24.3.2017

SOOL sun opekampuksella

SOOLin aluetoiminnan tavoitteena on tarjota helposti saavutettavaa jäsenpalvelua ja -neuvontaa sekä monipuolisia tilaisuuksia järjestökoulutukseen, opettajuuteen kasvuun sekä opiskelija-aikaiseen jäsenyyteen, hyvinvointiin ja osallisuuteen liittyen.

MARTINA WETTERSTRAND & ALUETOIMIJAT
Soolibooli 2/17

Kevätkauden toiminnassa on yhtenä painopisteenä työelämään ja valmistumiseen liittyvät teemat. Perinteisten, huhti–toukokuun Valmistuvien infojen (OAJ) lisäksi aluetoimijat järjestävät paikallisesti tarpeen ja toiveidenkin mukaisia työelämätilaisuuksia ja vierailijaluentoja.

Esimerkiksi Raumalla pilotoitiin helmikuun alussa CV-koulutus, jossa käsiteltiin CV:n tarkoitusta työnhaussa ja hyvin tehdyn CV:n ominaisuuksia sekä pohdittiin uraportfolion hyötyjä opettajan näkökulmasta. "Suurin anti osallistujille oli erilaisten ansioluettelomallien esittely ja niiden joustava hyödyntäminen työnhaussa", raportoi koulutuksen pitänyt Rauman aluetoimija Aleksi Tupasela.

Mistä aiheesta just sun opettajankoulutuspaikkakunnalla pitäisi järjestää työelämätilaisuus tai vaikkapa hyvinvointia, vaikuttamista tai osallisuutta edistävä tapahtuma? Ota yhteyttä oman paikkakuntasi toimijaan – SOOLin aluetoimijat ovat sua varten, opeopiskelija!

Tsekkaa paikallisten SOOL-tilaisuuksien tiedot tapahtumakalenterista!


TAMPERE | Noora Reinikainen

Aluetoimijan toimenkuvaan kuuluu yhtey­den pitäminen alueen SOOL-vastaavien sekä muiden SOOL-toimijoiden kanssa. Tapaamisten tarkoituksena on esimerkiksi aluetoiminnan esittely, tapahtumien suunnittelu ja ajankohtaisiin SOOL-asioihin perehtyminen – tutustumista ja ryhmäytymistä unohtamatta.

Tampereella SOOL-toimijoiden välinen yhteistyö on ollut tiivistä jo useita vuosia. Perjantaina 24.2. tapasimme SOOL-vastaavien ja SOOLin hallituksen Paula Saarisen kanssa aamupalan merkeissä.


RAUMA | Aleksi Tupasela Aluetoimijoilla on vapautta toteuttaa itseään opettajankoulutuspaikkakunnilla järjestettävien tapahtumien suhteen mm. valtakunnallisten tempausten ja infojen ohella. Koulutuksellisten tilaisuuksien lisäksi on olennaista tarjota paikkoja myös viihtyvyyden, virkistymisen ja hyvinvoinnin edistämiselle.

Raumalla leivottiin laskiaispullia SOOLas(topet)kiaisen kunniaksi. Iso kiitos Lastopetin hallitukselle tapahtuman järjestelyihin osallistumisesta!


TURKU | Iitu Laurila Aluetoimijana pääsee omalta paikkakunnalta ja työpisteen ääreltä mukaan myös valtakunnalliseen toimintaan. Helmikuun jäsenyhdistyskoulutuksessa koulutimme SOOL-vastaavia Helsingissä yhdessä hallituksen ja muiden aluetoimijoiden kanssa. Koulutuspäivään osallistunut Opekkaan Joska Värikäs kertoi, mitä tilaisuus tarjosi jäsenjärjestöaktiiville.

Päällimmäisenä koulutuksesta käteen jäi…"ihmiset ja verkostoituminen. Koulutuksessa tapasin uusia aluetoimijoita, SOOL-vastaavia ja muita yhdistysaktiiveja ympäri Suomen."

Fiilis, joka koulutuksesta jäi käteen oli…"positiivinen! SOOL on hyvissä käsissä ympäri Suomen."

Aluetoimijan kanssa olen… "sataprosenttisesti messissä ja yhdessä kehittelemme tulevaa toimintaa. Täydellistä osallistumista!"

Vapaa sana: "Toimin aiemmin taloudenhoitajana, mikä oli konkreettista ja selkeää: SOOL-vastaavan homma on taiteenlaji, jossa omia ideoita on helpompaa ja vapaampaa toteuttaa! Koulutukset ovat keino vaihtaa ajatuksia siitä, millaiset tavat toteuttaa toimintaa ovat onnistuneet muualla. Toivoisin, että myös sitä puolta olisi jatkossa enemmän! SOOL on kiva järjestö!"


Antti Väistö ja Juho Tiainen.

JOENSUU | Laura Koskinen 23.2. järjestetyssä CV kuntoon! -tapahtumassa opinto-ohjauksen opiskelijat antoivat vinkkejä ansioluettelon tekoon sekä omien vahvuuksien löytämiseen. Lisäksi tapahtumassa oli mahdollisuus ottaa ammattimainen CV-kuva sekä kysyä aluetoimijalta mieltä askarruttavia kysymyksiä Opettajien työttömyyskassasta ja siihen liittymisestä.

5. vuosikurssin opiskelijat Antti Väistö (ohjaus) ja Juho Tiainen (mat. ja fys. ao) totesivat muiden osallistuneiden tavoin tapahtuman tarpeelliseksi opeopiskelijoille. "Mahtava tapahtuma! Vähän harmittaa, että herää työttömyyskassaan liittyviin asioihin vasta viime metreillä", Antti toteaa.

"Opastus CV:n tekemiseen on myös tärkeää. Moni saattaa jättää laittamatta asioita, joista voisi olla hyötyä", Juho täydentää. "Lisää tällaisia tapahtumia, joissa voi brainstormata yhdessä", Antti iloitsee.


Essi Huusko ja Sanna Åman.

SAVONLINNA | Essi Huusko Ystävänpäivänä aluetoimija, kopo-kummi ja ainejärjestöjen SOOL-vastaavat pitivät SOOLin 100 suukkoa -ständiä Savonlinnan kampuksen opiskelijoille.

Jäsenistön tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen opintojen ja muiden ajankohtaisten asioiden suhteen on tärkeää, minkä lisäksi aluetoimijat sekä mahdollisuuksien mukaan SOOLin hallituksen kopo-kummit vierailevat paikallisten ainejärjestöjen hallitusten kokouksissa tutustumassa toimijoihin ja keskustelemassa ajankohtaisista koulutuspoliittista asioista.


Tunnelmaraportit aluetoimijoiden tilaisuuksista opekampuksilla jatkuvat Sooliboolissa 3/17...

 

 


Lisää aiheesta

18.12.2024

Haku on käynnissä: Missä Talvipäivät 2026?

SOOLin Talvipäivien 2026 järjestämisoikeuksien haku on nyt käynnissä. Oikeudet myönnetään vuosittain jollekin SOOLin jäsenyhdistykselle tai erikseen Talvipäivien järjestämistä varten muodostetulle TP-yhdistykselle. Hakuaika päättyy 19.2.2025.

4.11.2024

Sinustako SOOLin aluetoimija Helsinkiin tai Jyväskylään?

Haemme ensi vuodeksi uusia aluetoimijoita Helsinkiin ja Jyväskylään. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 24.11. mennessä.

21.10.2024

SOOLin ja Turvan hymykisa: Voita tuhat euroa ainejärjestösi käyttöön!

SOOL ja Vakuutusyhtö Turva etsivät Hymykisalla ideoita opettajaopiskelijoiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Kaikki SOOLin jäsenet voivat osallistua kilpailuun ja voittaa tuhat euroa ainejärjestölleen jäsenistön hyvinvoinnin edistämiseen.

13.5.2024

Vuoden opeopiskelijaksi valitulla Lotta Nuutisella on jo valmistuessaan pitkä työkokemus

Kotitalousopettajaksi Helsingin yliopistosta valmistuvan Lotta Nuutisen mukaan vähentyvät resurssit ovat haastaneet sekä harjoitteluja että joitain opintoja, joita on tiivistetty ja vähennetty.

27.2.2024

SOOLin Talvipäivät Helsinkiin vuonna 2025

Talvipäivät palaa ensi vuonna pääkaupunkiin 35 vuoden tauon jälkeen. Opettajaksi opiskelevien Talvipäiviä on järjestetty vuodesta 1947 alkaen ja nykyisin tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen jopa kolme tuhatta eri alojen opeopiskelijaa ja tarjoaa monipuolista ohjelmaa ulkourheilusta livemusaan.

Jaa sivu somessa

Tweet