Opeopiskelija 2/23

Opettajaidentitteettinsä kehittymisestä kertova Kia Grönlund opiskelee tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Kuva: Jyrki Nieminen.

Opetus-, kasvatus- ja tutkimusalalla on paljon erilaisia henkilöitä vaikuttamassa tulevaisuuteen. Myös meitä opettajia on paljon erilaisia niin työelämässä kuin opinnoissa. Kaikki eivät myöskään mene aina niille perinteisille opetusaloille, vaan opetus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisia saattaa löytyä myös esimerkiksi yritysten ja järjestöjen eri tehtävistä. Jokainen saa kulkea omaa polkuaan löytääkseen juuri sen työtehtävän mikä itseä kiinnostaa. 

Myös oman opettajuuden löytämisessä on eri yksilöillä omat polkunsa. Osalle opettajuus on ollut selkeä haave jo pienestä lapsesta lähtien, kun taas osalle opettajan ammatti on tullut mukaan vasta opintojen aikana sivuainevalinnoissa. Tulemme siis aika erilaisista lähtökohdista. Osa saattaa päätyä opiskelemaan yliopistoon ja osa ammattikorkeakouluun, opettajuuden eri alojen opintoja kun löytyy molemmista.

Ehkä joillekin saattaa tulla yllätyksenä se, että opettajaksi voi myös opiskella ammattikorkeakoulussa. Amk:ssa voi opiskella paitsi ammatillisten opintojen opettajaksi myös tanssinopettajaksi tai musiikkipedagogiksi. Näiden opintojen alkuvaiheissa opettajuus ei välttämättä ole vahvasti läsnä, vaan se kehittyy opintojen edetessä täydentämään taiteilijuutta. 

Kysyimme yhdeltä ammattikorkeakoulun opettajaopiskelijalta, miten hänen opettajaidentiteettinsä on kehittynyt ja onko hän aina tiennyt haluavansa tulla opettajaksi. 

---

Olen Kia Grönlund,

ensimmäisen vuoden tanssinopettajaopiskelija, ja kerron nyt matkastani opettajuutta kohti. Kaikki alkoi, kun äitini vei minut alle kolmevuotiaana tanssitunneille. Vuodet kuluivat, mutta harrastus pysyi ja tanssi alkoi valtaamaan pikkuhiljaa yhä suurempaa ja suurempaa osaa elämästäni. Lukiossa toisen vuoden syksyllä teimme retken Kansallisoopperaan, jossa kävimme katsomassa Pähkinänsärkijä-baletin. Siellä tajusin ensimmäistä kertaa ajattelevani ihan tosissaan, että mitä jos tuota voisi tehdä ammatiksi. Tanssia lavalla, ja siitä saisi palkkaa.

Aloin selvittämään mahdollisuuksiani, ja päädyin hakemaan tanssialan perustutkintoon Tampereelle. Tampereen konservatoriolla tajusin, etten tiedä mistään mitään. Itse tanssimisen lisäksi tuli opintoja liittyen muun muassa taiteeseen, tanssihistoriaan, anatomiaan ja tuotannollisiin tehtäviin. Konservatoriolla opiskellessani opetin koulun ohessa tanssitunteja pari kertaa viikossa. Olin ohjannut kerhoja seurakunnalla 14-vuotiaasta asti ja sijaistanut omia tanssiopettajiani silloin tällöin lukioikäisenä, joten työ tuntui mieluiselta opiskelun rinnalla, olihan sekin tanssia.

Uusia oivalluksia

Opiskelujeni aikana päädyin myös työharjoitteluun Jyväskylän kaupunginteatterille musikaalin ensembleen, ja tuntui, että tanssialalta löytyy monipuolisesti työtehtäviä joka lähtöön. Valmistuessani hain opiskelemaan muutamaan tanssitaiteen kandidaatin koulutusohjelmaan, mutten saanut opiskelupaikkaa. 

Välivuoteni päädyin tekemään paljon töitä. Tein ravintola-alan töitä ja opetin tanssia kokonaisen opetusillan kerran viikossa tanssikoulussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun opetin viikkotunteja tanssikoululla; aikaisemmin olin opettanut matalan kynnyksen seurojen kautta, joissa toiminta ei ollut yhtä määriteltyä.

Huomasin pian, että asetan itselleni huomattavan korkeita standardeja opetuksen suhteen ottaen huomioon, ettei minulla ole mitään varsinaista koulutusta opettamisen saralla. Tanssikoulun omistajat ja opettajakollegat olivat onneksi tukenani, kun etsin itselleni parhaita opetusmetodeja, ja sain paljon uusia oivalluksia opettamisen ja oman toimintani suhteen. Koin kuitenkin jonkinlaista kaipuuta ja tarvetta kehittyä vielä paremmaksi opettajaksi, niin hyväksi kuin pystyisin. Tässä vaiheessa tein päätöksen hakea uudestaan opiskelemaan tanssinopettajaksi. Oulun ammattikorkeakoulu valikoitui pedagogisten valmiuksien painotuksen takia, ja opiskelu on ollut juuri sitä mitä odotin.

Matkalla opettajaksi

Koen, että jo nyt ensimmäisen vuoden aikana olen oppinut sanoittamaan omaa pedagogista näkemystäni. Olemme edenneet myös käytännön soveltamiseen asti, missä olemme päässeet opetusnäyttöjen kautta kokeilemaan erilaisia metodeja ja opetustapoja, joilla voimme toteuttaa tavoittelemaamme pedagogiikkaa. Koen itse tärkeäksi juuri tämän oppimisen, kokeilun, harjoittelun ja arvioinnin syklin, jonka kautta ymmärrän koko ajan vähän enemmän omista kehitystarpeistani ja jo hallussani olevista taidoista. Tanssi ja pedagogiikka kulkevat meillä opinnoissa käsi kädessä, ja tanssia pyritään käsittelemään niin monesta eri näkökulmasta kuin mahdollista.

En näe tanssijuutta ja opettajuutta erillisinä rooleina itsessäni. Olen tanssija ja tanssinopettaja ja toisaalta vain minä, samanaikaisesti ihan kaikkea. Osaltaan koen, että tanssinopettajuus on jotain mitä minulla on aina ollut, sillä minulla on luontaisesti kova halu auttaa toisia, ja pyrkiä välittämään toisille yhtä vahvoja positiivisia kokemuksia kuin itse olen tanssin ansiosta ja kautta kokenut. 

Näinkin ollen en usko, että minusta voisi todella kasvaa haaveilemaani unelmien opettajaa ilman näiden opintojen aikana saatuja tietoja ja taitoja. Ja opiskelen vasta ensimmäistä vuotta. Matkani opettajaksi kasvamisen suhteen on vasta alussa eikä todennäköisesti pääty ikinä, ja se on hyvä niin. Vain sillä tavalla voin pyrkiä tekemään parhaani ja kehittymään lisää.

Harmillisen usealta tanssialalla toimivalta olen kuullut lausahduksen ”tanssialalla opettaminen on välttämätön paha”. Ymmärrän mitä kyseisellä lauseella tarkoitetaan, mutta olen itse eri mieltä. On etuoikeus päästä kohtaamaan tanssi eri oppijoiden näkökulmasta, ja parhaimmillaan tanssi tuo yhdessä jaettua iloa ja tavan löytää jotakin yhteistä ja uutta kehollisen tekemisen kautta.

Koen rikkaudeksi päästä kokemaan tanssia eri roolien kautta, ja uskon, että sitä kautta minulla on myös paljon enemmän annettavaa tälle alalle sekä alalla minulle. Ja siitä haluan pitää kiinni.