27.8.2021

Sinulle, uusi opeopiskelija

Onneksi olkoon mahtavasta valinnasta lähteä opiskelemaan opetus- ja kasvatusalaa!

MIRA LAURINANTTI
Opeopiskelija 3/21


Kirjoittaja on SOOLin aluetoimija Tampereella. (Kuva: Henriikka Salo)

TERVETULOA KAIKILLE uusille opeopiskelijoille! Olet valinnut mahtavan, moninaisen, jatkuvasti haastavan ja palkitsevan alan itsellesi, ja nyt voit ansaitusti hengähtää stressaavan pääsykoekevään jälkeen kohdistaen katseesi kohti tulevaa fuksisyksyä. Aloitat uuden jakson elämässäsi, ja tulevat vuodet tulevat olemaan yksi parhaista kokemuksistasi. 

Tänä vuonna fuksisyksyään pääsevät toivottavasti elämään uudestaan myös vuoden 2020 koronafuksit ja osittain myös 2019 opintonsa aloittaneet, joiden opintoihin, ryhmäytymiseen ja korkeakoulun kulttuurikokemuksiin pandemia on jättänyt valtavan loven. 

Viimeisen puolentoista vuoden aikana myös opeopiskelijat ovat olleet aikamoisen myllerryksen keskellä, kun lähiopetus on siirtynyt virtuaalimaailmaan. Olemme tutustuneet aivan uudenlaiseen opetukseen, luoneet uusia rakenteita kentällemme ja jopa joutuneet opettelemaan ympärillä olevien ihmisten kohtaamisen uudestaan. 

Nyt koko Suomen laajuisesti opiskelijat odottavat erilaista opiskeluvuotta. Löydämme ennen pitkää tiemme takaisin kirjastoihin, luentosaleihin, opetusharjoitteluihin ja järjestökahviloihin. Luomme opiskelijatapahtumia, ryhmäydymme uudestaan ja muistutamme itseämme, miksi opiskeluajan kulttuuria ja verkostoitumista arvostettiinkaan niin paljon.

Alkavan lukuvuoden kruununkivinä odottelevat vielä viime vuonna etätapahtumaksi jääneet SOOLin Talvipäivät Joensuussa ja jo kaksi vuotta uupunut opiskelijavappu. Näitä monia lukuvuoden huippuhetkiä, kuin myös iltaan venyneitä opiskelupäiviä kampuksilla odottavat uusien opiskelijoiden lisäksi koko muu opeopiskelijaporukka. Erityisesti ne, jotka ovat joutuneet kokemaan koko opiskeluaikansa lähinnä virtuaalisena.

Elämme taas kerran aikaa, jolloin koko oppimamme opiskelijakulttuuri kääntyy päälaelleen. 

NYT SINULLE uusi opiskelija: olet selvittänyt tiesi vaativan valintakoeverkoston läpi ja osoittanut soveltuvuutesi yhteen vaativimmista, mutta myös antoisimmista aloista. Pääset tekemään työtä, jossa näkyy oma persoonasi ja luovuutesi. Tällä alalla olet rakentamassa tulevaisuutta. 

Olet vasta aloittamassa opintojasi, ja tulevat vuodet voivat näyttää pitkiltä ja jännittäviltä edessäsi. Älä huoli – on oikeastaan aika sääli, kuinka nopeasti opinnot vyöryvät eteenpäin. Nyt kuitenkin puhuu vuonna 2019 opintonsa aloittanut, jonka opinnoista yli puolet on ollut katsottavissa vain tietokoneen ruudun kautta.

Voin rehellisesti kertoa viimeisen kahden vuoden olleen nopeimmat elämässäni, vaikkakin myös kasvattavimmat ja antoisimmat. Takana on monta hetkeä, joihin olisin halunnut pysähtyä pidemmäksikin aikaa. 

Tulevina vuosina tulet sukeltamaan syvälle opetuksen ja kasvatuksen maailmaan. Tulet löytämään uusia näkökulmia niin kasvatuksesta, itsestäsi kuin myös ympäröivästä yhteiskunnastasi. Hyppäät mukaan ympäristöön, jossa keskiössä on yhteistyö, tunnetaidot ja intohimoinen sivistyksen puolustaminen. Haastat itseäsi ja näkemyksiäsi. Olet välillä väärässä ja kohtaat haasteita, joita et ennen ajatellut edes olevan. Reflektoit oppimaasi alasi asiantuntijoiden kanssa. Ja nautit joka hetkestä. 

Olet opeopiskelija, ja luvan kanssa ylpeä siitä. 


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet