Opeopiskelija 1/22 pakina 

Mäennyppylällä, paikassa missä vesi ei asu perustuksissa, oli hyvällä maulla laajennettu ja laajasti remontoitu rintamamiestalo.

– Ah, niin kodikkaan näköinen talo, olisi sisustusohjelman vaaleaan ja ekologiseen pellavapaitaan pukeutunut juontaja sanonut. 

– Siinä on ihmisellä ihana asujaimisto, olisi toinen juontaja jatkanut.

– Voi Luoja! Sisustuksessa on miellyttäviä, katseen vangitsevia ja virkistäviä yksityiskohtia, kuten tuo punainen tyyny tuolla, sisustusarkkitehti olisi todennut ja hipaissut kevyesti tottelemattoman hiuskiehkuransa korvan taakse.

Mutta nyt paikalla ei ollut ainuttakaan sisustusohjelman tekijää, eikä kenelläkään ollut mitään käsitystä siitä, mitä talossa oikeasti tapahtui.

Siellä, talon kellarissa, saunaosaston kupeessa, lukitun oven takana, oli tilava takkahuone. Huoneen pöydällä oli pinoittain kirjoja ja lehtiä, seinällä oli 75-tuumainen taulutelevisio, kuntopyörä rönötti yhdessä nurkassa, jääkaappi toisessa, lattialla lojuivat käsipuntit ja hyppynaru. Vanhan levysoittimen vieressä oli nivaska lp-levyjä.

Ja sohvalla, painopeiton alla, makasi pitkäpartainen mies. Sohvan vieressä lattialla olivat tekohampaansa juomalasissa. Mies ei ollut kellarissa kenenkään vankina, vaan omasta vapaasta tahdostaan. Siellä oli vanha ystävämme, eläköitynyt vanhempi lehtori Elias Jekoweh. Hauska nähdä! Mitä sinä täällä teet?

Tänä lukuvuonna kaikki sijaisuudet olivat jääneet Jekowehilta pitämättä. Jekoweh oli päättänyt sulkeutua omaehtoiseen karanteeniin, talviunille, oman talonsa uumeniin, täydestä rokotussarjasta huolimatta. 

Mutta nyt tammikuun, aavistuksen keväästä muistuttava valo, osui Jekowehin vasempaan silmään takkahuoneen seinän yläreunan ikkunasta. Ja Jekoweh heräsi. Hän asetteli tekohampaat suuhunsa ja venytteli leukojaan.

– Hrrmpfff, aarghhhhh, ympff, Jekoweh äänteli venytellessään ikääntynyttä vartaloaan ja siirtyi kylpyhuoneen puolelle aamutoimiin.

Palattuaan takaisin takkahuoneeseen, Jekoweh avasi ikkunaverhot ja katsoi ulos.

– Olisiko aika, joko loppui paha taika, hän lausui itsekseen.

Jekoweh istui lepotuolille, katsoi ympärilleen ja laskeskeli mielessään lukemiaan kirjoja ja katsomiaan suoratoistopalvelujen sarjaohjelmia. Niitä oli kymmeniä ja taas kymmeniä…

Lopulta Jekoweh uskaltautui, asetti silmälasit nenälleen, avasi television ja luki tekstitelevisiosta uutiset.

– Enpä taida vielä, paha on vielä siellä, eläköitynyt lehtori lausui itsekseen ja alkoi, jälleen kerran, selata suoratoistopalvelujen sarjavalikoimia.

 

---

Opeopiskelijan printtilehti on nyt sataprosenttisesti hiilineutraali. Lue lisää!

---