Paistaako Aurinkorannikolla aina aurinko?
Liikunnanopettajaksi valmistunut Katariina Stenman teki päättöharjoittelun Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa.
KATARIINA STENMAN
Opeopiskelija 3/23
Kuva: Wikimedia Commons
MITÄ? Liikuntapedagogiikan päättövuoden soveltava harjoittelu
MISSÄ? Fuengirolassa
MILLOIN? 6.–27.3.2023
MIKSI? Koska matkustamisesta saa opintopisteitä!
MITÄ MAKSAA? Lentoliput ja koti-ikävän
Tällä pienellä sisäpiirivitsillä liikkeelle. Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa opiskelu on ollut mahtavaa ennen kaikkea siksi, että on päässyt tekemään monenlaista ja saanut olla osana lämminhenkistä ja aktiivista yhteisöä. Sitä näin muutamaa kuukautta valmistumisen jälkeen onkin jo tullut ikävä.
Kun kävin tyhjentämässä liikunnan pukkarin, ja puin lokerosta päälleni liikunnan hupparin, iski haikeus. Tässä jännittävässä elämänmuutoksessa opiskeluista työrintamalle muistelen lämmöllä opintojani, ja soveltavaa harjoitteluani Espanjan Aurinkorannikolla kuukausia takaperin.
Harjoittelukohde oman opetusfilofian mukaan
Opintojen aikana ymmärsin käyväni läpi Dunning–Kruger -efektin vaikutuksia: koin olevani pätevämpi opettaja ennen opintoja, kuin niiden aikana. On niin paljon, josta en vielä tiedä, mutta jonka niin kovasti haluaisin taitaa. Olen kokenut kiitollisuutta nöyrästä mielestä, jonka avuin olen ollut innokas oppimaan oppija, mutta kuunnellut kehittämistä vaativia sisäisiä käskyjä lempeämmin. Halusin viimeisen harjoitteluni olevan opettavainen, ikimuistoinen ja merkityksellinen – etenkin heille, joiden parissa työskentelisin.
Tätini Hanna Koski-Vähälä työskentelee miehensä Arin kanssa suomalaisnuorten hyväksi Fuengirolassa, järjestäen monenlaista harrastustoimintaa, laatien sitä lasten ja nuorten mielenkiinnon kohteiden mukaan. Muistan opettajatätini oman päättöharjoittelun koulullamme, kun olin itse ala-asteen oppilaana, mutta sen koommin en ole hänen kanssaan opettajuudesta keskustellut.
Sittemmin hän aloitti väitöskirjansa kirjoitustyön rakkaudellisesta pedagogiikasta, ja sen mahdollisuuksista oppilaiden tukemisessa. Tämä oli alkuperäinen syy, miksi kiinnostuin tekemään soveltavan harjoittelun heidän kanssaan. Opetusfilosofiani kultareunukseksi on muodostunut rakkaudellisuus, ja olen ymmärtänyt sen olevan suurin vahvuuteni ja voimavarani.
Päätin kysyä heidän tarvettaan auttaville käsille, ja suunniteltuamme harjoittelun ohjelman, he alkoivat odottamaan saapumistani Malagan kentälle. Tulolennolla kävin mielenkiintoisia keskusteluja vieressäni istuneen eläköityneen JYU:n professorin kanssa, hänen vuoroin muistellessaan opiskeluaikojaan ja Ilokiven riehoja, ja vuoroin torkkuessa käsi koko lennon uinuneen vaimonsa kädessä.
Matka alkoi hyvin, vaikka korona-ajan myötä syntynyt lentojännitys saikin minut voimaan pahoin. Sain tukea tältä pariskunnalta, jotka olivat myös kuulleet harjoitteluni ohjaajien toiminnasta kohteessa.
Nuorten haasteet kärjistyvät
Ensimmäisenä päivänä tutustuin katuihin, joilla kaikui suomalaislasten huudot, ja aika ajoin myös muita pohjoismaisia kieliä ja espanjaa. Seuraavana päivänä koin asettuneeni. Ohjasin ensitöikseni perhekerhon toimintaa kilpikonnapuistoksi kutsutulla leikkikentällä, ja tutustuin lapsiin sekä vanhempiin. Ymmärsin heti, että työ, jota Hanna ja Ari tekevät siellä, on yhteisöllisyyden kannalta hyvin tärkeää.
Olin ohjaajana perhekerhossa myös seuraavalla viikolla, jolloin puistoon saapui edellistä enemmän myös espanjalaisia. Kuulin ohjaajiltani heidän saapuvan joka kerran jälkeen sankempana joukkona puistoon jakamaan lasten leikin iloa. Perheillä on tiedossa toistuvat kerhot, joihin he palaavat saadakseen tukea toisilta vanhemmilta, ja tarjotakseen lapsilleen turvallista tekemistä.
Fuengirola on ollut mielessäni turvallisuuden kehto suomalaiselle, mutta vasta viikko ennen saapumistani lapsi oli yritetty kidnapata sadan metrin päästä Suomikoululta. Pelasin varman päälle, enkä liikkunut hämärän tultua yksin.
”Harjoittelu syvensi rakkauttani
lapsiin ja nuoriin,
elämää kokeneisiin,
sekä elämää janoaviin.”
Nuortenilloissa keskustelut nuorten kanssa eivät jääneet pintapuolisiksi. Nuorten tarve tulla kuulluksi liikutti minua, ja ohjatessani heitä yhteiseen pohdintahetkeen itsetunnosta ja identiteetistä, ilahduin suuresti heidän avoimuudestaan. Kaikesta ymmärsi, että se mikä Suomessa asuvan nuoren silmin voi näyttää kesäparatiisilta, voi siellä asuvalle olla kokemus juurettomuudesta.
Tavanomaiset nuoren elämän haasteet kärjistyvät siellä, missä tulee elää omasta tahdostaan riippumatta, ja missä Suomen tutut turvaverkostot ja palvelut ovat eri tasolla. Eräänkin illan päätteeksi nuori poika halasi minua, kiitti jakamistani kokemuksista ja kertoi niiden vaikuttaneen häneen syvästi. Tämän kaltaiset hetket ovat olleet harjoittelun merkittävimpiä. Mieleeni ovat jääneet piilopulloa kantaneen pojan pyyhityt kyyneleet ja sulanut lempeä hymy; hänen toiveensa siitä, että tulisin juttelemaan uudestaan.
Saattaessani nuorta tyttöä kotiin nuortenillasta syvennyimme hänen tulevaisuuden haaveisiinsa. Leppoisaa jutustelua sävytti kuitenkin surumielisyys, joka näkyi tytön kasvoilta ja kuulsi hänen äänenpainossaan. Miten paljon maailmassa onkaan sellaisia haasteita, jotka voisivat ratketa sillä, että rakastaisimme toinen toisiamme. Tätä pohdin kävellessäni rantakatua ohitse kodittomien narkomaanien, kiivetessäni antennikukkulalle ja tähyillessäni tuota kaupunkia, jonka haasteet näyttäytyivät minulle vahvemmin kuin aurinko sen yllä.
Keskusteluja ihmisyydestä
Kahtena päivänä Kids´ action -kerhossa pelasin kouluikäisten kanssa pingistä, tein kasvomaalauksia ja pelasin lautapelejä. Tärkeimpänä juttelin ja kuuntelin – en koe olevan mitään tärkeämpää, kuin olla läsnä.
Keskustelimme ohjaajani kanssa monet pitkät ja syväluotaavat keskustelut opettamisesta ja opettajan polulla vastaan tulevista haasteista. Koen oppineeni jo keskustelujen kautta hurjasti ihmisyydestä, itsevarmuudesta, nöyryydestä ja päättäväisyydestä, oppilaiden eduksi toimimisesta ja rohkeudesta vastustaa sitä, mikä väärin on.
Rohkeutta vaaliaksemme kävimme vaeltamassa Caminito Del Rayn hurjan kalliokielekkeelle rakennetun vaellusreitin, jolla koin ensimmäistä kertaa pelkääväni kuolemaa, ihme kyllä. Kävin vapaapäivänäni myös ihastelemassa elämää, patikoiden ylös naapurikaupunkiin katsomaan kämmenen kokoisia perhosia. Tuolla pysähdyin kaksi syaaninsinistä kaunista luotua käsissäni.
Hengitin kosteaa ilmaa lukuisten muiden kiitäjien liidellessä ympräilläni, ja yritin imeä itseeni tahtoa arvostaa elämän jokaista ainutlaatuista hetkeä yhtä kovasti, kuin tätä sydämeni pakahtumaisilleen saattanutta parituntista. Alas rantaan käveltyäni ostin pähkinöitä ja kirjoitin runon.
Koko reissu rajuine, rujoine ja ruusuisine näkyineen sai minut syttymään innosta luoda taidetta. Sain myös ilokseni järjestää lapsille ja nuorille taideleiripäivän. Hankittuamme materiaalit, kirjoitettuamme leirikirjeet ja lähetettyämme ne koteihin odotus päivästä oli suuri.
Kun se koitti, oli kerhotila Majakalla värikäs ja kutsuva: tätini oli askarrellut jokaiselle oman paikan merkiksi maalialustaa muistuttavan nimikyltin, jonka ympärillä oli henkilökohtaiset maalaus- ja piirustusvälineet, sekä Skittles-purkki täynnä luovuuskarkkeja. Tätini luovuus on ehtymätön varasto, kenties 20 vuoden luokanopettajan kokemus pitää sitä vireillä.
Lapset nauttivat päivästä, ja olivat hyvin tuottoisia. Meillä vieraili myös ”Pablo Picasso” mukanaan omakuvansa, sekä haaste jokaiselle maalata omansa. Lapset naureskelivat Arin saapuessa hetkeä myöhemmin keittiöön jatkamaan pannukakkujen valmistamista.
Leiripäivän päätteeksi taidenäyttelyssä jokainen taiteilija sai post it -lapulle kirjoitetun kommentin muilta taiteilijoilta, jonka viesti oli kannustava ja rohkaiseva. Kerroin leiripäivän päätteeksi, että jokaisessa meissä näkyy Jumalan sormenjälki, ja olemme huolella valmistettuja taideteoksia. Sellaisena näen jokaisen lapsen, ja tätä viestiä tahdon välittää kaikkialla, missä vaikutan.
Harjoittelu antoi vastauksia ja avasi kysymyksiä
Pohtiessani, kuinka kokoaisin soveltavan harjoittelun annin, on minulla jäljellä vain muutama sana. On niin paljon, mitä en voi kirjoittaa vaitiolovelvollisuuden vuoksi, mutta niin paljon, mitä toivon jokaisen tietävän. Jokainen lapsi ja nuori kaipaa rakkautta, ja jokainen meistä voi osoittaa sitä missä ja milloin vain. On niin paljon, johon en voi vaikuttaa, mutta niin paljon, johon voin.
Kaikkialla missä kuljen, voin olla se, joka näkee, kuulee ja kuuntelee todella. Voin olla se, tai voin olla jotain muuta. Valinta on minun, ja teen sen joka hetki. Olen oppinut sen, että mitä useammin käännyn katsomaan itsestäni poispäin, sitä lähemmäksi tulen totuutta siitä, kuka minä olen.
Tämä harjoittelu syvensi rakkauttani lapsiin ja nuoriin, elämää kokeneisiin, sekä elämää janoaviin. Se antoi vastauksia ja avasi uusia kysymyksiä, ja osoitti jälleen mikä on tärkeintä.
Kirjoittaja ohjaamassa luovaa liikettä ja siitä jatkuen liikkeen maalaamista paperille. Kuva: Hanna Koski-Vähälä.
Málagan maakunnassa Espanjassa sijaitseva Caminito del Rey tunnettiin aiemmin maailman vaarallisimpana vaellusreittinä. Uusittuna se on nykyään turvallinen mutta ei sovi korkeanpaikankammoisille. Kuva: Hanna Koski-Vähälä.
