LILLI MATVEINEN
Opeopiskelija 4/24 pääkirjoitus

OPEOPINNOT ON helposti ymmärrettävissä yksioikoiseksi poluksi kohti tärkeää ammattia, johon koulutus antaa hyvät valmiudet. Opettajankoulutukseen pääseminen tai koulutuksen seuraaminen ennalta määrätysti viitoitettua tietä ei ole kuitenkaan jokaisen tapa – eikä sen tarvitsekaan olla.

Meitä on moneksi niin opeopiskelija-suuntauksiltamme kuin matkoiltamme koulutuksen pariin. Opeopintoihin pääsy on suuri saavutus, josta kannattaa olla ylpeä. Koulutuksemme voi muodostua jännittäväksi seikkailuksi, jonka aikana suunta muuttuu, ajatukset harhailevat ja saattavat palata lähtöpisteeseen tai polku saattaa jakaantua moneen eri suuntaan. 

JOKAINEN OPEOPISKELIJA on polkuunsa ja valintoihinsa oikeutettu, minkä vuoksi on hälyttävää, miten Suomen hallitus leikkauksillaan koettaa rajata tietä kohti tärkeintä alaa ja hankaloittaa oman polkunsa seuraamista korkeakoulussa. Työskentelyyn opintojen ohella pakottava opintotuen asumislisään siirtyminen ja vastikkeettoman opintotuen leikkaukset heijastelevat kulttuuria, jossa korostuu paineistettuna, suoraviivaisesti työelämään runnova toimintatapa.

Laadukas opettajankoulutus valmistaa meitä elämään niin työssä kuin arjessakin. Jotta voisimme valjastaa osaamisemme parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsemme kuitenkin opiskelurauhan sekä valinnanvapauden polkujemme etsimiseen ja löytämiseen. Sivistyksen avaimet ovat harhailussa, avoimuudessa sekä kriittisyyden kautta ajatusten kypsyttämisessä, joiden harjoittaminen kiireessä ja paineen alla ei onnistu. 

MAHDOLLISUUS EREHTYMISEEN ja onneen on oikeutemme opeopiskelijoina, samoin kuin helpoimman, suoran tien valitseminen pakon edessä. Tärkeintä on kuitenkin oman identiteettinsä tutkiskelu samalla, kun koettaa kulkea elämässä eteenpäin.

Oli polkusi sitten suora tai mutkikas, olet opeopiskelijana kullanarvoinen.