MARI HAKALA
Opeopiskelija 2/20

Maahanmuuttajataustaiset nuoret päätyvät kantasuomalaisia nuoria harvemmin yliopistoihin tai muihin korkeakouluihin.

24-vuotias Eliezel elää tavallista opiskelijaelämää Lappeenrannassa. Hän opiskelee yliopistossa toista vuotta mieleistään alaa, kemiantekniikkaa, ja kävi ennen poikkeusoloja vapaa-ajalla pelaamassa opiskelukavereidensa kanssa futsalia ja sulkista.

Eliezelin polku suomalaiseen yliopistoon on kaikkea muuta kuin tyypillinen. Hän vietti lähes koko lapsuutensa, 15 vuotta, pakolaisleirillä Ruandassa, johon hän oli vanhempiensa kanssa paennut Kongon sotaa. Leirin vaikeista olosuhteista huolimatta lapsilla oli siellä kuitenkin mahdollisuus koulunkäyntiin. Eliezelin opinnot sujuivat hyvin, ja hän pääsi aloittamaan lukio-opinnot leirin ulkopuolella. Lukio jäi kuitenkin kesken, kun perhe sai tiedon pääsystä Suomeen.

Suomessa Eliezel paloi halusta jatkaa keskeytyneitä opintojaan, sillä hän haaveili siitä, että voisi lukion jälkeen opiskella kemiaa yliopistossa. Kaverit nauroivat hänen haaveelleen ja sanoivat, ettei hänen heikko kielitaitonsa riittäisi edes lukiosta läpi pääsyyn.

Totta olikin, ettei Eliezel lukion alussa ymmärtänyt, mitä opettaja sanoi. Hän ei kuitenkaan halunnut kielen takia erityiskohtelua. Koulupäivän päätyttyä hän meni kirjastoon ja opiskeli yksin sanakirjan avulla sinä päivänä opetetut asiat. Kova työ palkittiin lopulta valkolakilla ja opiskelupaikalla yliopistossa.

Eliezelin matka pakolaisleiriltä yliopistoon on maailman mittakaavassa harvinainen ja tasa-arvostaan tunnetussa Suomessakin vielä poikkeuksellinen. Suomalaistutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaiset nuoret keskeyttävät toisen asteen opintonsa muita todennäköisemmin ja päätyvät kantasuomalaisia nuoria harvemmin yliopistoihin tai muihin korkeakouluihin. Lisäksi tutkijat ovat havainneet koulusiirtymissä etnistymistä eli tietyn taustaisten nuorten kasautumista tietyille aloille.

Taustalla on monia tekijöitä, joista osa liittyy nuoreen itseensä ja osa ympärillä oleviin ihmisiin ja rakenteisiin. Muualta muuttaneen nuoren opiskeluvalintoihin saattavat vaikuttaa suuresti esimerkiksi perheen tai laajemman yhteisön odotukset tai se, mitkä vaihtoehdot nuori ylipäänsä näkee itselleen mahdollisina. Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin oppilaitoksen verkkosivujen kuvissa näkyvistä ihmisistä ja siitä, uskooko nuori niiden perusteella solahtavansa joukkoon.

Juuri sen vuoksi Eliezelin ja muiden raja-aitoja ylittäneiden tarinoiden kertominen ja näkyväksi tekeminen on tärkeää. Etnisesti erilaiseksi mielletty nuori tarvitsee – muiden ikätovereidensa tavoin – samastuttavia roolimalleja, jotka viestittävät, että myös totutusta poikkeavat valinnat ja reitit ovat mahdollisia ja avoimia hänelle.

Vaikeista olosuhteista ponnistava nuori tarvitsee elämäänsä myös toivoa. Toivon vahvistamiseen ja ylläpitämiseen riittää yksikin ihminen, joka uskoo nuoreen ja auttaa häntä näkemään ympärillä ja tulevaisuudessa mahdollisuuksia. Kun toiveikkuus saadaan valjastettua aktiiviseksi ajatteluksi, suunnitteluksi ja toiminnaksi ajatusten toteuttamiseksi, kaikki on mahdollista.

Eliezelin kohdalla ratkaiseva ihminen oli kahdeksannen luokan kemian opettaja. Tämä itsekin pakolaisena leirillä elänyt kongolainen opettaja oli hyvä työssään ja sytytti Eliezelin kiinnostuksen kemiaan. Pakolaisleirin koulussa syttynyt kipinä kantoi lopulta pitkälle.

Kirjoittaja koordinoi Kesälukioseurassa Rajan­ylittäjät-hanketta ja pakolaistaustaisten lasten kulttuuri-identiteetin kehittymistä tukevia oman kielen ja kulttuurin kursseja.

Kesälukioseura ry on vuonna 1965 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton koulutusjärjestö, joka toimii kesälukioiden keskusjärjestönä. Seura järjestää kesälukioita Suomessa ja ulkomailla sekä oman äidinkielen ja kulttuurin kursseja pakolaistaustaisille lapsille­ ja nuorille.

Eliezelin tarina ja muut Rajanylittäjät-hankkeessa kerätyt tarinat löytyvät osoitteesta kesalukioseura.fi/rajanylittajat