SANNI SAUNAMÄKI
Opeopiskelija 2/24

Vuoden ajan opettajana työskennellyt Sanni Saunamäki uskoo, että olemalla avoin omista kokemuksista, mielenkiinnonkohteista ja haaveista löytää ympärille juuri ne omat ihmiset.

Keväällä 2023 aloitin ensimmäisessä oman alani työpaikassa lukion opinto-ohjaajana ja englanninopettajana. Työskentelin osa-aikaisesti 50 prosentin työajalla kevään ajan, samalla kun viimeistelin kasvatustieteen maisterin opintojani. Seuraavana syksynä jatkoin samassa työpaikassa kokopäiväisenä opona ja enkunopena, ja kesken oli enää gradu. 

Työnkuvani on sisältänyt lukio-opon perustehtävien lisäksi sometiimin ja tutortoiminnan koordinointia, maahanmuuttajien ohjausta ja heidän opintopolkuaan paikallisesti kehittävässä hankkeessa työskentelyä. 

Otettuani työelämään siirtymiselle pienen varaslähdön aloittaessani työt ennen valmistumista tiesin, ettei tulevista kuukausista tulisi helpot. Muiden isojen elämänmuutosten lisäksi työn ja opintojen yhdistäminen tarkoitti paljon myöhäisiä iltoja, täyttä kalenteria, täysin vapaiden päivien puutetta ja jatkuvaa painetta takaraivossa. Toisaalta se tarkoitti myös tulotason odotettua nousua opiskelijasta palkansaajaksi, aikaa muhia graduajatuksia, ja kollegoja, jotka toistivat ”paras gradu on valmis gradu” -tsemppimantraansa väsymättä kannustaen.

Opiskelijaelämän hyvästely ei ollut helppoa

Vaihtaessani sitsit tyhy-iltoihin, luennot opiskelijahuoltopalavereihin ja haalarit avainnauhaan huomasin, miten haastavaa oli vaihtaa roolia opiskelijasta koulun aikuiseksi, opinto-ohjaajaksi, asiantuntijaksi. Yhtäkkiä löysin itseni palavereista, joissa minulta odotettiin osaamista, jota en ollut vielä ennen käyttänyt.

Olin opettajista nuorin, ja minua luultiin ajoittain lukiolaiseksi. Koin usein ulkopuolisuutta opettajanhuoneen keskustelujen äärellä: harva kollega oli kanssani samantyyppisessä elämäntilanteessa, eikä minulla ollut oikein sanottavaa asuntolainoihin tai lapsiperhearkeen liittyvissä keskusteluissa.

Onneksi melko pian muut nuoremman pään kollegat ottivat minut siipiensä suojaan, ja sain ystäviä, joiden kanssa jakaa elämästä muitakin kuin työasioita. Myös muiden kollegojen kanssa yhteinen sävel löytyi pikkuhiljaa, ja huomasin, miten paljon yhteistä monen kanssa onkaan, kunhan vain avaan suuni ja jaan jotain itsestäni.

”Yhtäkkiä odotettiin osaamista,
jota en ollut vielä ennen käyttänyt.”

Opiskelijaelämän hyvästely tältä erää oli vaikeaa, ja prosessi kesti pitkään. Aloin ikävöidä opiskelija-arjen vapaampia aikatauluja, opiskelijatapahtumia, Joensuuhun jääneitä ystäviäni, ja tiettyä huolettomuutta, jota opiskelijan murheista huolimatta olin saanut kokea monta vuotta. Haikeuden ja luopumisen tuskan rinnalla kulki kuitenkin toisenlaisiakin tunteita. Kuukausien aikana vahvistui tunne siitä, että nyt pitääkin siirtyä työelämään, eteenpäin, ja jättää haalareissa rymyäminen kultaisiksi muistoiksi. 

Yhden elämänvaiheen päätös ei ole koskaan helppoa, etenkin kun se on ollut niin syvästi merkityksellinen ja vaikuttava kuin mitä opiskeluaikani oli. Nuo vuodet tekivät minusta sen, kuka olen tänään, enkä vaihtaisi pois yhtäkään kokemusta, ihmistä ja hetkeä. Elämänvaiheiden vaihteessa vertaistuki oli korvaamaton osa asian käsittelyä. Oli ihanaa kuulla, ettei ollut yksin monien asiaan liittyvien tunteiden kanssa, ja monet opiskelukaverit samaistuvat ajatuksiini. 

Oman työn johtaminen ja rajaaminen vaatii opettelua

Ensimmäisen työvuoteni aikana olen päässyt (ja joutunut) työstämään ammatti-identiteettiäni ja arvojani. Millainen opo ja ope haluan olla? Millainen kollega? Entä ylipäätään koulun aikuinen? Jokainen viikko on täynnä päätöksiä. Olen pohtinut, minkä arvojen pohjalta haluan tehdä työtäni ja mitkä ovat prioriteettini. 

Tällä hetkellä koen tärkeimmäksi roolini turvallisena aikuisena, vierelläkulkijana ja tsempparina. Haluan olla ohjattavilleni opo, jolta uskaltaa kysyä mitä vaan ja jonka kanssa kehtaa pohtia tulevaisuutta eri näkökulmista, myös niistä, jotka saattavat tuntua noloilta tai tyhmiltä (jota ne eivät siis ikinä ole!) 

Työvuoden alussa työhuonettani sisustaessa teippasin seinälle yhdeksän vahvuuskorttia muistuttamaan ominaisuuksista, joita haluan opona edustaa. Niitä katsoessa pyrin muistamaan prioriteettini tilanteissa, joissa se on tarpeen.

Yksi suurimmista haasteistani on ollut oman työn johtamisen ja rajaamisen opettelu. Vuosityöajassa olevana lukio-opona pystyn täyttämään oman kalenterini haluamallani tavalla. Jos voin valita, en sovi tapaamista aamukasiksi, jotta saan valmistautua päivään rauhassa. Mieluummin olen iltapäivällä pidempään töissä, kuin saavun aikaisin aamusta.

Työyhteisön ja esihenkilön kanssa on tärkeää kommunikoida siitä, millaisia odotuksia työlle asetetaan. Mitkä tehtävät ovat prioriteettilistan kärjessä, mitkä hieman alempana? Miten niitä on tehty aiemmin: halutaanko tehdä samalla lailla, vai onko tilaa uusille ideoille? Tällöin oman työn suunnittelu helpottuu, kun odotukset ovat selkeät ja tiedän, mitä priorisoida.

Englanninopettajana aikatauluni on oppituntien mukainen, mutta voin kuitenkin valita, kuinka paljon suunnittelen tuntejani. Käytän valmiita tehtäviä oppimateriaaleista omien tekemisen sijaan. Hyödynnän vertaisoppimista mahdollisuuksien mukaan: esimerkiksi välillä minun kielioppimonologini sijaan opiskelijat saavat tiivistää eri osat tunnin aiheesta ryhmissä ja opettaa ne toisilleen minun tukemanani. Ensimmäiselle opettamalleni kurssille sain vinkkejä ja joitain valmiita materiaaleja kollegaltani. 

Jokainen oppitunti on täynnä valintoja myös työrauhaan, puhelimiin ja työtahtiin liittyen. Huomautanko jokaisesta puhelimesta, kuulokkeesta korvassa? Millaista työtahtia odotan? Hyväksynkö jutustelun tehtäviä tehdessä, vai vaadinko täyttä hiljaisuutta? Aineenopettajana joutuu tekemään päätöksiä joka hetki, ja niitä tekemällä oppii huomaamaan, millainen opettaja haluaa olla ja millaista ilmapiiriä haluaa oppitunneilleen luoda.

Inhimilliset kohtaamiset ovat tärkeintä

Opettaja on osa moniammatillista työyhteisöä. Jokainen koulu on oma yhteisönsä, joka on ainutlaatuinen ja rakentuu paitsi henkilökunnasta yksilöinä, myös muun muassa johtamiskulttuurista ja tavasta toimia kollegiaalisesti. Esimerkiksi joissain kouluissa jokainen opettaja hoitaa oman tonttinsa, toisissa materiaaleja ja ideoita jaetaan aineryhmien kesken. 

Kehittämismyönteisyys voi vaihdella koulusta kouluun: uudet ideat ja tavat toimia voidaan toivottaa tervetulleeksi, tai torjua vanhojen tapojen hyväksi. Koulun henkilökunnalla on valtavasti erilaista osaamista, joita hyvässä työyhteisössä hyödynnetään kunkin vahvuuksien mukaan opiskelijoiden hyväksi toimittaessa!

”Ensimmäinen työvuosi on opettanut minulle
käytännön työnteosta enemmän
kuin yksikään opintojakso.”

Työyhteisöissä on paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka selviävät ajan myötä. Tärkeintä on miettiä omaa toimintaansa ja pyrkiä omien arvojensa mukaiseen työntekoon ja kollegiaalisuuteen. Yhteisön tapojen opettelu vaatii aikansa, mutta palkitsee, kun kollegat tulevat tutummaksi ja oppii oman tapansa olla osa yhteisöä. 

Nuorena, uransa alussa olevana opettajana kollegoiden tuki on korvaamatonta. On inspiroivaa oppia kokeneemmilta kollegoilta ympärilläni. Heillä on kaikilla osaamista, jota olen itse vasta kerryttämässä. Toisaalta minulla voi olla näkökulmia, joita kollegat eivät aina tule ajatelleeksi. Voimme siis oppia toisiltamme ja hyödyntää työyhteisön monenlaista kokemusta.

Antoisinta itselleni on ollut onnistuneet opiskelijakohtaamiset. Jatko-opintosuunnitelmaansa pohtiva opiskelija, joka saapuu pöytäni ääreen täynnä huolta, ja joka lähtee helpottuneena ja suunnitelma astetta tai useampaakin selvempänä. Lukioon vanhempiensa painostamana tullut opiskelija, joka siirtyykin opiskelemaan alaa, jota oikeasti haluaa opiskella. Opiskelijahuoltopalaveriin saapunut perhe, joka lähtiessään kiittää avusta ja huolenpidosta. Opiskelija, joka kurssipalautteessa kertoo saaneensa tunneillani rohkeutta englannin puhumiseen virheistä huolimatta. Nämä hetket muistuttavat siitä, mikä työssä on mielestäni tärkeintä: inhimilliset kohtaamiset. 

Korkeakoulutus takaa teoriapohjan

Ensimmäinen vuosi opettajana on useimmille kuormittava. Jatkuvat päätökset, uuden oppiminen, uusien ihmissuhteiden rakentaminen, oman opettajuuden hakeminen… Siitä kuitenkin selviytyy, ja ajan myötä jokainen vuosi muuttuu helpommaksi (Näin kuulin alle viisi vuotta opettajina olleilta työkavereiltani, ja luotan heihin tässä!) Vuotta helpottaa vertaistuen vastaanottaminen ja antaminen, asioiden tärkeysjärjestyksen miettiminen ja palautumisen priorisointi.

Vaikka vuosi on täynnä oman opettajuuden pohtimista, on tärkeää miettiä myös sitä, kuka olen opettajuuden ulkopuolella. Omien intohimojen, harrastusten ja muiden tärkeiden asioiden ja ihmisten sisällyttäminen arkeen voi auttaa palautumisessa ja työssä jaksamisessa kullekin yksilöllisellä tavalla.

Palautettuani graduni sain valtavan määrän aikaa arkeen, ja olen harjoitellut työn ja vapaa-ajan tasapainoa käyttämällä sitä lukemiseen, käsitöihin, läheisteni kanssa laatuajan viettämiseen ja kissani kanssa köllöttelyyn. 

Opettajaidentiteetin lisäksi olemme paljon muutakin. Harrastamme erilaisia asioita, olemme rakkaita monille, nautimme monista jutuista. Toteutamme itseämme yksilöllisesti. Itse nautin värikkäistä vaatteista ja silmämeikin tekemisestä sävy sävyyn, (musiikki)teatterista, lautapeleistä ja pitkistä ääniviesteistä ystävilleni. Olen muutakin kuin Sanni-opo! Toteuttamalla itseäni ja nauttimalla itselleni tärkeistä asioista minulla on voimavaroja tehdä työtä, josta voin olla ylpeä. 

Ensimmäinen työvuosi on opettanut minulle käytännön työnteosta enemmän kuin yksikään opintojakso, ja niin sen pitääkin mennä. Korkeakoulutus takaa tietyn teoriapohjan, jolle ammattitaitomme voi alkaa rakentumaan vuosien saatossa. Olen päässyt mukaan monenlaisiin prosesseihin ja tilanteisiin, joita varten en ole voinut opettajankoulutuksessa harjoitella, mutta joista olen kuitenkin selvinnyt sujuvasti. 

Ammatillinen itsetuntoni on ollut aikamoisessa vuoristoradassa, joka on pikkuhiljaa näyttämässä tasaantumisen merkkejä. Välillä olen mokannut, ja sekin on ihan ok, kunhan asian hoitaa rehellisesti ja asiallisesti. Nuorelta opettajalta ei kokemukseni mukaan odoteta täydellisyyttä, ja hyvä niin! Saamme omaan tahtiimme opetella työn käytäntöjä ja luottaa siihen, että luomamme pohja kantaa kyllä.

---

Sannin vinkit ekaan opevuoteen

• Priorisoi palautuminen: et voi kaataa tyhjästä kupista. Pidä huolta itsestäsi, niin pystyt tekemään työsi haluamallasi tavalla.
• Tutustu kollegoihisi: käy välillä opehuoneessa höpöttelemässä, vaikkei olisikaan varsinaista tarvetta sille. Hyvät suhteet kollegoihin auttavat monessa asiassa. 
• Pohdi arvojasi: millainen ope haluat olla? Työn arvopohjan selkiyttäminen auttaa jaksamaan ja tekemään työtä kestävällä, itsellesi merkityksellisellä tavalla.