25.8.2016

Ryhmäprosessista ystävyyteen

Se, että opiskelijat käyttävät aikaansa toisiinsa tutustumiseen on kaikkien parhaaksi.

JULIA PETÄJÄ
Soolibooli 4/16

Aivan aluksi lämpimät onnittelut kaikille uusille opettajankoulutukseen valituille! Onnea myös jo rutinoituneille opettajaopiskelijoille – jokainen vuosi on uusi, ihmeellinen ja tärkeä!

Ensimmäinen vuosi opettajaksi opiskelemisessa on erittäin merkityksellinen jo uusiin ihmisiin tutustumisen kannalta. Korkea-asteella opintonsa aloittava saa jälleen kerran kokea miltä tuntuu aloittaa ryhmässä, kun ympäristöt ja kasvot ovat ennestään tuntemattomia. Prosessi ei eroa juuri peruskoulun tai toisen asteen opintojen aloittamisesta. Tällä kertaa kuitenkin opettajaksi opiskelevan olisi hyvä tarkastella opettajan ja muiden ryhmänohjaukseen liittyvien henkilöiden merkitystä ryhmäytymisprosessissa.

Opettajien merkitys ryhmäytymisen kannalta kun on erittäin merkityksellinen. Parhaassa tapauksessa opettajankoulutuksessa osataan hyödyntää ja ohjataan tutkimaan tätä omakohtaista kokemusta metakognitiivisella tasolla. Tilaisuus on ainutlaatuinen, eikä prosessia tulisi jättää analysoimatta. Jokainen opettaja tulee toki opiskelemaan jossain vaiheessa ryhmäprosesseista, mutta mikään ei korvaa omakohtaista kokemuksen tutkimusta, jota myöhemmin kyllä teoreettinen viitekehys voi selittää. Näin ollen luentomuistiinpanoihin voi kirjoittaa havaintojaan ylös myös siitä, millaisia sosiaalisia ilmiöitä ja omakohtaisia tuntemuksia ilmenee oman vuosikurssin hiljalleen tiivistyessä ryhmäksi.

Usein päivitellään, kuinka fuksivuosi on täynnä juhlimista jopa formaalin opiskelun kustannuksella. Tämä kaikki on kuitenkin osa ryhmäytymisen riittiä. Se, että opiskelijat käyttävät aikaansa toisiinsa tutustumiseen on kaikkien parhaaksi. Yhdessä vietetyt ikimuistoiset hetket kantavat pitkälle myöhempiin vuosiin, luoden useimmiten jopa elämänmittaisia ystävyyssuhteita.

Alussa tehtävää ryhmäytymistä, niin että jokainen löytää paikkansa ryhmässä ja tulee hyväksytyksi itsenään, ei voi oikein korvata mitenkään myöhemmässä vaiheessa. Ihmisillä on kyllä tarve kuulua joukkoon, mutta jos tutustumista ei tehdä tavoitteellisesti, syntyy helposti sisäpiirejä, jotka myöhemmin ehkä jopa taistelevat vallasta keskenään – puhumattakaan siitä, että joku jäisi yksin. Kun opiskelupiiri on tiivis ja yhtenäinen, pienet vastoinkäymiset eivät tunnu niin suurilta ja toisaalta yhdessä koettu ilo on moninkertainen.

Opiskelu on elämää varten, jolloin elämän ja elämyksten tulee olla myös osa opiskelua. Ainejärjestöt ovat opiskelijoiden itsensä perustamia ja toimivat opiskelijoita varten. Ainejärjestöissä voit vaikuttaa siihen, millaista virkistystoimintaa järjestetään, mutta myös siihen, miten opettajankoulutusta tulisi järjestää. Kaikkien alan opiskelijoiden tulisi voida osallistua ainejärjestöjen toimintaan, jolloin tapahtumat ovat erityisesti omiaan luomaan opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.

SOOL puolestaan on ainejärjestöjen yhteenliittymä ja järjestää sekä valtakunnallisia että paikallisia tapahtumia opeopiskelijoita itseään kiinnostavista teemoista. Liiton kautta on mahdollisuus tutustua ja verkostoitua laajaan kirjoon opettajaopiskelijoita eri puolilta Suomea sekä oppia lisää opettajuuteen, kasvatukseen, työelämään, järjestötoimintaan ja opiskeluun liittyvistä asioista. SOOLiin ovat kaikki opettajaopiskelijat tervetulleita ja me todella pidämme huolta omistamme.

Toivottavasti lukuvuotesi tulee olemaan antoisa ja saat paljon uusia ystäviä sekä kokemuksia. Parhaamme lupaamme tehdä edellä mainittujen asioiden eteen ainakin jos osallistut SOOLin tapahtumiin.

Nähdään opettajankoulutuspaikkakunnilla ja somessa!


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet