OONA KOSKINEN
Opeopiskelija 2/24

Kuva: Oona Koskinen.

Muistelen erästä fuksivuoden jälkeisen kesän aamua: lähdin hätäisesti kotoa polkemaan toiselle puolelle kaupunkia aamuvuorooni marjanmyyjänä. Jyväskylässä on tunnetusti mäkiä, ja poljin varhaisaamun auringon jo paistaessa kauppaan, laitoin essun päälle ja hain marjat kylmiöstä – vain huomatakseni, että minulla ei ollutkaan työvuoroa. Siinä hetkessä hengästyneenä ja hikisenä kyllä ärsytti.

Nyt muistelen töissä menneitä kesiä samaan aikaan kiitollisena menneisyyden itselleni taloudellisesta helpotuksesta, mutta samaan aikaan huojentuneena siitä, että ainakaan tähän tietoon ei tarvitse polkea hiki päässä aamukuudelta kaupan hyllyjä täyttämään. Valmistuin nimittäin hetki sitten filosofian maisteriksi, ja olen nyt onnellisesti työtön. Tienaan ihan hyvin siihen nähden, että minun tarvitsee kirjoittaa vain neljä esseetä kuussa (työhakemuksia).

Koin opiskelijana, että olin jatkuvasti odotusten ristipaineessa, mitä tuli suoriutumiseeni. Opiskeluissa sinun oletetaan tekevän tietty määrä töitä kuussa, että saat siitä pienen korvauksen opintotuen ja asumistuen muodossa. Lisätyö, opintomenestys, vaikeammat kurssit tai nopeampi edistyminen opinnoissa eivät tuo taloudellisia etuja Kelalta. 

Nyt monet ovat menettäneet jo vähintään viikon ruokaostosten verran asumistuen leikkauksissa, ja luinpa Yleltä jutun hetki sitten, jossa kerrottiin yliopistojen haluavan puuttua liian helppoihin opintopisteisiin. Vanhemmat sukupolvet (kuten ehkä minäkin nyt) kertovat juttuja siitä, ”kun minä olin nuori, niin kyllä sitä tehtiin vuoden ja kellon ympäri töitä”, paheksuen tätä velttoa sukupolvea. Tämän hetken suorituskeskeinen kulttuurikaan ei helpota oloa: ei ole mitään pahempaa kuin se, että sinulla olisi vapaa-aikaa, jota et käytä hyväksi mahdollisimman tehokkaasti.

Lomalle olisi tarvetta pitkän opiskeluvuoden jälkeen

Opintojen ohella en ole tehnyt töitä ennen tätä lukuvuotta, ja olen kyllä useampaan otteeseen ihmetellyt, että miten jotkut jaksavat tehdä töitä ja opintoja samaan aikaan – ja ehtivät vielä harrastamaankin siinä kyljessä. Sitä on tullut verrattua itseään muihin useasti: pitäisikö minunkin jaksaa tehdä enemmän töitä ja olenko laiskuri, kun en halua kuluttaa viikonloppujani ja arki-iltojani kaupan kassalla.

”Tulipa myös opittua,
kuinka pyydetään palkankorotusta.”

Töiden, opiskelun ja rahan riittämisen kolminaisuus ovat asioita, joita suurin osa opiskelijoista joutuu vuodet tasapainottelemaan. Joka kevät on sama rumba: tammikuussa pitää alkaa vahtimaan kesätyöpaikkoja, kirjoittamaan hakemuksia pitkin kevättä, soitella työnantajille ja vakuutella työhaastatteluissa sitä, kuinka sydän palaa siivoamiselle tai asiakaspalvelulle, tai mihin ikinä hakeutuukaan, vaikka kaikki tietävät, ettei kaupan kassa ole opiskelijoille välttämättä se unelma-ammatti.

Opiskelu on tekemistä, jota ei lasketa työksi, eikä siinä sen puoleen lomiakaan kerry. Enni Keski-Saari kirjoitti viime kesänä Opeopiskelijaan Mikä kesäloma? – Opiskelijat ja palautuminen -jutun koskien opiskelijoiden lomailua tai sen puutetta. Siinä puitiin lähdemateriaaliin viitaten opiskelijoiden uupumusta, ja sitä, kuinka tärkeää kesäloma olisi palautumisen kannalta. Sparrailimme juttuun yhdessä vinkkejä, koska viimeisenä opiskelijakesänäni tein töitä kaupassa, oman alan freelancer-hommia, ja nostin lisäksi opintotukea, koska kirjoitin graduani. 

Pelkät tuet eivät olisi riittäneet elämiseen, mutta eipä se gradukaan todellisuudessa edennyt sen kesän aikana. Tämä ajoi kuitenkin valmistumaan ennen toukokuuta, sillä tukikuukausia kului.

Uskon, että moni opiskelija allekirjoittaa sen, että lomalle olisi tarvetta pitkän opiskeluvuoden jälkeen. Rahahuolet ovat kuitenkin todellisia, ja epävarmuus toimeentulosta on omiaan aiheuttamaan stressiä, joten sitä usein jää kiven ja kovan väliin.

Sijaisuuksia voi olla hankala tehdä omien läsnäolollisten kurssien kyljessä, mikäli sijaisuuksia edes on tarjolla. Lisäksi opetusalalla on tunnetusti vaikeaa saada oman alan töitä kesäksi, koska koulut ovat kesälomalla; tämä jättää jäljelle ne ammatit, joissa ei tarvitse tutkintoa, eli myyntityön, asiakaspalvelun ja siivouksen.

Tietenkin, jos opinnot sen sallivat, voi yrittää hakeutua varsinkin opintojen loppupäässä kesätöiden sijaan kesäksi harjoitteluun tai korkeakoulun apurahan turvin ulkomaille. Esimerkiksi valtiolle.fi tai JobTeaserin sivuilla haetaan korkeakouluharjoittelijoita.

Toisinaan opeopiskelijoiden harjoittelun esteenä voi olla se, että opettajaopiskelijoille ei myönnetä korkeakoulun harjoittelutukea, mutta aina sekään ei estä harjoitteluun pääsyä. Lisäksi, jos opiskelee sivuaineena jotain kieltä, ulkomailla oleskeltava jakso voi olla pakollinen osa opintoja, tai muuten vain tukea kielitaidon kehittymistä, jolloin se on helppo ottaa mukaan opintoihin. Näin saat myös kesältä opintotukea.

Itse toivon, että olisin hyödyntänyt enemmän tällaisia vaihtoehtoja, vaikka esimerkiksi harjoittelupaikat usein vaativatkin muuttoa pääkaupunkiseudulle ja ovat todella kilpailtuja. Ne olisivat kuitenkin voineet tuoda lisää ammattitaitoa ja olisivat hyviä valtteja nyt kirjoittaessani työhakemuksia.

Ihmisiä, joita ei opiskelupiireistä olisi löytynyt

Toisaalta en pane nyt jälkeenpäin mietittynä pahakseni töissä saamiani kokemuksia. Tiukkoja tilanteita on riittänyt, kun olen hukannut rahaa, tehnyt vääriä tilauksia, kaatanut kymmeniä litroja pehmismassaa varaston lattialle, ja saanut asiakkaiden huudot päälleni. Feissarina olo oli pelottavaa, kun sai jatkuvasti kieltäviä vastauksia, mutta opin, että asioita ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Jäätelökioskilla opin myymään tuotteita ja käsittelemään hankalia asiakastilanteita. 

Tulipa myös opittua, kuinka pyydetään palkankorotusta, että työntekijällä on paljon oikeuksia, ja että se verokortti pitää ihan oikeasti toimittaa, ellei halua, että verottaja pistää rahasi säästöön vuodeksi. Se oli toisaalta ihan kiva yllätys veronpalautusten tullessa. Lisäksi sain valmiudet ja uskalluksen perustaa oman toiminimen. Ennen kaikkea opin sietämään tylsää arkea.

Kesätöistä on tullut myös eräs muu etu osaamisen ja rahallisen pääoman lisäksi: olen saanut samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni, joita ei opiskelupiireistä välttämättä olisi löytynyt.

Jäätelökioskilla työskennellessä ja toisiamme tsempatessa sain todella hyvän ystävän, jonka kanssa tapaamme säännöllisesti vuosienkin jälkeen. Eräs toinen työkaveri on kannustanut minut lähtemään mukaan paritanssiin, jonka ansiosta olen päässyt ihanan harrastuksen pariin. Jopa puolisoni käveli vastaan kadulla, kun olin feissarina, ja lähdimme työvuoroni päätteeksi ensimmäisille treffeillemme.

Ihmisen aivot ehkä tuppaavat toimimaan siten, että kokemukset kootaan toimiviksi narratiiveiksi sitten jälkikäteen, mutta tässä uutta elämänvaihetta aloittaessani näen kaikki kokemukset arvokkaana ja itseni monta uutta oppia rikkaampana.

Kaikkea ei olisi aina tarvinnut ottaa niin vakavasti, eikä omaa jaksamista, tekemistä, rahatilannetta tai uralla etenemistä kannata vertailla muihin. Kuitenkin, kuten todettua, olen iloinen siitä, että tämä elämänvaihe on nyt ohitse, ja saan nauttia ensimmäisestä ”kesälomastani” vuosikymmeneen, ennen kuin kapitalismin rattaat kutsuvat elokuussa opettajaa. 

Oona Koskinen on tänä keväänä valmistunut englannin ja psykologian aineenopettajaksi Jyväskylän yliopistosta.