LILLI HUTTULA
Soolibooli 5/18

Kuva: Ryan McGuire.

Itsenäisyys ja vapaus eivät tarkoita, että pitäisi pärjätä yksin. Opiskelija voi saada tukea ja ohjausta tuutoreilta, opettajilta, opintoneuvojilta tai opintopsykologeilta. Hyvissä ajoin annettu ohjaus edistää opiskelukykyä ja ehkäisee ongelmia, joten vaihtoehdoista tulisi tiedottaa ja ohjausta kannattaa integroida opetukseen.

Mikä opintopsykologi?

Opintopsykologi on mielen ja käyttäytymisen asiantuntija, jonka ohjaukseen hakeudutaan opiskelun pattitilanteissa. Tapaamisia on tavallisesti 1–5 ja luottamukselliset keskustelut kestävät noin 45 minuuttia.

Opiskelijan tilanteen jäsentelyn perusteella voidaan kehittää opiskelutaitoja ja -edellytyksiä, etsiä uusia ajatus- ja toimintatapoja sekä lisätä hallinnantunnetta ja toimijuutta. Käytännössä muun muassa keskustellaan opiskelijan kokemuksista, harjoitellaan kalenterin käyttöä ja valitaan kursseja. Joihinkin opintojen pulmiin tarjotaan ryhmäohjausta.

"Ei tarvitse odottaa,
että menee huonosti."

Opintopsykologin ammattitaitoa on ymmärtää opiskelijan kokemuksia teoreettisesta näkökulmasta, erottaa kliinisesti merkittävät tilanteet ja ohjata opiskelija tarvittaessa eteenpäin terveydenhuollon puolelle. Opiskelija huomioidaan psykologisena, sosiaalisena ja biologisena olentona, jonka toimintakykyyn vaikuttavat hänen yksilöllinen kehityskaarensa, persoonallisuutensa ja osaamisensa.

Keskeinen opintopsykologin tehtävä on myös tukea, konsultoida ja kouluttaa henkilökuntaa ja suunnitella organisaation toimintaa mahdollistamaan sujuva opiskelu.

Opiskelun haasteita

ARJEN- JA AJANHALLINTA ovat keskeisiä hyvinvoinnin rakennuspalikoita. Opiskelijan haasteena voi olla rajanveto opintojen ja vapaa-ajan välille: jos tehokas opiskelu nähdään kokonaisten päivien viettämisenä nenä kiinni kirjassa, aikaa ei jää palautumiselle. Toisaalta aikatauluttomuus ja rutiinien puute voi saada jumiin. Näissä tilanteissa pyritään lisäämään opiskelijan suunnittelutaitoja ja hallintakeinoja.

Ajanhallinta on yhdenlainen OPISKELUTAITO, jota oppii korkeakoulussa väistämättä. Yliopisto vaatii enemmän itseohjautuvuutta kuin aiemmat koulutustasot: päätökset, mitä ja milloin opiskelee, ovat omilla harteilla. Lahjakkaat opiskelijat, jotka ovat selvinneet lukiosta lähes lukematta, saattavat joutua ensimmäistä kertaa ponnistelemaan opiskelun eteen ja opiskelutaitojen puuttuminen voi yllättää. Opiskelutaitoja voi onneksi harjoitella.

OPISKELUAHDISTUS liittyy usein tentteihin, opinnäytetöihin tai muihin laajoihin itsenäisiin tehtäviin. Haitalliset uskomukset tehtävien mahdottomuudesta tai omasta osaamisesta sekä kohtuuttomat odotukset aiheuttavat ahdistusta. Kokonaisuuden pilkkominen pieniin välitehtäviin, opinnäytetyön rakenteen selkeyttäminen ja rutiinien luominen edistävät työskentelyä. Opinnäyteryhmistä tai opintopiireistä voi saada arvokasta vertaistukea.

PROKRASTINAATIO on yliopisto-opiskelijoiden joukossa yleistä. Viivyttelijöitä on erilaisia: toisilla lähestyvä deadline tehostaa työskentelyä ja viivyttely on strategista, kun toisilla se aiheuttaa alisuoriutumista. Aloittamisen kynnystä voi madaltaa tekemällä realistiset tavoitteet, tehtävälistat ja ajankäytön suunnitelma. Tässä hyödyksi on oman ajankäytön seuraaminen ja aikavarkaiden paikantaminen.

Omia odotuksia voi myös joutua madaltamaan etenkin, jos jumiutumisen taustalla on VAATIVUUS. Täydellisyyttä tavoitteleva opiskelija määrittää itsearvonsa suoritusten kautta, jolloin opiskelusta katoaa rentous ja ilo. Perfektionismi myös uuvuttaa, kun omaan tekemiseen on vaikea olla tyytyväinen ja töitä tulee tehtyä jatkuvasti enemmän kuin mikä on tarpeen. Itse-empatian harjoitteleminen ja merkityksen etsiminen oppimisprosessista voivat saada oivaltamaan, että epätäydellistenkin suoritusten kanssa selviää.

Myös MOTIVAATION PUUTE voi saada jumiin. Usein motivaation odotetaan ilmestyvän jostakin, jotta työnteko saadaan alkuun. Kuitenkin nimenomaan tekeminen ja aikaansaaminen lisäävät motivaatiota, joten paras olisi tehdä edes jotain, vaikka ei siltä tuntuisi. Sisäinen motivaatio syntyy kyvykkyyden, autonomian ja yhteisöllisyyden kokemuksista.

Vahvistamalla hallinnantunnetta, aktivoimalla pohtimaan opiskelun merkityksellisyyttä ja omia kiinnostuksenkohteita sekä tukemalla opiskelija- ja tiedeyhteisöön liittymistä, voidaan edesauttaa sisäisen motivaation syntymistä. Selkeät tavoitteet, positiivinen palaute sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen nostavat opiskelumotivaatiota.

Lähes kaikkia JÄNNITTÄÄ joskus. Opiskelussa jännittäminen voi vaikeuttaa suullisten esitelmien pitämistä ja ryhmätöihin osallistumista. Opiskelija ehkä ajattelee olevansa ainoa jännittäjä tai että kaikki huomaavat jännityksen päälle päin, vaikka näin harvoin on. Jännittämistä tulisi normalisoida ja jännittämisen taustalla vaikuttavia ajatuksia muokata. Positiivinen palaute ja esiintymisharjoittelu ovat tärkeitä.

Jos jännittäminen on erittäin voimakasta ja selvästi heikentää opiskelukykyä, kyse voi olla sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tämä ja monet muut MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT hoidetaan terveydenhuollon puolella, mutta opintopsykologi auttaa huomioimaan ne opiskelussa.

OPPIMISVAIKEUDET kuten lukihäiriö sekä erilaiset NEUROPSYKIATRISET OIREYHTYMÄT asettavat haasteita opiskelulle. Tällöin opintopsykologin kanssa mietitään opiskelua helpottavia käytännön apukeinoja ja tehdään opiskelusuunnitelmaa itselle sopivaksi. Henkilökohtaisilla opetusjärjestelyillä voi sopia opettajien kanssa vaihtoehtoisista kurssien suoritustavoista.

Opiskelun haasteet ovat yleisiä ja siksi ohjaukseen hakeutumisen kynnyksen on hyvä olla matala. Opintopsykologin kanssa saa mennä keskustelemaan, jos arki tai opiskelu eivät omasta mielestä suju – ei tarvitse odottaa, että menee huonosti.

Kirjoittaja toimii opintopsykologiharjoittelijana Oulun yliopistossa.