Palaudun sitten arjessa (haudassa)
Vapaapäivät eivät ole palautumista varten, vaan vapaapäivän viettoa varten.
SANNI SALMENOJA
Opeopiskelija 1/20
SYKSYLLÄ HUOMASIN työtehtävien kasautuvan ja haave tasapainoisemmasta arjesta kehittyi tarpeeksi. Kokeilin palauttavaksi toiminnaksi työpäivien jälkeen lenkkeilyä Töölönlahden ympäri, kehonpainotreeniä kotona, käyntiä teattereissa ja konserteissa, museoissa vierailua ja eri suoratoistopalveluita, ehkä eniten Netflixiä.
Viimeisimpään oli helppo hukkua tunneiksi, jopa kuukausiksi, enkä sitä kautta toivomaani tasapainoa saavuttanut.
KUTEN KERROIN, kokeilin paljon erilaisia aktiviteetteja. Jokapäiväinen somekanavien selailukaan ei käynyt palautumisesta, mutta sitä kautta jäin koukkuun. Klikkasin itseni ”heräteostoksena” osallistumaan joululoman aikana showtanssin tiiviskurssille.
Lomani ei ollutkaan pelkkää lepoa ja kirjojen lukemista, vaan joka päivä päädyinkin aktiiviseen tekemiseen ja hurjaan hikoiluun. Täytin hetket aktiivisella tekemisellä ja näin jälkeenpäin ajattelen sen olleen seikkailua monien tuntien flow-tilassa. Olen riemuissani siitä, että jokin aktiviteetti kolahti ja into liikkumiseen jälleen löytyi.
ONKO TÄMÄ hurjan hyvä fiilis, flow-tila, saavutettavissa ainoastaan lomalla? Ei pitäisi olla.
Loma ei ole palautumista varten. Se on lomailua varten. Vapaapäivät eivät myöskään ole palautumista varten, vaan vapaapäivän viettoa varten. Palautumisen tulisi tapahtua arkena työskentelyn jälkeen ja siten flow-tilat saavutettavissa milloin vain.
Kuitenkin se, miten palautuu on täysin yksilöllistä. Itse selvitin sen kokeilun kautta ja yllätyin todella. Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan erilaisia tapoja palautua arjessa, itse ajattelin seuraavaksi kokeilla avantoa!