PIRITA TALIKKA
Soolibooli 3/16 pääkirjoitus

Korkeakoulut on laitettu kilpailemaan toisiaan vastaan. Tässä kilpajuoksussa jyvät karsitaan akanoista, ja vain voimakkaimmat selviävät maaliin asti. Keskittämisen väitetään parantavan tutkimuksen ja koulutuksen laatua. Tuoreen turkulaistutkimuksen mukaan Suomi on kuitenkin liian pieni maa tällaisiin toimiin. Keskittämisestä hyötyvät vain sellaiset alat, jotka vaativat erityisen kallista laitteistoa, esimerkiksi hiukkasfysiikka ja avaruustieteet. Viimeksi kun tarkistin, opettajankoulutus ei aivan näin korkeissa sfääreissä liikkunut.

Vuosi sitten kaikunut kutsu yhteisiin talkoisiin sysäsi vastuuta yksilöille ja tähtäsi siihen, että jokainen tuntisi velvollisuutta yhteiseen asiaan tarttumisesta. Samalla vastuuta yhdestä valtion tärkeimmästä tehtävästä, koulutuksen ja sivistyksen turvaamisesta vieritetään yhä vahvemmin paikalliselle tasolle, vaikka juuri näiden päätösten tulisi olla ylhäältä johdettuja, laadukkaaseen tieteelliseen tutkimukseen perustuvia ja sellaisia, joihin markkinatalouden aurinkotuulet eivät vaikuta. Missä on yhteinen vastuu? Aluepolitiikka ei ole ainoastaan kuntien ja kaupunkien sisäinen asia.

Valtiovalta peräänkuuluttaa sitä, että olemme yhdessä vastuussa Suomen talouden noususta. Samalla yhteistä vastuuta ei suostuta kantamaan ja yliopistojen autonomiaan vedotaan silloin, kun se päättäjille parhaiten sopii. Korkeakouluverkkoa tulee toki tarkastella kriittisesti. Alueellisen kattavuuden vaikutusta ja merkitystä pitää arvioida, mutta tämän kaiken tulee tapahtua ylhäältä käsin ohjatusti ja tuetusti. Pitkälle kantavat päätökset eivät saa johtaa korkeakouluja meteorimyrskyyn, jossa vain voimakkain ja periaatteensa onnistuneimmin myynyt yksikkö voittaa.

Kyseinen asia ei koske vain korkeakouluja. Pienissä kunnissa kasvatuksen ja opetuksen järjestäminen on jo tällä hetkellä vaakalaudalla. Maastamme löytyy kunta, jossa syntyi vain yksi lapsi vuonna 2015. Keskustelussa on ollut laajasti myös se, kannattaako meidän ylipäänsä pitää kiinni siitä, että kuntien palveluja, kuten kouluja ja päiväkoteja, järjestetään maantieteellisesti kaikkialla Suomessa ja mikä on liian pitkä matka oppijoiden kulkea päivittäisiä matkojaan. Paljon puhuttu sote-uudistus tuo omat mutkansa tähän tulevaisuuden tähtikarttaan. Onko Suomi, joka täyttyy katvealueista, se tulevaisuus, jonka me haluamme rakentaa?

Se, miltä tuleva opetus- ja kasvatusala tulee näyttämään, on vielä mustan aukon kaltainen arvoitus. Muutokset kuitenkin tuntuvat tapahtuvan valon nopeudella, ja se opetuksen ja kasvatuksen kenttä, johon me opettajaopiskelijat valmistuttuamme suuntaamme, voi olla hyvinkin erilainen kuin nyt. Nähtäväksi jää, ovatko uudistukset ohi meneviä tähdenlentoja vai todellisia alkuräjähdyksiä, jotka synnyttävät kestäviä muutoksia.

Aurinkoista loppukevättä, kesän alkua ja ennen kaikkea onnea kaikille tänä keväänä valmistuville opetus- ja kasvatusalan tuleville tähdille!