JULIA PETÄJÄ
Soolibooli 1/16

Nykyajan myytit, eli kaupunkitarinat (urbaanit legendat) ovat uskomuksia, joita pidetään totena, mutta ovat vailla totuuspohjaa. Edes koulutus ja pedagogiikka eivät ole suojassa myyteiltä ja niistä rakentuvista eepoksista.

Koulutuksen reformi on houkuttelevampi pohjata hyvältä kuulostavaan uskomukseen kuin tieteellisesti todistettuun tieteeseen. Dynaamisilta kuulostavat fraasit on helppo ostaa, sillä ne ovat pikaratkaisuja kroonisiin ongelmiin. Ne tuovat näennäisen lohdun ja selityksen.

Uskomukset ja myytit luovat oman uskontonsa, jolla elätetään niitä saarnaavien konsulttien ammattikuntaa. Siinä samalla kaiken maailman dosentit, jotka kertovat että tieteen nimissä "tätä ja tätä ei saa tehdä", joutuvatkin yt-roskakoriin.

Mikä sitten on koulutuksen aromipesä, niin sanottu kaupunkitarina, jolla ratsastetaan kohti parempia oppimistuloksia ja elämää? Kuten missä tahansa ammattislangissa, syntyy hokemia, jotka vakiinnutettuaan asemansa ovat yhteisön seulomia muka-tieteellisiä totuuksia.

Koulutuskentällä yksi näistä hokemista on sana diginatiivi, jota käytetään kuvaamaan nykyajan lapsia ja nuoria. Yksi termiin liitettävä myytti on, että internetin aalloilla suvereenisti surffaavat diginatiivit ovat luontaisia multitaskaajia.

Tutkimusten mukaan ihminen on tehokkaampi peräkkäisissä kuin samanaikaisissa toimenpiteissä. Jopa automatisoidut toiminnot ovat haasteellisia suorittaa yhtä aikaa. Human factors: The Journal of the Human Factors and Ergonomics Society julkaisi vuonna 2006 tieteellisen artikkelin, jonka mukaan ihmisellä on huonommat jarrutusreaktioajat puhuessaan puhelimessa ajaessaan, kuin mitä ne ovat humalassa ajaessa.

Puhuessaan puhelimeen ihmisen huomio keskittyy pois tiestä luoden valheellisen sokeuden ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Huomion arvoista lienee myös se, ettei handsfree-laite parantanut liikenteen huomiointia.

Toisen tutkimuksen mukaan sosiaalisen median suurkuluttajat ovat muita alttiimpia ympäristön häiriötekijöille. Koetilanteessa he suoriutuivat muihin verrattuna huonommin tehtävänvaihdoksesta, koska osasivat huonommin suodattaa tehtävästä epäolennaisen tiedon.

Diginatiivius-nimitys antaa olettaa, että teknologisoituneeseen yhteiskuntaan syntyneet lapset painivat eri valmiusluokassa kuin vanhempansa. Ei ole kuitenkaan realistista odottaa yhdessä sukupolvessa tapahtuneen sellaista evoluutiota, jonka seurauksena ihmisen aivot olisivat muovautuneet täysin erilaiseen toimintaan. Ei edes, vaikka luonnonvalinta olisi suosinut trendikkäitä nörttejä tai kännykkäsäteily olisi tuottanut optimaalisia mutaatioita.

Täten olkoon tämä kirjoitus henkinen kampitus kaikille niille, jotka todistelevat kuuntelevansa sinua statuspäivitystensä keskellä, ohjenuora kaikille niille, jotka tehostavat toimintaansa tuplabuukkauksilla ja lohdutus kaikille niille, jotka ahdistuvat informaatiokanavien kilpalaulannasta: multitaskaus on epäinhimillistä.

Aiemmin miehiä syytettiin putkiaivoisiksi, jotka ovat kykenemättömiä toimittamaan kahta asiaa samaan aikaan. Ehkä putkiaivoisuus on homo sapiensin taakka.