JUHO NORRENA
Opeopiskelija 3/21

Kuva: Unsplash

Yhteiskunta elää murroksessa, joka näkyy monella tapaa opettajan työssä. Kun itse opiskelin opettajaksi, olin täynnä tarmoa, sydämen paloa ja ideologiaa. Paljon on tapahtunut, monta mokaa on tullut tehtyä ja olen joutunut luopumaan monista oikeiksi luulemistani ajatuksista. Väitän kuitenkin, että syy työskennellä oppimisen ja opetuksen parissa on yhä sama.

Realismia on tullut sangollinen lisää, mutta en häpeä ajatuksiani niistä ideoista, jotka innostivat minut alalle. En häpeä virheitäni, koska ne kertovat, että olen ponnistellut tärkeiden asioiden puolesta. Sen sijaan kaipaan itsessäni sitä ennakkoluulottomuutta ja vimmaa, jolla itselle tärkeisiin asioihin puututaan. Välittämättä siitä, mitä mieltä muut ovat tai mihin ratkaisuihin ollaan totuttu. 

”Nykyisin yhteiskunnan
tavoiteltavat arvot
tiivistyvät mahdollisuuteen
asettaa ja tehdä valintoja.”

Kirjoitan tämän tekstin sinulle, opettajaksi opiskelevalle, kaikella sillä tiedolla, joka minulle on vuosien myötä karttunut. Jotta uskoisit kun kerron, että kun näitä asioita pohtii pari vuosikymmentä, ei ole yhtään viisastunut olo. Ja ennen kaikkea, jotta varmistuisit, että sinua ja kutsumustasi tarvitaan. Ja mikäli podet ahdistusta opettajuudestasi, se ei johdu niinkään muuttuvasta maailmasta, vaan siitä, että et ole ehtinyt välttämättä punoa tarpeeksi monta kierrosta lankaa sitomaan arvojasi ja ammatillisuuttasi yhteen. Toivon, että suot anteeksi setämäisyyden sekä sen, että tekstilajina on saarna. 

Mutta myönnetään, maailma on muuttunut ja se vaikuttaa tapaamme kohdata maailma. Vapaus, hyvinvointi ja vauraus tarkoittivat ennen materiaa. Sitä että markkinoilta hankittiin ensimmäisenä uusi puhelin, telkkari tai vaikkapa leipäkone. Nykyisin yhteiskunnan tavoiteltavat arvot tiivistyvät mahdollisuuteen asettaa ja tehdä valintoja.

Olet oman onnesi seppä, kun voit valita kaupasta juuri oikeanlaisen kauramaidon tai pähkäillä, karttuuko ostoskorisi paino epäilyttävän halvoista tuontiavokadoista vai kenties paikallista tuottajaa tukevista lähiporkkanoista. On rengashotelleja, siivous- ja ruokapalveluita, yksityisopetusta, sovelluksia ja viihdepalveluita joka lähtöön. Kun palkka tipahtaa pankkitilille, on valittava, kuinka se käytetään, jotta se kuljettaisi mahdollisimman pitkän askeleen kohti onnea. 

Mahdollisuuksien paljous näkyy myös tavassamme tehdä työtä. Kun mahdollisuuksia on rajattomasti, on ammatillisuus yhä enemmän valintoja ja rajojen asettamista. Opettaja käyttää valtaansa sekä omien että toisten ihmisten mahdollisuuksien rakentamiseen. Rajat ja valinnat liittyvät ennen kaikkea asioiden priorisointiin ja energian kohdentamiseen. Mihin kannattaa panostaa, kun aikaa on rajallisesti?

Parinkymmenen oppilaan luokassa ehdit oppitunnin aloituksen, lopetuksen ja yhteisten osuuksien lisäksi kohdistaa huomiotasi noin minuutin verran yhteen oppilaaseen. Mitä teet tuona aikana? Ja ennen kaikkea, mitä valitset jättää tekemättä?

Opetussuunnitelmat on ahdettu täyteen kuin lähimarketin ostoskori. Oppiaineet sisältävät tieteenaloihin liittyviä syvällisiä tavoitteita ja päämääränä on myös valmistaa oppijoita tulevaisuuden osaamiseen sekä oppiainerajojen rikkomiseen. Opettajan on mietittävä, mitä ostoskorin aineksista valmistetaan: yksi resepti ei palvele kaikkien oppijoiden ruokahalua.

Sitten on vielä ruuanlaittovälineet, joita ei itse pääse valitsemaan. Löytyy seinättömiä oppimistiloja ja teknologiaa joka lähtöön.

”Muutoksen melske
ei järkevöidy
lisäämällä juoksuvauhtia,
vaan uskaltamalla pysähtyä
ja katsahtaa sisimpäänsä.”

Kun opetussuunnitelman kaikkia käsillä olevia mahdollisuuksia ei ehdi kokeilla tai panna täytäntöön, täytyy rajata. Kannattaako opettajan siis keskittyä omiin vahvuuksiinsa? Tehdä opetuksesta oman näköistä ja keskittyä niihin sisältöihin, joista on itse helppo innostua? Vai kannattaako ensin varmistaa, että kaikilla oppilailla on edes perustaidot kuosissa?

Käytetäänkö oppilaan kohtaamiseen varattu aika sen varmistamiseen, että saatetaan kaikki oppijat Maslowin tarvehierarkiassa vähintään välttävälle rappuselle? Että kouluun ylipäätään tullaan ja päivän ajan ollaan turvassa, ravittuja eikä syljetä vieruskaverin päälle?

Näkemykseni mukaan nykyopettaja ja nykymaailma ovat ainakin jossain määrin hukassa. Ja vielä eksyneet eri paikkoihin ilman turvaa toisistaan. Kouluissa, kasvattajien keskusteluissa ja opettajankoulutuksessa olisi korkea aika pysäyttää tilanne ja varata aikaa pohdinnalle, mitä opettaminen tänä päivänä on.

Ajattelen niin, että opettajan työn ikiaikainen osa on saattaa, mahdollistaa ja auttaa oppijaa oppimaan. Opettajalla on valtaa, jota hänen on käytettävä hyvään. On luotava tilanteita, jotka auttavat oppijoita löytämään omat keinonsa tulla toimeen itsensä ja toisten kanssa. Tämä kaikki ei ole sidoksissa maailmaan, jossa elämme, vaan näin on toimittava aina – kaikissa ajoissa. 

Opettajan on mahdollista asettaa rajoja sekä karsia ja luoda valinnanmahdollisuuksia, kun hän on sinut oman itsensä kanssa. Muutoksen melske ei siis järkevöidy lisäämällä juoksuvauhtia, vaan uskaltamalla pysähtyä ja katsahtaa sisimpäänsä.

Uskallan väittää, että tässä monimutkaisessa maailmassa harva ammattilainen voi mennä päivittäin töihin ajattelen: ”tiedän mitä teen ja miksi se on tärkeää”. Opettajalla on tähän mahdollisuus. Vielä kun löytää keinot käydä tätä keskustelua kollegoiden kanssa, on mahdollisuus luoda ilmapiiri, jossa ongelmat eivät saa lamaantumaan vaan sisuunnuttavat koko yhteisön ratkaisemaan asioita ja oppimaan päivittäin uutta.

---

Kirjoittaja on lapualainen opetuspäällikkö, tietokirjailija ja opettajankouluttaja, jonka merkittävin osa työurasta on ollut luokanopettajana. Juho Norrenan uusin kirja Opettajan vaikeat kysymykset – arvot, rajat ja työn merkityksellisyys (PS-kustannus) ilmestyi huhtikuussa 2021.