Sitsit - kolminäytöksinen komedia opiskelijaryhmälle
Sitsaamaan oppii vain sitsaamalla. Sitseihin keskeisesti kuuluvat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt erottavat sitsit tavallisista bileistä.
MAX LIIKKA
Opeopiskelija 1/22
Kuva: Henri Karjalainen
Approkierrosten lisäksi sitsit ja sitsikulttuuri ovat yksi leimallisimpia opiskelijakulttuuriin liitettäviä perinteitä. Sitseillä eli akateemisissa pöytäjuhlissa joukko opiskelijoita tai opiskelijamielisiä kokoontuu yhteen, yleensä pitkien pöytien ääreen viettämään mukavan illan syöden, juoden ja ennen kaikkea laulaen. Sitsien ytimessä ovatkin keskeisesti laulaminen ja yhdessäolo.
Sitsit ovat suomalaisessa juhlakulttuurissa varsin uniikki konsepti, jolla on vuosikymmeniset perinteet. Pöytäjuhlakulttuuri lienee rantautunut Suomeen Ruotsin kautta, ja nykyaikaisessa sitsikulttuurissa sekoittuu tehokkaasti rapujuhlien ja vuosijuhlien piirteitä ja perinteitä. Lauluissa ja käytännöissä on myös runsaasti paikkakuntakohtaisia eroja, ja siksi yhtä yhtenäistä sitsikulttuuria ei ole.
Vaikka maantieteellisiä ja alakohtaisia eroja on paljon, sitsikulttuurin ydin on aina hyvin pitkälti samanlainen. Sitsaamaan oppii vain sitsaamalla, ja jokainen sitseille osallistuva osallistuu myös sitsiperinteen rakentamiseen ja jatkamiseen. Säännöt, perinteet, tavat, käytännöt ja muut muokkaantuvat sitä mukaa, kun sitsaaminen tavoittaa uusia opiskelijasukupolvia. Sitsit eivät ole koskaan myöskään irrallaan muusta opiskelijakulttuurista ja yhteiskunnasta, ja siksi perinteitä on tärkeää tarkastella säännöllisesti myös kriittisesti.
”Aluksi käydään läpi illan säännöt…”
Sitseillä järjestystä pitää yleensä yksi tai useampi laulunjohtaja tai toastmaster, joka on sitsien juontaja ja johtaa laulua. Laulunjohtajan tai lukkarin lisäksi sitseillä saattaa olla myös erikseen seremoniamestari ja muuta henkilökuntaa.
Sitsien perusidea on varmasti monille tuttu: sitseillä juodaan, lauletaan ja lopuksi skoolataan (tai SOOLissa soolataan). Laulut voidaan laulaa sitsejä varten tulostetuista monistenipuista tai internetin lauluwikistä, mutta monilla järjestöillä on käytössä myös oma laulukirja.
Laulukirja on sitsaajan keskeinen työkalu, joka toimii välineenä tutustua akateemisten pöytäjuhlien maailmaan. Vaikka laulukirjoihin ja monistenippuihin eli laululäsyihin on usein koottu sitsien aikataulu ja ohjelma, niiden ei kuulu sisältää kaikkea sitsiperinteisiin liittyvää.
Sitsien mystiikkaan kuuluu vahvasti erilaiset lauluihin ja puheisiin liittyvät kirjoittamattomat säännöt ja lisäsäkeistöt, jotka saattavat hämmentää aloittelevaa sitsaajaa. Sitsikulttuuri siirtyy eteenpäin suullisen perimätiedon kautta, ja erilaisten sitsien kautta nämä sitsisalaisuudet siirtyvät eteenpäin aina uusille ja uusille sukupolville.
Myös uudelleen sanoitetut laulut ja lisäsäkeistöt ovat olennainen osa sitsikulttuuria. Nekin kulkevat eteenpäin suullisena perimätietona, ja jokaisella on halutessaan mahdollisuus lisätä oma jälkensä sitsikulttuuriin keksimällä uusi laulu tai lisäsäkeistö. Parhaat tai mieleenpainuvimmat saattavat tulla painetuksi laulukirjojen tuleviin painoksiin, mutta valtaosa aikaan ja paikkaan sidotuista säkeistöistä unohtuu ajan myötä.
Kokemukseni mukaan parasta omassa laulukirjassa on myös mahdollisuus kerätä sinne terveisiä ja muistoja kanssasitsaajilta. Kaksi omaa laulukirjaani ovat varsin täynnä tervehdyksiä, rivouksia, tarroja, tahroja ja muistiinpanoja, joiden kautta omia opiskeluaikoja on mukava palata muistelemaan. Sitseillä kannattaa siis ehdottomasti pitää mukanaan kynää, ja laulukirjan voi hankkia esimerkiksi sisarjärjestöltä, jos oma ainejärjestö ei ole vielä omaa teettänyt.
”Ollaan hiljaa – hei!”
Sitseihin keskeisesti kuuluvat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt erottavat sitsit tavallisista bileistä. Se, miten paljon sääntöihin ja tapakulttuurin noudattamiseen kiinnitetään huomiota, vaihtelee runsaasti. Yleensä asiallisella käytöksellä – lauletaan silloin kun on laulun vuoro, ja kuunnellaan, kun joku pitää puhetta – pärjää aika pitkälle. Erityisesti vuosijuhlasitseillä säännöistä ei välttämättä edes mainita, sillä oletetaan osallistujien osaavan kunnioittaa juhlan arvokkuutta.
”On kohteliasta sitsata
maassa maan tavalla.”
Kuitenkin erityisesti paikoissa, joissa sitsaamisella on pitkät perinteet, säännöt ja rangaistukset saattavat olla keskeinen osa illan kulkua. Puhelimen käyttö, tietyn juoman juominen ennen lupaa tai liian aikaisin pöytään istuminen tauon jälkeen voivat johtaa enemmän tai vähemmän leikkimielisiin rangaistuksiin. Kokeneemmat sitsaajat saatetaan suolata rappibattleen ja jonkun käteen teipataan rangaistukseksi banaani.
Sitsejä vetävien on tärkeä tunnistaa, että toiset ovat sitseillä mieluummin kuuntelemassa, oppimassa ja pitämässä hauskaa kavereiden kanssa, kuin ottamassa tilaa ja esiintymässä. Sitsit ovat kuin iso näytelmä, jossa jokainen osallistuja leikkii roolinsa mukaisesti.
Mikäli leikki ei toimi, tulee hauskaksi tarkoitetuista perinteistä, säännöistä ja rangaistuksista kiusallisia. Jos sitseillä nostetaan tikunnokkaan osallistujia, jotka eivät halua joutua esiintymään julkisesti, on sitsejä johtavien pelisilmä pettänyt. Kenenkään ei pidä joutua tuntemaan oloaan ahdistuneeksi sitseillä. Vastuu tunnelmasta on laulua ja seremoniaa johtavien lisäksi kaikilla sitseille osallistujilla, ja valitettavan usein alkoholin nauttiminen voi johtaa ylilyönteihin.
Sitsien yhteydessä on useamman kerran viime vuosina nousseet esille seksististen, rasististen tai muuten sopimattomien laulujen ja säkeistöjen laulaminen. Koska tekemistä yhdenvertaisen sitsikulttuurin eteen on vielä runsaasti, toiminnan kriittinen tarkastelu on aina tervetullutta.
Sitsien kehittäminen kohti huomioivampaa ja yhdenvertaisempaa tapahtumaa on viime kädessä jokaisen opiskelijatoimijan vastuulla. Hyviä avauksia ovat olleet esimerkiksi ylioppilaskuntien julkaisemat oppaat yhdenvertaisiin sitseihin. Sitsien keskiössä oleva laulu ja yhdessäolo eivät edellytä kenenkään loukkaamista, ja jokaisen pitää kokea olevansa tervetullut sitsaamaan.
”Omstart!”
Sitsit kiinnostavat ja viehättävät aina valtaosaa uusista opiskelijoista, koska ne ovat monessa mielessä suljettu maailma kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Innostuneimmat pitävät omia sitsejä vielä opiskeluajan jälkeenkin. Olen itse osallistunut syntymäpäiväsitseille ja kuullut jopa hääsitsejä järjestettäneen. Tärkeintä on muistaa, että sitsikulttuuri on opiskelijoiden yhteistä omaisuutta, ja oikeus siitä nauttimiseen kuuluu kaikille.
Vahva suositukseni on lähteä rohkeasti eri alojen opiskelijoiden ja paikkakuntien sitseille. Monet ainejärjestöt järjestävät esimerkiksi kaverisitsejä, joten kannattaa kysellä eri aloja opiskelevilta kavereilta mahdollisuutta päästä mukaan. Mutta varoituksen sanana: vieraan on aina syytä olla avoimin mielin, sillä itselle rakkaista perinteistä tai säännöistä ei välttämättä ole muilla mailla kuultukaan, ja on kohteliasta sitsata maassa maan tavalla.
Opinnäytetyön aihetta etsivälle sitsikulttuuri voi tarjota todella rikkaan aiheen, ja kattavaa aineistoa voi kerätä esimerkiksi vierailemalla sitseillä. Mikäs sen parempi tapa kerätä gradun aineistoa kuin sitsata!
Kirjoittaja on entinen Tampereen Auskultantit ry:n puheenjohtaja ja tamperelainen opiskelijavaikuttaja, joka on päätoimittanut yhden laulukirjan ja suhtautuu intohimoisesti sitsikulttuurin kehittämiseen.
Opeopiskelijan printtilehti on nyt sataprosenttisesti hiilineutraali. Lue lisää!
