Miten päädyin järjestötoimintaan? – kaksi tarinaa opiskelijatoiminnasta
Järjestötoiminta antaa paljon tekijöilleen ja ihmiset ovat mukana monista syistä. Jopa saman yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voivat olla toiminnassa mukana eri lähtökohdista ja syistä.
Soolibooli 4/18
Aleksi Vehmassalo ja Sanni Salmenoja muodostavat alkavana lukuvuonna SOOLin puheenjohtajiston. Molempien tausta on opeopiskelijoiden ainejärjestötoiminnassa.
Valtakunnallisesti opiskelijoiden ainejärjestötoiminta on kaikkialla erinäköistä, mutta runko on jotakuinkin sama. Aikaa tulee käytettyä plaseerauspaikkakylttien askartelusta kansanedustajien tapaamisiin, liikuntavarusteiden roudaamisesta yhdistyslakiin tutustumiseen. Kaikki tapahtuu usein jonkin yhteisen asian puolesta ja usein toimintaan hakeutuu henkilöitä, jotka ovat valmiita käyttämään omaa aikaansa yhteisön eteen.
Sanni Salmenoja, SOOLin varapuheenjohtaja:
Pitkä pänttääminen pääsykokeisiin tuotti tulosta. Muutto Raumalle oli edessä, mikä tuntui samaan aikaan ihanan kutkuttavalta ja niin pelottavalta, että vatsaperhoset olivat koko kehossa. Pelottavaa muutosta teki se, etten tuntenut Raumalta ketään. Samalla aikaa innostunein ja pelonsekaisin fiiliksin selailin yliopiston sivuja ja törmäsin tulevan ainejärjestöni Opekas ry:n sivuihin. Toiminta näytti hauskalta ja päätin jo ensimmäisenä päivänä lähteä toimintaan mukaan. "Tuolta mä varmaan saan kavereita."
Olisinpa silloin tiennyt, miten paljon enemmän se antaa.
En lähtenyt mukaan järjestötoimintaan siksi, että pääsisin vaikuttamaan. Lähdin mukaan saadakseni opiskelujen oheen harrastuksen, joka vetäisi pahimmallakin lumimyrskyllä pois Netflix-luolasta. Harrastus oli niin mieluinen, että vaikuttamisen halu ikään kuin sulautui tajuntaani.
Aluksi en oikeastaan osannut paljoakaan. Aika meni kokouskäytänteiden oppimiseen ja perässä pysymiseen. Yhdessä opittiin ja tehtiin, tekeminen muuttui paloksi ja sitä kautta saatiin hienoja onnistumisia. Ne kaverit ja se yhteisö iskostivat päähäni yhteisöllisyyden merkityksen.
Tuo opiskelujansa aloittava Sanni on arvatenkin aivan eri, mikä olen tänään. Osaan kyllä vieläkin hypätä kohti tuntematonta, mutta silti olen rohkeampi. Olen oppinut pitämään puheita, kuuntelemaan muita ja perustelemaan omat näkemykseni. Olen päässyt tutustumaan ja työskentelemään täysin upeiden ihmisten kanssa. Olen saanut elinikäisiä ystäviä. Kaiken tämän lisäksi olen päässyt myös tutustumaan itseeni.
Niinpä siis kiitän sitä Sannia, joka uskalsi ekana opiskeluvuonna lähteä mukaan järjestötoimintaan.
Aleksi Vehmassalo, SOOLin puheenjohtaja:
Aktiivitoiminnassa minua on ensisijaisesti aina kiehtonut edunvalvonta ja työ yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Itselleni kaikki lähti siitä, kun kohdalleni sattui ensimmäisenä vuotenani yliopistossa vastuuntuntoiset ja mielekkäät tuutorit. He jättivät minuun lähtemättömän vaikutuksen siitä, kuinka yksittäinen henkilö voi omalla asenteellaan ja aktiivisuudellaan tartuttaa positiivisen olon ympäröiviin ihmisiin. Ensimmäinen pestini kasvatustieteellisten opintojen ulkopuolella oli toimia tuutorina seuraavan vuoden opiskelijoille.
Nälkä kasvoi syödessä. Aktiivinen tuutorointi loppui pettymyksekseni jo syksyn alkuun. Jostain oli löydettävä sitä hyvää aktiivitoimintaa. Ylioppilaskuntani edustajistovaalit olivat onneksi kulman takana ja ainejärjestöllenikin valittaisiin pian uusi hallitus. Hakemukset sisään ja kampanjaa rakentamaan. Ja kyllähän tuohon nyt yksi hallopedihommakin mahtui.
Seuraavana keväänä minut valittiin ainejärjestömme hallituksesta edustajaksi Opettajaksi Opiskelevien Liiton liittokokousedustajaksi. SOOLin toiminta ei vielä tässä vaiheessa ollut erityisen tuttua. Päivää ennen liittokokousta olin kuitenkin ilmeisesti ajatellut vapaa-aikani olevan yliarvostettua ja laitoin myös hakemuksen liiton hallitukseen.
Kun 2015 aloitin opettajaopintoni, ajattelin, että kovin syvälle en järjestötoiminnassa kahlaa. Nyt kolme vuotta myöhemmin aloitan lukuvuoden opettajaopiskelijoiden valtakunnallisen liiton puheenjohtajana. Näin jälkikäteen sopii miettiä, "miten meni noin niinkuin omasta mielestä?".
Suunnitelmani muuttuivat ja hyvä niin. Välillä on ollut kädet liiankin täynnä ja unettomia öitä on vietetty kirjastolla. Päivääkään en silti kadu. Järjestötoiminta on täydentänyt korvaamattomalla tavalla opintojani. Se ei ole ollut ylimääräinen lisä opintojeni ohella, vaan keskeinen osa niitä. Myös korkeakoulujen toivoisi tunnustavan järjestötoiminnan laajempana osana opinpolkua.
Ensimmäisenä vuonna päätökseni hakea tuutoriksi on ollut opiskelijaurani paras päätös. Sieltä minä löysin oman polkuni. Kaikkien polku ei ole samanlainen, mutta jokaiselle semmoinen varmasti löytyy. Kunhan vain uskaltaa lähteä mukaan.
