Opeopiskelija 2/20

Viivi Vainikainen on aiemmin valmistunut sosionomiksi. Ohjauksen opinnotkin ovat nyt loppusuoralla. (Kuvat: Paola El-Khoury)

Opiskelutovereiden mielestä Viivi Vainikainen on sisukas ja tekee sijaisuuksia ahkerasti hyvällä asenteella. Viivi ansaitsee heidän mukaansa Vuoden opeopiskelijan tittelin kuitenkin ennen kaikkea siksi, että hän luo myös opiskelupiireissään positiivista ilmapiiriä ympärilleen ja on aina piristämässä tai tukemassa muita.

Yhden kommentin mukaan ”hänestä huokuu jo opiskeluaikana ihan mieletön ammattitaito ja lämpö, minkä vuoksi hänestä tulee varmasti aivan mahtava opo”. Kommentteja jäsenistöltä keräsi ohjauksen opiskelijoiden ainejärjestö Opossumi ry.

Valitsemalla Vuoden opeopiskelijan SOOL haluaa olla mukana luomassa opettajan opinnoista ja ammatista kiinnostavaa ja positiivista kuvaa. Valinta tehdään jäsenyhdistyksiltä saatujen esitysten perusteella.

Viivi Vainikainen, miten kuulit valinnastasi Vuoden opeopiskelijaksi 2020? Tiesitkö olleesi ehdolla?

– Ajankuvaan kuuluvasti olin kotona. Itseasiassa ainejärjestöni puheenjohtaja laittoi minulle viestiä, että kannattaa kurkata sähköpostiin. Ajattelin mielessäni varmaan unohtaneeni jotakin, mutta yllätys oli iloinen kun sähköpostissa odotti onnittelut valinnasta. Luin viestin monta kertaa alusta loppuun ja ihmettelin, että näinköhän viesti on tullut edes oikealle henkilölle. Hetken asiaa ihmeteltyäni taisin päästää muutamat riemunkiljahdukset eli luultavasti seinänaapurini ovat päässeet osallistumaan tähän ilon hetkeen ihan tahtomattaan.

– Valinta tuli minulle aivan järjettömänä yllätyksenä vaikka olinkin tietoinen siitä, että olen ehdolla. Olimme opiskelukavereiden kanssa päivän tärkeimmällä tauolla eli lounaalla, kun ehdokkuuteni minulle paljastettiin. Olen karjalaisen luonteeni ansiosta varsin puhelias ja sanavalmis, mutta siinä hetkessä jäin aivan sanattomaksi. Hetken kun annoin siinä lounaspöydässä käsien täristä ja ajatuksien kasautua, niin mielen valtasi hämmennyksen lisäksi valtava kiitollisuus ainejärjestöni ja opiskelukavereiden antamasta tunnustuksesta.

”Harha-askeleet ovat usein
niitä isoimpia harppauksia
oikeaan suuntaan.”

Miten tulit hakeutuneeksi opiskelemaan ohjausta?

– Opo-opiskelijoita kuvaa loistavasti se, että olemme etsiytyneet kaikki opintoihin omia polkujamme ja tulleet yhdeksi porukaksi opintojen kautta. Olen itsekin tullut opintoihin hieman kiertotietä. Lukion jälkeen olin aika pihalla siitä, mitä elämässäni haluaisin tehdä. Olen aina ollut kiinnostunut tekemään töitä ihmisten parissa ja lukiossa minulla olikin haave kasvatustieteiden tai psykologian opinnoista. En ole kuitenkaan koskaan varsinaisesti nauttinut opiskelusta ja ajattelin, etteivät rahkeeni riitä yliopistoon pääsemiseen, saati sitten opinnoissa pärjäämiseen.

– Näin jälkikäteen on aika surkuhupaisaa ajatella, että en tässä vaiheessa ole hakenut minkäänlaista ohjausta omaan koulupaikan valinnan tueksi. Lukion jälkeen päädyin hakeutumaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomin tutkintoa. Vaikka amk-opinnoissa viihdyinkin, ala ei tuntunut aivan omalta ja haaveet yliopisto-opinnoista vahvistuivat valmistumisen lähentyessä. Viimeisen varmistuksen uusiin opintoihin hakeutumisesta sain viimeisessä harjoittelussa, jonka suoritin vaihdossa Liverpoolissa. Sanonta ”joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle” piti paikkansa. Vaihdossa ollessa omaa elämää tulee tarkasteltua uudesta näkökulmasta ja siellä sain viimein rohkeutta uskoa omiin kykyihini.

– Myös läheisillä oli näissä pohdinnoissa tärkeä rooli ja erityisesti perheelleni olen pohjattoman kiitollinen siitä, että he tsemppasivat minua seuraamaan haavetta jatko-opiskelusta.

– Ohjauksessa minua kiehtoi erityisesti työn monipuolisuus ja mahdollisuus työskennellä sekä oppilaitoksissa, että niiden ulkopuolella. Yhteiskunnassamme koulutuksella ja ammatilla on usein iso vaikutus yksilön identiteettiin ja on järjettömän mielenkiintoista päästä työskentelemään näiden teemojen parissa.

– Valmistuin sosionomiksi keväällä 2016 jolloin päätin hakeutua ohjauksen koulutukseen. Muistan juhlineeni valmistujaisia lauantaina ja maanantaina raahasin itseni kirjastolle VAKAVA-materiaali kourassa. Kevät 2016 muistetaan keväänä, jolloin ensikertalaisuuskiintiöt tulivat ryminällä voimaan. Aikaisemman tutkintoni takia en luonnollisestikaan kuulunut kiintiöön ja mahdollisuuteni päästä koulutukseen tuntuivat surkeilta.

– Luin VAKAVAan kuin hullu ja onnistuin raivaamaan tieni soveltuvuuskokeisiin. Menin soveltuvuuskokeisiin henkiset sotamaalit naamalla. Olin päättänyt, että puhun itseni tähän kouluun keinolla millä hyvänsä. Onnekseni koe meni hyvin ja tulin valituksi. Valintatiedon tullessa purskahdin itkun sekaiseen riemuun ja olen edelleen sitä mieltä, että ohjauksen koulutukseen pääseminen on elämäni yksi merkittävimmistä saavutuksista.

– Nuorempana minua harmitti se, että en ollut varma omasta suunnastani ja että jouduin miettimään sitä pidempään kuin muut. Ensikertalaisuuden puuttuminen loi ison kynnyksen alan vaihtoon ja koin huonommuutta siinä, että en ollut onnistunut valitsemaan koulutustani kerralla oikein. Nyt jälkikäteen nämä pohdinnat tuntuvat hulluilta mutta yhteiskunnallisen keskustelun ja median luoma paine oli tuossa vaiheessa hirvittävä. Olisi pitänyt valmistua ja siirtyä äkkiä niihin kuuluisiin oman alan töihin, mutta minä se vaan opiskelin.

– Nyt toisien opintojen päättymisen kynnyksellä olen matkastani järjettömän ylpeä ja huomaan, että jokaisella vaiheella on ollut oma merkityksensä siihen, että olen valmistumassa unelmieni ammattiin. Tämä on loistava osoitus siitä, että ulkopuolisen näkökulmasta ”harha-askeleet” ovat usein nimenomaan niitä isoimpia harppauksia, jotka vievät oikeaan suuntaan.

Missä vaiheessa opintosi ovat nyt?

– Ihan loppusuoralla ja se on hullua! Olen neljännen vuoden opiskelija mutta aiemmat korkeakouluopinnot ja varsin tehokkaaksi haukuttu luonne ovat lyhentäneet opintoaikaa. Tällä hetkellä odottelen tuomioita gradun arvosanasta ja suoritan viimeistä harjoittelua etänä oman keittiönpöydän äärestä.

– Opintojen loppuminen aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä. Opintojen alussa halusin päästä valmistumaan mahdollisimman nopeasti, sillä silloin 23-vuotiaana olin mielestäni ikäloppu opiskelijaksi. Nyt neljä vuotta myöhemmin olisin valmis opiskelemaan ainakin pari vuotta lisää. Toisaalta en kuitenkaan malttaisi odottaa, että pääsen työskentelemään opona. Tiedän, että tulen kaipaamaan opiskelija-arkea ihan valtavasti. Onneksi tärkein eli rakas opopoppoo tulee säilymään arjessa varmasti läpi elämän. Olen älyttömän kiitollinen siitä, että jään kaipaamaan opintojani. Luopumisen tuska ja haikeus kuvastavat hyvin sitä, miten antoisat ja opettavaiset nämä vuodet ohjauksen koulutuksessa ovat olleet.

Miten opinnot ovat vastanneet odotuksiasi?

– Taisin tulla opintoihin aika nollat taulussa tai ainakaan en muista, että minulla olisi ollut jotain ennakko-odotuksia. Opinnot ovat kuitenkin vastanneet tarpeeseen paremmin kuin hyvin ja siirryn työelämään luottavaisin mielin. Isoin ilo koulutuksessa on ollut opintojen monipuolisuus ja monitieteellisyys sekä tietenkin harjoittelut. Koen, että opo-opinnot ovat antaneet minulle loistavat työvälineet opon työhön ja nyt minun tehtäväkseni jää tehdä tästä työstä itseni näköistä. Opona tiedän olevani vasta matkani alkuvaiheessa ja valmiiksi tässä hommassa ei tule varmasti koskaan. Ja onneksi niin.

– Opinnot ovat sytyttäneet minussa palon ohjausta kohtaan ja into oppia uutta myös opintojen jälkeen on valtava. Ohjauksen koulutuksessa osataan myös yhteisön luomisen jalo taito ja on mahtavaa, että ammatillisen osaamisen meille opiskelijoille jää iso tukiverkosto, jonka puoleen voin kääntyä koska vain.

”Ohjauksen merkityksen
perustelemisessa joutuu tekemään
töitä hartiavoimin.”

Millaista on olla opiskelija Joensuussa ja Itä-Suomen yliopistossa? Missä mättää, mikä on toiminut hyvin?

– Joensuulaisittain voisin todeta: Ihan sairaan kivvaa ja ihanan leppossaa. Olen asunut tällä alueella miltei koko ikäni ja lukion jälkeen olin aivan valmis kaahaamaan isoon maailmaan kauas kotikonnuilta. Opo-opinnot pitivät minut kuitenkin ”olosuhteiden pakosta” Joensuussa ja nyt en osaa sanoin kuvata, kuinka ihanaa on ollut viettää opiskelijaelämää kotikulmilla. Tähän tunteeseen ovat vaikuttaneet olennaisesti opintojen mielekkyys ja opiskelukaverit.

– Ympäri Suomea Joensuuhun muuttaneet tuovat tähän kaupunkiin juuri sopivasti lisäkierroksia. Mielestäni Joensuussa on huikea ja aktiivinen opiskelijakulttuuri, jossa tapahtumaa löytyy vaikka joka illalle. Joensuussa parasta on se, että kaikki olennainen on saavutettavissa pyörän selässä ja perusilmapiiri on mukavan lupsakka.

– Itä-Suomen yliopistossa opetus on ollut laadukasta, henkilökunta helposti lähestyttävissä ja sivuaineiden vapaastivalittavuus on ollut mahtavaa. Tykkään siitä, että täällä opiskelijoille halutaan aidosti tarjota paras mahdollinen ympäristö saada opinnoista itsensä näköisiä. Joustavuus on auttanut omissa opinnoissani esimerkiksi siinä, että olen saanut jouduttaa opintojani ja pystynyt tekemään töitä ja sijaisuuksia opintojen ohella.

– Koen tärkeäksi myös sen, että yliopistolla on helppo viihtyä. Kauas on tultu siitä, kun teini-iässä heiluttelin yläaseelleni kansainvälisiä käsimerkkejä kesälomalle lähtiessä. Nykyisin ajaudun koululle vapaapäivinäkin työstämään kouluhommia tai kahville kavereiden kanssa. Ehkä ikä on tehnyt pienen tehtävänsä mutta ensisijaisesti tämä kertoo siitä, kuinka hyvin olen viihtynyt yliopistollani.

– Yhteistä huolta on aiheuttanut se, että opintojen sisältöjä tunnutaan kehitettävän ensisijaisesti tehokkuuden näkökulmasta. Esimerkiksi monet kasvatustieteiden kurssit on viety isoihin saleihin massaluennoiksi, joissa pyritään tarjoamaan kaikille vähän kaikkea. Vaikka eri alojen yhteistyön lisääminen on tärkeää ja yhdistäviä piirteitä on paljon, kääntöpuolena on alojen erityispiirteiden jääminen yhteisen linjan jalkoihin. Ohjauksessa edustamme pientä kasvatustieteiden alaa ja välillä on tuntunut, että ohjauksen merkityksen perustelemisessa joutuu tekemään töitä hartiavoimin. Tässä ohjauksen laitoksen henkilökunta ja ainejärjestömme Opossumi on tehnyt hienoa työtä ja edustanut meidän pientä porukkaa esimerkillisesti.

– Alojen erityispiirteitä pitäisi tuoda enemmän esiin eikä pyrkiä tasoittamaan kaikkia kasvatustieteiden opiskelijoita yhdeksi massaksi. Onnistunut yhteistyö eri alojen välillä auttaisi meitä hahmottamaan toistemme erityisosaamista paremmin myös myöhemmin työelämässä. Kouluissa ja kasvatusalalla eri alat työskentelevät rinnakkain toisiaan tukien, ei elintilasta kilpaillen.

Ainejärjestösi Opossumin mukaan luot ympärillesi positiivista ilmapiiriä. Sinua on kuvailtu myös erityisen kannustavaksi ja tsemppaavaksi opiskelukaveriksi niin opinnoissa kuin vapaa-ajallakin. Tunnistatko itsesi?

– Omasta tekemisestä on todella hankalaa ottaa näin ihanaa palautetta vastaan. Olen kyllä valtavan otettu ja kiitollinen noista sanoista. Ihanaa, että minut koetaan tuollaisena tyyppinä ja on pakko myöntää että perusteluja lukiessa silmät sumenivat liikutuksen kyynelistä. En keksi isompaa kohteliaisuutta kuin se, että arkea minun kanssa jakavat kuvailevat minua noilla sanoilla, sillä haluan aidosti luoda ympärilleni hyvää ja lämmintä fiilistä jossa jokainen voisi tuntea olonsa mukavaksi ja tärkeäksi.

– Pähkähulluinta tässä koko hommassa on kuitenkin se, että sanoisin nuo samat sanat koko opopoppoolle moninkertaisena takaisin. En usko, että voisin olla tsemppaava tai kannustava kaveri, jos en saisi sitä samaa tukea omasta yhteisöstäni.

– Kun ihmettelin tätä ehdokkuutta siitä ensimmäisen kerran kuullessani, ajatukseni oli, että enhän minä ole tehnyt yhtään mitään! Olen todella otettu siitä, että minut on haluttu nostaa esiin, sillä olen ihan tavallinen opiskelija. Tsemppaamisen lisäksi olen välillä just se tyyppi, jonka Moodlen palautusalustalla näkyy teksti ”aikaa palautukseen jäi 3 min” tai jonka lounastauko venähtää muutaman tunnin mittaiseksi ihan huomaamatta. Varsinkin opintojen alussa ajattelin, että ollakseen hyvä opeopiskelija minun pitäisi pystyä ennennäkemättömiin ihmetekoihin, pitäisi olla mukana kaikessa ja tuntea ihan jokainen.

– Tässä vuosien aikana on kuitenkin selvinnyt, että kaikki kulkevat näitä samoja opintoja hieman eri polkuja pitkin ja kaikki omalla tyylillään. Se jos mikä on rikkaus, jota ei pysty rahalla ostamaan. Vaikka en ole ollut mukana jokaisessa koulutuksessa ja kokouksessa tai kehittänyt maailmaa syleilevää reseptiä kaikkia ohjauksessa kohdattavia ongelmia ratkaisemaan, on ihanaa kuulla, että myös tällä minun touhullani on ollut positiivinen vaikutus omassa yhteisössäni. Ehkä tämä voisi olla siis puheenvuoro sellaisen ihan tavallisen arkisen välittämisen ja vaikuttamisen puolesta. Sellaisessa aidossa ja välittävässä tavallisuudessa on nimenomaan sitä jotain poikkeuksellista.

– Taika taitaakin tapahtua niissä arjen pienissä hetkissä joissa kohtaamme toinen toisemme ilolla, innolla, mielenkiinnolla ja kunnioituksella. Toisen kuuntelemisella, tsemppaamisella ja aidolla halulla ymmärtää toisia saadaan ihan järjettömästi aikaan. Meidän opoporukassa on mielestäni ainutlaatuinen ilmapiiri, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja toisen mielipiteitä ja tekemistä arvostetaan. Tästä ja miljoonasta monesta syystä katson jokaista opiskelukaveriani niskat vääränä ylöspäin ja olen kiitollinen, että olen saanut kasvaa tässä porukassa tsemppaavaksi tyypiksi.

”Aika on nyky-yhteiskunnan
arvokkain valuutta.”

Millainen on hyvä opo?

– Voi vitsi, loistava kysymys! Tähän pitäisi varmaan kysyä vastausta ohjattavilta mutta uskoisin, että kuvauksia tulisi yhtä monta erilaista kuin on opoja ja ohjattaviakin. Olen opintojeni aikana päässyt seuraamaan erilaisia opoja esimerkiksi harjoitteluohjaajieni kautta, jotka ovat kaikki olleet työssään kertakaikkisen huikeita. Kaikkia heitä yhdistää se, että he tekevät työtään rautaisella ammattitaidolla ja omalla persoonallaan. Sen mallin haluan ehdottomasti ottaa osaksi myös omaa työminääni.

– Mielestäni hyvässä ohjaajassa yhdistyy vahva ammatillinen osaaminen aitoon haluun kohdata jokainen ohjattava sellaisena kuin he ovat, siinä tilanteessa kuin he sillä hetkellä elävät. Opon tulee mielestäni olla rinnallakulkija, joka on ohjattavan kanssa samassa tiimissä. Opo ei ole auktoriteetti, joka sanelee ohjattavan seuraavat liikkeet, vaan antaa tälle välineet vahvistaa kykyä tehdä ne päätökset itse.

– Opolta tarvitaan rohkeutta tulla ohjattavan kanssa samalle tasolle. Ohjaus asettuu miltei kaikille elämän osa-alueille ja vastaan voi ilon ja onnistumisen hetkien lisäksi tulla myös kipeitä tai ärsyttäviä asioita. Erityisesti näissä hetkissä korostuu se, että opon täytyy olla ohjattavan luottamuksen arvoinen. Hyvä opo kohtelee ohjattavia tasa-arvoisesti ja on aktiivinen toimija erilaisissa yhteisöissä kouluarjen ja työelämän rajapinnassa.

– Hyvän opon työvälineistä yksi tärkeimmistä on mielestäni huumorintaju. Vaikka työhön suhtaudutaan sen vaatimalla arvotuksella, arjessa pitää olla tilaa mustalle huumorille ja pienelle pilkkeelle silmäkulmassa.

– Jos ohjattavilta kysyttäisiin, uskon että hyvän opon määritelmään haluttaisiin se, että opon pitää olla paikalla ja saatavilla. Opot ovat usein niitä, joilla on tuhat rautaa tulessa. On hankalaa olla hyvä opo, jos ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi aikaa ohjattaville. Aika on nyky-yhteiskunnan arvokkain valuutta ja sitä olisin valmis antamaan kaikille opoille vähintään säkillisen lisää. Hyvä opo osaa luovia useiden eri työtehtävien välillä tehokkaasti mutta pystyy pysähtymään ohjaustilanteessa ohjattavan äärelle.

– Vaatimuksia olisi siis paljon mutta erityisesti näinä aikoina toivoisin opoille myös armollisuutta omaa työtä ja arkea kohtaan. Ainakaan minä en osaa kaikkea, enkä usko, että se on tarkoituskaan. Armollisuus itseä kohtaan tuo lämpöä myös muuhun tekemiseen. Hyvä opo ei vaadi itseltään ihmetekoja tai taikatemppuja vaan osaa tunnistaa ne tilanteet, joissa apua ja tukea kannattaa pyytää vaikkapa kollegoilta.