PINJA IMMONEN
Soolibooli 4/18

Näin lukuvuoden kynnyksellä moni saattaa puhkua uutta opiskeluintoa kesälaitumen jäädessä taka-alalle. Mielessä saattaa pyöriä seuraavanlainen ajatus: "nyt alan opiskelemaan täysillä heti lukuvuoden alusta asti". Olo voi tuntua jopa hämäännyttävän voittamattomalta. Mitäpä jos ei pistäisikään heti "all iniä" ja polttaisi kesän aikana ladattuja akkuja suoraan arjen sirkukseen vaan opettelisi löytämään arkeen enemmän tasapainoa. Tämä saattaa olla kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä monia meistä vaivaa riittämättömyys.

Riittämättömyys siitä, ettei ole urheillut tarpeeksi kouluhommien tai töiden ohella. Riittämättömyys tekemättömistä kotitöistä. Riittämättömyys siitä, ettei taaskaan ole aloittanut kouluhommia ajoissa. Riittämättömyys siitä, ettei ole ehtinyt nähdä ystäviä tai viettämään tarpeeksi aikaa oman rakkaansa kanssa. Tai riittämättömyys siitä, ettei vaan osaa tarpeeksi hyvin tehdä asioita, vaikka tekisikin parhaansa.

Lähes jokainen meistä on kohdannut riittämättömyyttä elämänsä aikana. Jotkut kokevat sitä päivittäin, jotkut taas harvemmin. Riittämättömyyden tunne voi kalvaa pahimmassa tapauksessa omaa itsetuntoa niinkin armottomasti, että oma osaaminen saattaa kyseenalaistua kokonaan.

Eikä meidän opettajaopiskelijoiden tie ole helpoimmasta päästä. Kohtaamme monia työelämän vaatimuksia jo opiskeluidemme aikana opetusharjoittelussa: tulisi seurata jokaisen lapsen yksilöllistä kehitystä ja tehdä jatkuvaa arviointia, tulisi rakentaa ja sitoa opetus uuden opetussuunnitelman mukaisiin raameihin ja siinä samalla käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa kuin maestro mutta opetusta samalla eriyttäen sekä mahdolliset oppimisen haasteet huomioiden. Lisäksi tulisi muistaa olla aidosti läsnä lapsille kaikkien niiden monien opettajan to do -listojen keskellä. Ajatus työelämän realiteeteista saattaa opiskeluaikoina jopa aika ajoin hirvittää – ainakin allekirjoittanutta ja luulen, etten ole ainoa.

Myös opetuksen suunnittelu voi tuottaa suurtakin riittämättömyyden tunnetta. Ainakin itselleni iskostui aluksi opetusharjoitteluissa ajatus siitä, että kaikkien tuntien tulisi olla yhtä taitavasti suunniteltuja sekä sisältää jotakin hienoa ja uutta. Pitkässä juoksussa tarkasteltuna tällainen ajattelutapa on täysin kestämätön, mutta sellaisen kuvan opetusharjoittelut antoivat minulle. Riittämättömyys tuntui aivan sietämättömältä. Lopulta havahduin siihen, että olin todella uupunut hinkkaamaan tuntisuunnitelmiani yömyöhään. Opettajan tarkoitus ei ole viihdyttää vaan nimenomaan opettaa. Tämä ei tietenkään poissulje työn luovaa ja hauskaa puolta.

Mutta mihin meidän tulisi sitten oikein riittää, kun se riittämättömyyden tunne niin helposti saattaa kuumotella kulman takana ihan arjen pienimmissäkin asioissa? Se saattaa johtua siitä, että asetamme huomaamattamme omalle onnellisuudellemme ja olemassaolollemme tiukat ehdot. Tähän voivat vaikuttaa lähipiirin, yhteiskunnan tai meidän omat odotuksemme, joista saatamme olla joko tietoisia tai täysin tiedostamattomia. Emmekö me vain saisi olla onnellisia ihan olemisemme vuoksi? Kyllä vain, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty tänä päivänä.

Usein puhutaan ehdottomasta rakkaudesta muita kohtaan, mutta harvemmin siitä kuulee puhuttavan itseänsä kohtaan. Helposti sitä luulee, ettei mitään ehtoja itsensä rakastamiselle olisi. Kappas kummaa niitä saattaakin olla useampia, mitä syvemmälle asiaan paneutuu. Ne voivat olla hyvinkin pieniä arjen asioita kuten "minun täytyy urheilla vähintään neljä kertaa viikossa". Mitä opettajuuteen tulee, ne voivat olla seuraavanlaisia ehtoja, kuten "minun täytyy aina osata vastata lasten kysymyksiin" tai "tunneillani täytyy aina olla hauskaa". Yhtä kaikki niihin liittyy jonkinlainen ehto. Onkin hyvin eri asia ajatella "minun täytyy" kuin "minä teen".

Työelämään siirtymisen kannalta olisi oleellista löytää tasapainoa arkeen jo opiskeluaikoina. Mitä paremmin on oppinut pitämään itsestään huolta opintojen aikana, sitä helpommin nämä samat tavat siirtyvät myös työelämän puolelle. Usein omien vääristyneiden uskomusten muuttamisella voi olla hyvinkin suuri vaikutus omaan hyvinvointiin. Voi myös olla, että tähän saattaa tarvita apua ammattilaisilta, mutta siinä ei ole mitään hävettävää. Onkin itse asiassa hyvin hälyttävää, ettei opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen ole tarpeeksi resursseja tällä hetkellä. Moni opiskelija, joka tarvitsisi tukea, ei sitä saa.

Toisaalta vaikka kuinka oppisimme suhtautumaan itseemme ja tekemiseemme armollisemmin, tulee työelämän reunaehdot olla sellaiset, jotka todella mahdollistavat työssä jaksamisen. Täytyy todeta, että opetus- ja kasvatusalan tilanne näyttää huolestuttavalta – vaatimukset kasvavat ja resurssit hupenevat. Opettaja on yhä enemmän työssään yksin, vaikka tuelle olisi todellakin suurta tarvetta.

SOOLin eduskuntavaalitavoitteissa 2019 tähdätään muun muassa uransa alussa olevien opettajien tukemiseen. On perin nurinkurista, että tällä hetkellä opettajat eivät saa työuransa alkumetreillä juuri minkäänlaista tukea ja perehdytystä. Tukemalla uusien opettajien työuran ensimmäisiä askelia voidaan ennaltaehkäisevästi parantaa heidän työhyvinvointiansa ja varmasti myös torjua heidän riittämättömyyden tunnettaan.

Palaan takaisin sinne, mistä aloitinkin eli alkavaan syksyyn. Vaikka nyt kesän jälkeen tuntisit olevasi täynnä tarmoa, ei kannata laittaa vaihdetta heti vitoselle ja polttaa kaikkia bensoja loppuun yhdellä kertaa. Voi myös olla, että tunnet itsesi väsyneeksi kesän jälkeen ja sitä erityisemmällä syyllä kannattaa ottaa syksy vastaan pikkuhiljaa askel kerrallaan. Haastankin sinut (ja itseni myös siinä samalla) siihen, että opettelet sisällyttämään arkeesi enemmän hengähdyksen hetkiä ja levollisuutta. Eritoten haastan sinut pysähtymään silloin, kun tunnet itsesi riittämättömäksi, sillä niistä hetkistä voit aivan varmasti oivaltaa jotain tärkeää koko loppuelämäsi kannalta.