Onko opiskelijakulttuuria enää jäljellä?
Kun aika taas koittaa, on melkeinpä opiskelijoiden velvollisuus aloittaa opiskelijaelämän uusi renessanssi.
MARKUS HELIN
Opeopiskelija 1/22
TÄNÄ VUONNA valmistuu useita kandeja, jotka eivät ole nähneet yhtäkään normaalia lukuvuotta. Jo kolmen lukuvuoden aikana jyllännyt korona on iskenyt kaikkeen, mutta se tekee ison loven myös opiskelijakulttuuriin. Akateemiset pöytäjuhlat, vuosijuhlat, approt ja monet muut perinteiset tapahtumat ovat saattaneet jäädä useilta opiskelijoilta kokonaan kokematta, puhumattakaan järjestöjen omista perinteistä.
Tapahtumat ovat kiistämättä merkittävä osa opiskelijakulttuuria. Mitä siitä jää jäljelle, kun ihmiset jäävät eristyksiin lukkojen taakse? Voidaanko tapahtumia enää järjestää tulevaisuudessa? Tietenkin voidaan ja järjestetäänkin. Kun opiskelijariennoista saatiin taas pieniä maistiaisia syksyllä, pääsimme vähän näkemään sitä, mikä on erittäin merkittävä osa monen opiskelijaelämää.
Haluamme taas päästä nauttimaan toistemme seurasta ja luomaan niitä verkostoja, kontakteja ja ystävyyksiä, mikä on tärkeä osa opiskelua.
OPISKELU EI maistu nyt monelle. Ei maistu minullekaan, enkä tiedä miten olisin jaksanut, jos fuksivuodestani asti kaikki olisi ollut etäopetusta. Minulla sentään on muistot kultaisilta kandiajoilta, jolloin ei ollut huolen häivää ja opiskelijaelämä kukoisti. Todella monella ei ole tätä luksusta.
Kun aika taas koittaa, on melkeinpä opiskelijoiden velvollisuus aloittaa opiskelijaelämän uusi renessanssi ja tuoda taas ilo opiskelijoiden kasvoille. Opiskelu on oikeasti usein raskasta ja vastapainoksi opiskelijat ansaitsevat opiskelijaelämän.
Opeopiskelijan printtilehti on nyt sataprosenttisesti hiilineutraali. Lue lisää!