JESPER LEMPIÄINEN
Soolibooli 4/17

Ritva Aarras-Saari ja Anu Waltari-Grundström peräävät opetusharjoitteluihin lisää työelämätaitoja.

– Opintojen alkuun sijoittuvassa harjoittelussa opiskelija saa mahdollisuuden kokeilla, onko hän oikealla alalla. Jotkut huomaavat heti ettei heistä ole tähän ja toiset puolestaan hoksaavat että hei, tää on just sitä mitä mä haluan, kertoo Suomen Harjoittelukoulujen Opettajat ry:n (SUHO) puheenjohtaja Ritva Aarras-Saari. Hän toimii Turun normaalikoulussa luokanopettajaharjoittelun koordinaattorina ja ohjaa myös itse harjoittelijoita vuosittain.

– On hyvä, että ensimmäinen orientoiva harjoittelu tulee nopeasti ja vasta myöhemmin siirrytään vaativampaan harjoitteluun, Aarras-Saari jatkaa.

Opetusharjoittelun kautta opiskelija kokeilee ja kehittää omaa tapaansa opettaa. Harjoittelun tulisikin tarjota mahdollisuus käyttää luovuutta oman opettajuuden etsinnässä ja antaa anteeksi mahdolliset epäonnistumiset. Siinä tulee myös huomioida opiskelijan omat tarpeet mahdollisimman hyvin, vaikka pohjimmiltaan tietyt harjoittelun sisällöt ja tavoitteet olisivatkin samat kaikille.

– Avoimemmin voisi puhua harjoittelun yksilöllisyydestä. Harjoittelussa opiskelija saa olla itsekäs ja kertoa mitä juuri hän tarvitsee, toteaa Anu Waltari-Grundström. Anu toimii SUHOssa sihteerinä ja huolehtii Turun normaalikoulussa aineenopettajien harjoittelun koordinoinnista sekä toimii harjoittelunohjaajana.

– Ohjaajat ja harjoittelijat ovat erilaisia, toisille eri käytännöt sopivat paremmin kuin toisille, Aarras-Saari täydentää.

Opiskelijan näkökulmasta ajatus yksilöllisemmästä harjoittelusta on houkutteleva, sillä lopulta keskeisintä harjoittelussa on hänen omien tavoitteidensa mukainen kehittyminen. Tähän tavoitteeseen pääsemisessä korostuu erityisesti harjoittelunohjaajan tarjoaman tuen ja ohjauksen merkitys. Hyvä ohjaaja osaa tarjota apua ja neuvoja harjoittelijalle, mutta muistaa myös kuunnella häntä. Onnistuneen harjoittelun myötä opiskelijalle kehittyy luottamus itseään ja omaa ammattitaitoaan kohtaan.

Vaihtoehtoisia toteutustapojakin löytyy

Erilaiset harjoittelun muodot ovat myös nousussa eri puolilla Suomea. Osa harjoitteluista voidaan toteuttaa sidosryhmäharjoitteluina, joissa opiskelija pääsee tutustumaan koulun tai päiväkotien ulkopuolisiin toimijoihin. Myös ulkomailla suoritettavien harjoitteluiden mahdollisuudet ovat lisääntyneet ja opiskelijoita kannustetaan suorittamaan opintoja myös muualla kuin Suomessa.

– Ollaan kirjoitettu referenssejä ihan Meksikoon asti, Waltari-Grundström kertoo.

Kuitenkin ulkomailla suoritettaviin harjoitteluihin liittyy myös paljon epävarmuustekijöitä. Sekä Ritva ja Anu toivovatkin, että ulkomailla suoritettaville harjoitteluille rakennettaisiin tukimalli, joka mahdollistaa ulkomailla harjoittelun aiempaa useammille. Keskeistä on, että harjoittelu palvelee opiskelijan opinnoissa etenemistä, ja ettei harjoittelusta aiheudu opiskelijalle kohtuuttomia kustannuksia.

Opiskelijan kannalta on tärkeää, ettei harjoitteluun kohdistu huomattavia epävarmuustekijöitä. Ongelmaksi voikin helposti muodostua pelko ulkomailla suoritettavien opintojen hyväksilukukelpoisuudesta.

Aina riittää kehitettävää

Harjoittelun jatkuva kehittäminen on yksi keskeinen osa opettajankoulutuksen kehittämistyötä. Kysymys kuuluukin, mitä harjoittelusta vielä puuttuu ja mihin suuntaan sitä pitäisi tulevaisuudessa kehittää?

– Ainakin harjoittelun määrän pitäisi olla riittävä. On sääli, ettei harjoittelulle ole valtakunnallista minimiä, Aarras-Saari toteaa.

– Määrää ei missään nimessä saa vähentää, Waltari-Grundström jatkaa.

Harjoittelun riittävyys on haasteellinen kysymys. Eri oppilaitosten välillä harjoittelujen määrissä on eroja, jonka seurauksena opiskelijat ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa toisiinsa. Oppilaitoksilla on myös erilaisia käytäntöjä valinnaisten harjoitteluiden suhteen. Esimerkiksi Turun yliopistossa luokanopettajaopiskelijat voivat valita kymmenen opintopisteen edestä erilaisia harjoittelujaksoja, joissa opiskelija voi valita teeman ja harjoittelupaikan itse.

Sekä Anu että Ritva toivovat lisäksi työelämätaitojen lisäämistä harjoitteluihin. Nykyisellään käytännöt vaihtelevat paljon ohjaajasta toiseen – osa osallistaa opiskelijoita vahvasti koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, kun taas toisille sisältöjen käsittely jää vähäiseksi. Haasteeksi voi kuitenkin muodostua vanhempien halukkuus ottaa harjoittelijaa mukaan, erityisesti jos käsiteltävänä on raskaita aiheita.

Opiskelijoiden taholta toivotaan lisäystä työelämätaitojen käsittelyyn harjoittelussa. Monelle esimerkiksi ensimmäinen vanhempien tapaaminen tulee hyvin myöhään, usein vasta työelämässä. Myös oppilaiden erityistarpeiden huomiointiin liittyvien käytänteiden käsittely jää usein hämäräksi, mikä aiheuttaa helposti päänvaivaa työelämään siirryttäessä.

– Enemmän tulisi panostaa S2-opetukseen ja monikulttuurisuuteen, Aarras-Saari huomauttaa ja jatkaa:

– Kaikki lapset ansaitsevat tasa-arvoista ja laadukasta opetusta.

– Myös elämänhallintaa ja yhteiskuntataitoja voisi opettaa enemmän. Meillä opiskelijat ovat esimerkiksi järjestäneet työhaastattelusimulaatioita nuorille, Waltari-Grundström täydentää.

Muuttuvan yhteiskunnan myötä opettajilta vaaditaan taitoa kohdata taustoiltaan ja taidoiltaan erilaisia oppijoita. Monipuolisella harjoittelulla tarjotaan opiskelijoille laaja kuva tulevasta työelämästä. Opiskelijan kannattaa haastaa itseään kokeilemalla aiheita, jotka eivät kuulu hänen vahvuuksiinsa. Omalla aktiivisuudella harjoittelusta saa eniten irti.

– Pitäisi löytää keinoja käsitellä myös sitä, ettei harjoittelu ole täysin onnistunut kokemus, Aarras-Saari pohtii.

– Välillä esimerkiksi opettajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutus ei toimi. Tällöin voi harjoittelusta valitettavasti muodostua osittain negatiivinen kuva.

Kehitettävää harjoitteluissa siis on, mutta moni asia toimii jo nykyisellään hyvin. Yksimielisesti voidaan todeta, että harjoittelu on keskeinen osa opettajaksi kasvamista.

Vinkkejä harjoittelijalle

Opiskelijan suunnatessa harjoitteluun kannattaa hänen tehdä itselleen selväksi, mitä harjoittelulta odottaa. Omista tavoitteista keskusteleminen ohjaajan kanssa helpottaa myös yhteisten työtapojen löytämistä. Kannattaa muistaa, että harjoittelu on yhtä lailla oppimistilanne harjoittelunohjaajalle. Opiskelijakin saa antaa palautetta ohjaajalle ja esittää toiveita.

Opiskelijan olisi lisäksi hyvä muistaa, että kokemukset harjoitteluista voivat muuttua myöhempien harjoittelujen myötä. Aiemmin turhauttaneet kokemukset voivat näyttäytyä myöhempien harjoittelujen valossa erilaisilta. Harjoitteluja olisikin hyvä tarkastella kokonaisuutena ja menneisiin harjoitteluihin kannattaa palata uudelleen myöhempien harjoittelujen yhteydessä.

Vielä viimeisenä vinkkinä Ritva ja Anu kehottavat opiskelijoita menemään harjoitteluun ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin. Monissa oppilaitoksissa on olemassa monenlaisia tarinoita ja ne voivat helposti vaikuttaa myös harjoittelukokemukseen.

– Kaikki tarinat eivät ole ihan totta, Aarras-Saari naurahtaa hymyillen.

Piirros: Jussi Anttonen

---

Lue myös:

SOOLin julkaisema Suositukset opetusharjoittelulle on ainoa valtakunnallinen suositusohjelma opetusharjoittelulle, ja sen kirjoittamisessa on pyritty huomioimaan kaikki opettajaksi opiskelevat.

Suositukset on tarkoitettu kaikkien opetusharjoittelijoiden ja harjoittelun ohjaajien käyttöön ja ne on laadittu yhteistyössä Suomen harjoittelukoulujen opettajat ry:n (SUHO) kanssa.