JUHA MAJOINEN
Opeopiskelija 3/20

Oppimisympäristön järjestäminen oppimiselle suotuisaksi on aina ollut suomalaisen koulujärjestelmän kannalta haasteellista. Myös oppilaan saama tuki ja sen toteuttaminen on usein koettu problemaattiseksi niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Perinteisesti erityisopetus on ollut tyypillinen tapa reagoida oppilaiden tuen tarpeisiin.

Oppilaalle tarjottavan tuen mallia muutettiin Suomessa vuonna 2011. Uudistamalla aiempi kaksijakoinen tukimalli kolmivaiheiseksi pyrittiin vaikuttamaan etenkin erityisoppilaiden määrän kasvuun, joka oli jatkunut jo yli vuosikymmenen ajan. Vanha duaalimalli koettiin huonompana rahanjaon ongelmien ja varhaisen puuttumisen hitauden takia. Rahanjakoon liittyen joissakin tapauksissa erityisopetuspäätöksiä oli tehty melko kevyin perustein suurempien valtionosuuksien saamiseksi.

Muutoksen seurauksena oppilaan saama tuki jakaantuu nykyisin Suomessa kolmeen tasoon: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Sen juuret löytyvät amerikkalaisesta kolmikehäisestä tukimallista. Käsitteenä kolmiportaista tukea ei löydy esimerkiksi perusopetuslaista, vaan siellä puhutaan oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Kolmiportainen tuki on kuitenkin arkiseen kielenkäyttöön vakiintunut termi, joten sen käyttö puoltaa paikkaansa myös tieteellisissä teksteissä.

Kolmiportaisen tuen uudistuksella pyritään vahvistamaan oppilaan tukea tutussa, päivittäisessä oppimisympäristössä. Väitöskirjatutkimukseni perustuukin ajankohtaisuuteen sekä oppilaiden saaman tuen ja oppimisympäristöjen yhteyksien tarkkailuun.

Vaikka kolmiportainen tukimalli on ilmiönä kohta kymmenen vuotta vanha, ei sitä koskevaa tutkimusta ole tehty aiemmin Suomessa oppimisympäristön näkökulmasta. Jotta oppilaita voidaan tukea paremmin, tulee huomiota kiinnittää myös oppimisympäristöihin esimerkiksi oppilaan puutteisiin keskittyvien diagnoosien sijasta.

Oppimisympäristön monet ulottuvuudet

Muutama sananen tähän väliin oppimisympäristöistä ja niiden määrittelystä. Oppimisympäristön käsitteelle on vaikea asettaa minkäänlaisia rajoja. Kaikkialla voi oppia, rajoittavana tekijänä on ennemminkin mielikuvitus. Itse jaan mielelläni oppimisympäristön käsitteenä fyysiseen, sosiaaliseen, pedagogiseen ja teknologiseen ulottuvuuteen.

Fyysinen oppimisympäristö nähdään käyttämässäni mallissa ensisijaisesti tiloina ja rakennuksina. Sosiaalisella oppimisympäristöllä taas tarkoitetaan ennen kaikkea sitä vuorovaikutusta, josta oppiminen syntyy. Pedagoginen oppimisympäristö koostuu oppimisessa ja opetuksessa käytettävistä pedagogisista menetelmistä ja käytänteistä. Teknologisella oppimisympäristöllä tarkoitetaan teknologian avulla luotua oppimisympäristöä.

Jos kuvaus oli hankala, niin yritän sitä hieman havainnollistaa usein käyttämäni luola-analogian avulla: Ensin on mikä tahansa tila, vaikka luola. Kun luolaan kannetaan pulpetit, tulee luolasta fyysinen oppimisympäristö. Seuraavaksi luolaan astuu opettaja, luolasta tulee pedagoginen oppimisympäristö. Sitten luolaan tuodaan oppilaat, luola muuttuu sosiaaliseksi oppimisympäristöksi. Ja lopuksi kun luolaan raahataan tietokone, luolasta on tullut myös teknologinen oppimisympäristö.

Oppilaan tuen tarpeen kasvua Suomen virallisen tilaston mukaan.

Tuen toteutuminen eri ympäristöissä

Mitkä tekijät sitten voivat edistää tai estää oppilaan tuen toteutumista eri oppimisympäristöissä? Fyysisen oppimisympäristön osalta kannattaa kiinnittää huomiota tilojen pedagogiseen toimivuuteen ja viihtyvyyteen. Etenkin tilojen muunneltavuus voi lisätä mahdollisuuksia tukea oppilasta hänen päivittäisessä oppimisympäristössään.

Moduulit ja solut ovat esimerkkejä suuren mittakaavan muuntelumahdollisuuksista, kun taas pienimuotoiset, helposti liikuteltavat tilanjakajat, kuten sermit ja seinät, auttavat arjen nopeissa tilanteissa. Vastaavasti joustamattomat rakenteet voivat hankaloittaa tai jopa estää oppilaalle tarjottavaa tukea fyysisessä oppimisympäristössä.

Tutkimukseni tuloksissa sosiaalinen ja pedagoginen oppimisympäristö yhdistyvät, sillä monia ilmiöitä, kuten kiusaamista tai luokkahuonevuorovaikutusta on hankala rajata tarkkareunaisesti. Sosiaalis-pedagogisessa oppimisympäristössä koulun ja yhteisön toimintakulttuuri, henkilöstöresurssien riittävyys sekä pedagogiset tekijät näyttäytyvät oppilaan tuen järjestämisen kannalta merkittävinä tekijöinä.

Varsinkin tuen tarpeeseen vastaamaton pedagogia, kuten eriyttämisen haasteet, luokkahuonevuorovaikutuksen puute ja oppilaiden haasteelliset asenteet ja käyttäytyminen vaikeuttavat usein oppilaan tuen toteutumista. Myös tuen tarpeeseen vastaamaton koulun toimintakulttuuri, jota tuottaa etenkin opettajien riittämätön yhteistyö, vaikeuttaa voimakkaasti oppilaan tuen järjestämistä ja toteutumista.

Sosiaalis-pedagogisessa oppimisympäristössä oppilaan tuen kannalta hyviä tuloksia voidaan saada keskittymällä yhteisössä etenkin erilaisuuden ja tuen vastaanottamisen hyväksyvän toimintakulttuurin luomiseen. Hyväksyminen ilmenee oppilaille koulussa välittävänä ja kunnioittavana ilmapiirinä. Aina näin ei valitettavasti ole.

Teknologisessa oppimisympäristössä kouluyhteisön asenteilla sekä resursseilla on merkitystä oppilaan tuen toteutumiselle. Uusimmatkaan laitteet eivät takaa tuloksia, jos asenteet teknologian käyttöä kohtaan eivät ole opettajilla myönteisiä. Toisaalta ilman tarpeellisia laitteita on hankala toteuttaa TVT-projekteja. Teknologian opetuskäytön lisäämiseksi onkin kiinnitettävä huomiota henkilöstön koulutukseen.

Uusia ratkaisuja käyttöön

Oppimisen tuen käytänteitä ja oppimisympäristöjen kehitystä kannattaa seurata tarkasti, sillä kaikki, mikä parantaa oppilaan oppimista, on merkityksellistä ja tärkeätä. Varsinkin opettajien ja opettajiksi opiskelevien kokemuksia kannattaa kuunnella, koska he nykyisinä ja tulevina oppilaan tuen tarjoajina ovat merkittävässä asemassa oppilaan tuen toteutumisen kannalta. Lapsen ja varsinkin haavoittuvassa asemassa olevan oppijan opettaminen ja tukeminen on eettisestikin tärkeätä.

Uusien opetukseen ja oppimisympäristöihin liittyvien ratkaisujen käyttäminen on haaste useimmille opettajille. Kuitenkin, jos uusiin ratkaisuihin ja niistä syntyviin haasteisiin ollaan valmiita vastaamaan, voidaan saavuttaa oppilaan tukea lisääviä tuloksia. Etenkin vastavalmistuneilla opettajilla voi olla ennakkoluulottomia ajatuksia opetuksen toteuttamiseen. Niitä kannattaa opetusyhteisöissä kuunnella.

---

Kirjoittaja työskentelee erityisluokanopettajana Vantaalla Jokiniemen koulussa. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus tukea tarvitsevien lasten opettamisesta. Hänen väitöskirjansa Toimintakulttuuri, resurssit ja pedagogia – Oppilaan tukea edistävät ja vaikeuttavat tekijät fyysisessä, sosiaalis-pedagogisessa ja teknologisessa oppimisympäristössä hyväksyttiin Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2019.