SARA PIHAMAA
Opeopiskelija 3/24

Varhaiskavatuksen maisteriksi opiskeleva Sara Pihamaa halusi myös aikuisopetuspätevyyden.

VARHAISKASVATUKSEN MAISTERIOPINTOIHIN Helsingin yliopistossa kuuluu joko pedagoginen tai hallinnollinen harjoittelu. Itse halusin saada aikuisopetuspätevyyden, joten päädyin harjoitteluuni Helsingin yliopistoon, varhaiskasvatuksen kandidaattivaiheen opiskelijoita opettaen Kielen ja lukutaitojen moninaisuus -kurssilla. 

Kurssi oli sinänsä itselleni haastava, sillä näitä sisältöjä ei ollut omassa kanditutkinnossani – moninaisuudesta, kielitietoisuudesta ja monikulttuurisuudesta puhuttiin vielä viisi vuotta sitten paljon vähemmän kuin nykyään. Pidän kuitenkin aihetta erittäin tärkeänä varhaiskasvatuksessa, sillä monikielisyys on iso osa varhaiskasvatuksen arkea. On hienoa, että aihetta opetetaan enemmän kuin ennen. 

OLEN AIKAISEMMISSA opinnoissani tehnyt paljon harjoitteluja useissa erilaisissa ympäristöissä, mutten ikinä opettanut aikuisia. Harjoittelu tästä syystä tuntui jännittävältä – osaanko pitää tarpeeksi mielenkiintoisia luentoja tai pitävätkö opiskelijat minua ”huonompana” opettajana, koska olen harjoittelija? Kuitenkin sain paljon tsemppiä ohjaajaltani sekä kurssitovereiltani, joten jännitys lieveni kurssin edetessä. Lisäksi pyrin asennoitumaan opetustunteihini oppimistilanteina, joten otin epäonnistumisetkin vastaan oppimiskokemuksena. 

Myönnettävä kuitenkin on, että ensimmäinen opetustuntini, yli sadan ihmisen Zoom-luento, jännitti etukäteen kovasti. Luennosta selviydyttyäni, minusta tuntui voittamattomalta – nyt selviydyn mistä vain opetustilanteesta!

"Harjoittelulla oli suurempi merkitys
opettajana kehittymiselle
kuin uskoinkaan."

Harjoitteluuni kuului monipuolisia opetustilanteita etäluennoista pienryhmien pitämiseen ja Moodlessa oleviin oppimistehtävään. Olin iloinen siitä, että sain rikkaan kokemuksen opettajan työn eri osa-alueista. 

Pienryhmäopetuksessa koin suurimpia onnistumisen kokemuksia, sillä sain pitää saman sisältöiset pienryhmätoiminnat monta kertaa. Lisäksi pienryhmien monipuolisuus toi lisää mielenkiintoa omaan opetukseen – aamulla saatoin opettaa nuorempia opiskelijoita, iltapäivällä pitkään alalla lastenhoitajana toimineita konkareita. 

YLIOPISTOSSA (HARJOITTELIJA)OPETTAJAN työn suola oli ehdottomasti opiskelijat, joilla oli selvä palo varhaiskasvatukseen ja siitä oppimista kohtaan. Luennoilla ja pienryhmäopetuksessa keskustelu ja kysymykset saivat itsenikin miettimään opetettavia asioita laajemmin. Myös kiitokset ja positiivinen kommentointi luennoista piristi omaa mieltä opetuksen jälkeenkin. 

Harjoittelulla oli suurempi merkitys opettajana kehittymiselle kuin uskoinkaan – itsevarmuuteni kasvoi kovasti, vaikka edelleen jännitin ennen opetuksen alkamista. Tästä on varmasti myös kiittäminen ohjaajaani, sillä hän kannusti ja tuki minua kurssin aikana säännöllisesti.

Yliopistolla tehtävä harjoittelu on monesta syystä järkevä valinta – yliopiston opettajilla on vahva kasvatustieteiden tausta, ja tutkimukseen perustuvan tiedon opettaminen tulee myös itselläni nykyään selkärangasta. Vaikka olenkin nykyään paljon itsevarmempi opettaja myös aikuisten joukossa, en koe olevani millään tavalla ”valmis” opettaja. Opettajaidentiteetin rakentuminen kestää koko uran ajan ja monipuolisen työkokemuksen saaminen on rikkaus!