkin muuhun kuin evankelis-luterilaiseen uskontokuntaan. Nämä vähemmistöuskontoihin kuuluneet reilu 30 vastaajaa eivät kuitenkaan tyrmänneet yhteistä uskonnonopetusta kokonaan, vaan pitivät Ruotsin mallia toiseksi parhaana vaihtoehtona. Evankelis-luterilaiset ja uskontokuntiin kuulumattomat opiskelijat pitivät vastaavasti Ruotsin mallia ykkösvaihtoehtona ja suhtautuivat epäsuotuisasti nykymalliin. Noin satakunta uskontokuntaan kuulumatonta vastaajaa oli jopa lähes täysin eri mieltä siitä, että nykyinen uskonnonopetus säilytettäisiin kouluissa jatkossakin.
Tuloksissa mielenkiintoista oli myös se, että Ruotsin malli oli suosituin myös itseään uskonnolliseksi kuvailleiden vastaajien keskuudessa. Kysymyksessä, jossa vastaaja sai määritellä itseään yhdellä tai useammalla maailmankatsomuksellisella identiteetillä, tehtiin jako "uskonnollisten" ja "uskonnottomien" kesken. Siinä missä uskonnottomat vastasivat samoin kuin uskontokuntaan kuulumattomat – vaalien Ruotsin mallia ja hyläten nykymallin – myös itseään uskonnollisena pitäneet vastaajat olivat eniten Ruotsin mallin kannalla.
Vaikka kannatuksen ero Ruotsin mallin ja nykymallin välillä oli uskonnollisten keskuudessa hyvin pieni, tutkimustulos on varmasti hyvä uutinen yhteisen uskonnonopetuksen puolestapuhujille. Se nimittäin tarkoittaa, että myös omaa uskontoa tärkeänä pitävät ihmiset voisivat olla valmiita korvaamaan nykyisen, oman uskonnon opetuksen, kaikille yhteisellä katsomusaineella.
Mikä ihmeen Ruotsin malli?
Ensinnäkin on hyvä tiedostaa, ettei Ruotsin malli ole mikään virallinen termi yhteiselle uskonnonopetukselle, eikä kyseistä sanaparia käytetä muualla kuin Suomessa. Jossakin akateemisessa kirjallisuudessa käytetään Ruotsin mallista nimitystä integratiivinen uskonnonopetus, mutta kuten termi yhteinen uskonnonopetus tai yhteinen katsomusopetus, se voidaan helposti tulkita eri tavoin. Siksi hyvä tapa kuvailla tätä yhtä tiettyä mallia on kutsumalla sitä Ruotsin malliksi ja sitten selittää miten katsomusaineita naapurimaassamme oikein opetetaan.
Siispä – kun jossain uskonnonopetuskeskustelussa puhutaan Ruotsin mallista, sillä tarkoitetaan uskonnonopetusmallia, joka on ollut käytössä 1960-luvulta lähtien Ruotsissa ja Englannissa. Myöhemmin kyseinen opetusmalli on otettu käyttöön myös muissa maissa, esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa. Mallin perimmäinen idea on, että kaikki saman luokan tai luokka-asteen oppilaat oppivat yhdessä keskeisimmistä uskonnoista ja uskomuksista sekä niiden teemoista ja opetuksista. Mallissa täten opetetaan mahdollisimman tunnustuksetonta "uskontotiedettä", jossa kaikkien eri uskontokuntien lapset voivat tasavertaisesti osallistua opetukseen.
Opetuksen tavoitteena on muun muassa dialogin avulla saavuttaa monikulttuurinen yhteisö, jossa ymmärretään ja suvaitaan toisia osapuolia maailmankatsomuksesta riippumatta. Erona ET-malliin on se, että kun ET-mallissa keskitytään pääosin filosofisiin ja eettisiin teemoihin nostamatta uskontoja opetuksen keskiöön, Ruotsin mallissa vastaavat filosofiset ja eettiset teemat käydään eri uskontojen ja muiden maailmankatsomusten kautta.
Vaikka yhteistä uskonnonopetusta ollaan ehdotettu Suomen kouluihin jo pidemmän aikaa, opettajaopiskelijoiden vahva kannatus Ruotsin mallia kohtaan on silti varsin yllättävä. Yllättävä ehkä siksi, etteivät mitkään aikaisemmat aiheeseen liittyvät tutkimukset tai kyselyt ole saaneet vastaavanlaisia tuloksia.
Esimerkiksi vuonna 2000 valmistuneen tutkimuksen mukaan työssä käyvät luokanopettajat näkevät nykyisen uskonnonopetusmallin parhaana ja Ruotsin mallin huonoimpana vaihtoehtona. Vuonna 2006 tehty tutkimus taas osoitti, että suomalaiset kannattavat eniten tunnustuksetonta, nykymalliin viittaavaa uskonnonopetusta. Vuonna 2014 puolestaan noin kaksi kolmasosaa Yleisradion kyselyyn vastanneesta reilusta sadasta kansanedustajasta halusi säilyttää nykyisen uskonnonopetusmallin sellaisenaan, eikä nähnyt syytä muuttaa sitä Ruotsin mallin kaltaiseksi.
Silti jotain aatemuutosta uskonnonopetuksen suhteen on 2010-luvulla voinut tapahtua, sillä Suomihan on vähitellen kasvanut aiempaa monikulttuurisemmaksi paikaksi, jossa uskonnollisuus on asteittain vähentynyt. Jo pelkästään se, että vuodesta 1990 uskontokuntiin kuulumattomien osuus väestöstä on reilusti tuplaantunut ja ulkomaalaisten osuus kasvanut kymmenkertaiseksi, on mahdollisesti vaikuttanut monen suomalaisen näkemykseen.
Kirkon tutkimuskeskus on esimerkiksi selvittänyt, että kun vuosituhannen vaihteessa miltei puolet suomalaisista uskoi kristinuskon opettamaan Jumalaan, vuonna 2011 heitä oli enää reilu neljännes. Samassa aikavälissä suomalaisten usko raamatussa kerrottuihin ihmeisiin oli puolittunut. Monikulttuurisuus ja maallistuminen ovat täten hyvinkin voineet vaikuttaa suomalaisten ja varsinkin opettajaopiskelijoiden näkemyksiin tukea yhteistä uskonnonopetusta.
Oli syy mikä tahansa, Ruotsin mallin kaltainen yhteinen uskonnonopetus on viimeisen parin vuoden aikana noussut parrasvaloihin. Moni opettajaopiskelija ei ole esimerkiksi voinut välttyä törmäämästä paljon mediahuomiota saaneeseen "Kulosaaren malliin", jossa uskonnonopetus toteutetaan osittain Ruotsin mallin lailla kaikille oppilaille yhteisesti ja osittain nykymallin tavoin, eli omiin katsomusryhmiin jaettuna. Paljon positiivista palautetta vastaanottanutta Kulosaaren mallia onkin viime aikoina aktiivisesti ehdotettu useaan kouluun ympäri Suomea.
Tänä keväänä opettajakoulutuslaitokseen hakeneet ovat puolestaan törmänneet yhteiseen uskonnonopetukseen jo sisäänpääsykoemateriaalissa, kun kaksi VAKAVA-kokeen artikkelia käsittelivät uskonnonopetusta. Ei pidä myöskään unohtaa 13. elokuuta alkanutta katsomusaloitekampanjaa, joka kerää allekirjoituksia kaikille yhteisen katsomusaineen puolesta. Kampanjan tavoitteena on saada puolen vuoden aikana listattua vähintään 50 000 nimeä, jotta aloite etenisi eduskunnan käsiteltäväksi. Katsomusaloitteen nettisivuilla mainitaan, että "Suomessa on aika uudistaa katsomusopetus ja sallia kaikille oppilaille yhteinen katsomusoppiaine".
Ja kyllä, valtaosa opettajaopiskelijoista hyväksyisi Suvivirren esittämisen kevätjuhlissa.
Kyselyn vastaukset ja koko tutkielma:
JÄRVINEN, M., PRIKLOPIL, L.: Miten uskonnonopetus pitäisi alakoulussa järjestää? – Luokanopettajaksi opiskelevien näkemykset (Turun yliopisto)
