JOHANNA SUOMALAINEN
Opeopiskelija 1/19

Opiskelen Oulun Intercultural Teacher Education -koulutusohjelmassa neljättä vuotta. Kansainvälisyys on hyvin tiivis osa opintoja ja koulutusohjelmassa opiskelevien jokapäiväistä arkea. Se näkyy niin koulutusohjelman opetussuunnitelmassa kuin luennoilla.

Opetussuunnitelmassa tuodaan esiin globalisaatioon liittyviä teemoja, kuten kansainvälistymistä ja monikulttuurisuutta, joita tarkastellaan koulutuksen ja kasvatuksen näkökulmista. Luennoilla käsitellään aiheita, jotka keskittyvät opettajan interkulttuurisen kompetenssin kehittämiseen, eri maiden koulutusjärjestelmiin, vähemmistöihin, alkuperäiskulttuureihin sekä inklusiivisen ajattelun kehittämiseen.

Opiskelijoiden ja luennoitsijoiden moninaiset kulttuurilliset sekä kokemukselliset taustat opetusryhmissä takaavat sen, että luennoilla käytävästä keskustelusta nousee esiin useita eri näkökulmia koulutukseen ja kasvatukseen liittyen. Kotikansainvälisyys onkin siis ollut hyvin kiinteä osa opiskeluitani viimeisten vuosien ajan.

Kansainvälisestä opiskeluympäristöstä huolimatta halusin kuitenkin lähteä vaihtoon ja opetusharjoitteluun ulkomaille, jotta näkisin konkreettisesti, miten koulujärjestelmät toimivat muissa maissa. Päätin suorittaa harjoittelun maailman toisella puolella: Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Harjoitteluiden jälkeen jäin vielä vaihto-opiskelemaan yhdeksi lukukaudeksi Melbournen yliopistoon. Matkasta jäi paljon uusia kokemuksia ja havaintoja, mutta keskityn seuraavaksi kertomaan tarkemmin kokemuksistani Uuden-Seelannin peruskoulussa.

Osa opettajista opetteli vapaa-ajallaan maoria,
joka on maan alkuperäiskieli.

UUSISEELANTILAISEEN PERUSKOULUUN sijoittuvan opetusharjoittelun aikana tutkimuskysymyksenä oli, miten inklusiiviset käytännöt näkyvät koulun ja luokan arjessa. Opetusharjoittelun aikana tein havaintoja opettajista, jotka suhtautuivat intohimoisesti inkluusioon sekä työskentelivät oman mukavuusalueensa ulkopuolella yrittäessään saada erityisen tuen oppilaat kokemaan itsensä tervetulleeksi ryhmään.

Osa opettajista opetteli vapaa-ajallaan maoria, joka on maan alkuperäiskieli. Opettajat halusivat edesauttaa maan alkuperäiskulttuurin huomioimista opetuksessa ja näin parantaa alkuperäisväestöön kuuluvien oppilaiden yhteenkuuluvuutta, lisätä todennäköisyyttä, että oppilaat jatkaisivat opintojaan ja estää heidän marginalisoitumisensa yhteiskunnasta, mikä oli opettajien mukaan muodostunut koulumaailmassa ongelmaksi.

Osa koulun henkilökunnasta opetteli myös viittomakieltä, jota he käyttivät opetuksessa, vaikka kukaan oppilaista ei sitä tarvinnut.

Oppilaat opiskelivat avoimissa oppimisympäristöissä ja suurissa oppilasryhmissä. Koulussa suosittiin noin 60–90 oppilaan ryhmiä, joita opetti kolmen opettajan tiimi. Oppilaat, jotka Suomessa olisivat kuuluneet tehostetun tai erityisen tuen piiriin, olivat kaikkien oppilaiden mukana suurissa opetusryhmissä, sillä kyseisen koulun tavoitteena on tähdätä inkluusioon.

Opetusta eriytettiin oppituntien aikana pienempiin ryhmiin. Eriyttämisen ansioista opettajilla oli aikaa keskittyä pienryhmässä olevien oppilaiden tarpeisiin ja oppilailla oli mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa erilaisten oppilaiden kanssa. Ryhmän opettajat olivat työskennelleet ensimmäisen vuoden siten, että ryhmän sosiaaliseen dynamiikkaan oli panostettu erittäin paljon, jotta myös vaikea-asteisen autismin kirjon oppilas löytäisi luokasta ystäviä.

Teinkin luokassa havaintoja oppilaista, jotka aidosti välittivät toisistaan, kunnioittivat toistensa erilaisuutta ja ottivat joukkoonsa mukaan luontevasti myös kaikista persoonallisimmat sekä vaikea-asteisen autismin kirjon oppilaat.

Inklusiiviset käytänteet oppimisympäristössä ja opettajien välisessä yhteistyössä näyttivät havaintojeni perusteella lisäävän dialogia kaikkien oppijoiden välillä, ja koulun tulevaisuuden tavoitteena onkin, ettei koulussa olisi kiinteitä seiniä ollenkaan, jotta koko koulu olisi yhtenäinen.

KOEN, ETTÄ JOISSAKIN tilanteissa joko kokoaikainen tai osa-aikainen erityisopetus olisi voinut tukea tehokkaammin erilaisia oppijoita, joilla oli tunne-elämän haasteita tai monien oppimisvaikeuksien päällekkäisyyksiä. Oli kuitenkin mielenkiintoista seurata koulukulttuuria, jossa erilaisuus, johtuipa se valtavirrasta poikkeavasta kulttuuri- tai kielitaustasta, fyysisistä rajoitteista tai yksilöllisestä tavasta oppia, nähtiin vahvuutena ja sitä pyrittiin tukemaan positiivisin keinoin koko koulun tasolla.

Olen iloinen siitä, kuinka harjoittelu tarjosi minulle mahdollisuuden ymmärtää, millaista on toimia opettajana toisessa maassa. Harjoitteluun kuului tuntien suunnittelua sekä opetustuntien pitämistä.

Englannin kielellä opettaminen oli minulle jo entuudestaan tuttua yliopisto-opintojen takia, mutta toisen maan koulujärjestelmään ja opetussuunnitelmaan tottuminen vei paljon energiaa. Opetustuntien suunnittelemiseen täytyi varata enemmän aikaa, sillä sisällöt saattoivat olla kulttuurisidonnaisia. Kokonaisuudessaan Uuden-Seelannin kokemus kehitti kulttuurisensitiivisyyttä, pedagogisia taitoja sekä opetti rohkeasti heittäytymään uusiin tilanteisiin.

Opettajaopiskelija, jos olet kiinnostunut kansainvälisistä asioista, toivon, että uskallat hetkeksi päästää irti tutusta, hypätä rohkeasti kohti uutta ja pysähtyä ihmettelemään ympäröivää kulttuuria. Haastan sinut tekemään jotakin sellaista opeopintojen aikana, joka ei ole vielä niin tuttua sinulle, joko Suomen rajojen sisällä tai ulkomailla! Uusista kokemuksista on varmasti hyötyä tulevaisuuden työelämässä.