OLA IKONEN
Opeopiskelija 3/24

Ola Ikosen mielestä opinnoissa pitäisi olla aikaa haahuilulle myös muiden tiedekuntien puolelle.

VANHA ENGLANNINKIELINEN sanonta ”jack of all trades, master of none” tuli mieleeni alkukeväästä kuunnellessani opiskelukaverieni kertomusta Luonnontieteilijöiden työelämäpäivästä. Biologian pääaineopiskelijoina ystäväni tutustuivat alamme toimijoihin yritystorilla ja kohtasivat saman dialogin kerta toisensa jälkeen.

– Mihin te olette erikoistuneet, labra- vai kenttäpuolelle?

– No me ollaan aineenopettajaopiskelijoita niin ei oikeastaan kumpaankaan.

– Aa...

Ainoa sopiva rooli joka yhdellä ainoalla yritysesittelijällä tuli mieleen, oli viestintätehtävät.

Opiskelemme toki aineenopettajiksi, mutta viiden vuoden tutkintoa puurtaessa voisi toivoa, että osaamista arvostettaisiin laajemminkin kuin opetusnäkökulmasta. Pohdinta eri sivuaineyhdistelmistä on erityisen oleellinen Itä-Suomen yliopistossa, jossa nautimme vapaan sivuaineoikeuden tuomista mahdollisuuksista, mutta samalla yllämme häälyvät työllistymiseen liittyvät kysymykset.

”Eri tieteenalojen risteymät
synnyttävät uusia näkökulmia
ja ruokkivat opettajan
omaa paloa työhönsä.”

Moni ei uskalla toteuttaa villeimpiä sivuaineunelmiaan, mutta olen itse tajunnut olevani harvinaisen hyvässä tilanteessa opintojen monipuolisuuden suhteen. Kuinka moni voi sanoa opiskelevansa luonnontieteitä, humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja olevansa kaiken lisäksi varma omasta työllistymisestään juuri tällä yhdistelmällä. Näin laaja kirjo minulle kertyy biologian, pedagogiikan ja yhteiskuntamaantieteen opiskelemisesta, ja lisäämällä yhtälöön terveystiedon opinnot löytyy vielä neljäskin tieteenala: hoitotiede.

TUNNETUSTA SANONNASTA jätetään yleensä loppuosa pois: ”A jack of all trades is a master of none, but oftentimes better than a master of one”. Sanonta kuvaa mielestäni opettajuutta mitä parhaiten, sillä opettajan työssä ei riitä yksipuolinen osaaminen. 

Opettajalta vaaditaan paitsi aineosaamista ja pedagogiikan hallintaa, myös osaamista vaikkapa psykologian ja sosiaalityön saralta, ja ehkä hieman sitä kuuluisaa elämän kouluakin. Toisaalta meidän jokapaikanhöylän ammatissammekaan ei onneksi tarvitse pärjätä yksin, vaan oppilaitokset on lastattu upealla kirjolla eri alojen ammattilaisia.

Uskon, että monitieteellisyyden merkitys vain korostuu navigoidessamme kasvatustyötä jatkuvasti monimutkaistuvassa maailmassa. Eri tieteenalojen risteymät synnyttävät uusia näkökulmia ja ruokkivat myös opettajan omaa paloa työhönsä. Tästä syystä olisikin tärkeää, että opinnoissa olisi aikaa haahuilulle myös muiden tiedekuntien puolelle, ja lisäpätevyyksien hankkimista tuettaisiin. 

Tällaista koulutuspolitiikkaa odotellessamme voimme tukeutua vain toisiimme.