HANNELE VALTASAARI
Soolibooli 4/18

Muusikko ja musiikkipedagogi työskentelevät korvillaan ja kehollaan. Kuuloaistin herkkä erittelykyky sekä kuullun äänen kokeminen myös opettajan omassa kehossa ovat samanaikaisesti sekä riemu että riesa. Laulupedagogin työssä tällainen audiokinesteettisen kuulemisen herkkyys (engl. creative hearing) on välttämätön työkalu, jotta opettaja kykenisi etsimään keinoja äänentoiminnan taustalla vaikuttavan perusongelman korjaamiseen sen sijaan, että hän keskittyisi vain ongelman aiheuttamaan oireeseen, joka ilmenee esimerkiksi voimattomana äänenä tai epäselvänä artikulaationa.

Riesaksi korvan herkkyys muuttuu silloin, kun yritän kuunnella puhujaa, mutta keskittymiseni puheen sisällön kuunteluun herpaantuu. Tällöin olen saattanut juuttua pohtimaan puhujan äänen laatua ja sitä, mikä mahtaa olla syynä siihen, että puhujan ääni jatkuvasti narisee, lauseen energia häviää, sanojen loput katoavat tai sanojen painotus on puhutulle kielelle epätyypillistä. Puhuja on voinut jatkaa pitkän aikaa ja herään yhtäkkiä siihen, etten ole kuullut mitään hänen sanomastaan.

Edellä kuvatussa tilanteessa epäillään helposti kuuntelijan keskittymiskyvyn puutetta, ymmärtämisen vaikeutta tai heikentynyttä kuuloaistia. Usein puheen kuunneltavuutta haittaavat kuitenkin puheilmaisun harjaantumattomuus tai puhujan äänielimistön toiminnallinen häiriö. Ihmisen äänen laatua pidetään yleensä henkilön persoonallisena ominaisuutena, johon ei ole mahdollista eikä edes sopivaa vaikuttaa. Mutta onko sittenkään näin? Tähän pyrin saamaan vastauksia väitöstutkimuksessani.

Laulupedagogisen väitöstutkimuksen kohteena opettajaopiskelijat

Väitöstutkimuksessani (2017) tutkin laulunopetuksen vaikutusta opettajaksi opiskelevien äänen laatuun ja ilmaisuun. Olin jo vuosia ennen väitöstutkimukseni aloittamista tehnyt havaintoja väestön äänenkäytön ja laulutaidon heikkenemisestä. Kiinnostuin varhaiskasvattajista ja luokanopettajista sekä heidän koulutuksensa antamista valmiuksista taito- ja taideaineiden opettamiseen.

Tutkimukseni taustakirjallisuus on laaja ja se sivuaa useita tieteen aloja. Perehdyin muun muassa opettajien äänihäiriöiden yleisyyteen sekä opettajankoulutuksen ja perusopetuksen opetusohjelmien kehitykseen 1950-luvulta meidän päiviimme saakka.

Opettajaksi opiskelevienkin äänihäiriöt
ovat yleisempiä verrattuna
saman yliopiston muihin opiskelijoihin.

Kokeelliseen tutkimukseeni osallistui lastentarhan- ja luokanopettajaksi opiskelevia nuoria aikuisia, jotka saivat yhden lukuvuoden ajan tavoitteellista laulunopetusta. Koulutukseen sisältyi sekä puhe- että lauluäänen harjoituksia. Päämääränä oli kehittää opettajan omaa äänenkäyttöä (puhe/laulu) sekä vahvistaa hänen musiikkipedagogisia valmiuksiaan lasten ja nuorten äänenkäytön ja laulun ohjaamisessa.

Tulokset olivat lupaavia. Kaikki opetukseen osallistuneet edistyivät äänellisissä ja musiikillisissa valmiuksissaan. Koulutuksen jälkeen opiskelijoiden äänen rasitusoireet vähenivät, äänenlaatu oli selkeämpi, lauluäänen käyttöalue laajeni ja sävelpuhtaus parani.

Opettajien ääniongelmien yleisyys

Yhden määritelmän mukaan äänihäiriö on tila, jossa ääni ei ole käyttötarkoitukseensa riittävä tai sen laatu on puhujan ikään tai sukupuoleen nähden muulla tavalla huomiota herättävän poikkeava. Lääketieteessä äänihäiriöt jaetaan kahteen pääluokkaan: orgaaniset ja toiminnalliset häiriöt. Jälkimmäisessä häiriötyypissä kliininen tutkimus ei paljasta potilaan äänielimistöstä mitään poikkeavaa tai sairauteen viittaavaa, vaan taustalla on yleensä epätaloudellinen ja elimistöä rasittava äänenkäyttötapa.

Tällöin yksilö voi kokea äänenkäyttötilanteissaan epämukavia kurkkuoireita, kuten esimerkiksi limaisuutta, rykimisen tarvetta, palan tunnetta, karheutta, polttoa tai kipua sekä äänioireita, jolloin ääni väsyy helposti, käheytyy, madaltuu, pettää, katoaa ja katkeilee, ääntä on vaikea saada kuuluviin ja laulaminen on vaikeaa. Kun toiminnallinen häiriö on jatkunut pitkään, siitä voi kehittyä vähitellen orgaaninen häiriö, jolloin äänielimistöön syntyy kudosmuutoksia. Äänihuulikyhmyt ovat opettajilla yleisin kudosmuutos.

Jotkut ääniasiantuntijat puhuvat myös piilohäiriöstä, josta henkilö voi kärsiä tietämättään. Piilohäiriön taustalla ovat jo lapsuuden ympäristössä vaikuttaneet virheelliset äänimallit, jotka lapsi omaksuu samaan aikaan kun hän alkaa käyttää kieltä kommunikaation välineenä. Äänihäiriö havaitaan tilanteessa, jossa ääntä joudutaan esim. työssä käyttämään aiempaa enemmän, ja ääneltä vaaditaan hyvää laatua ja rasituksen sietokykyä.

Oppilaiden on vaikeampi keskittyä
äänihäiriöstä kärsivän opettajan
puheen sisältöön.

Suomessa ja eri puolilla maailmaa on tehty paljon tutkimusta opettajien ääniongelmista. Tilastollisesti voidaan osoittaa, että opettajien äänihäiriöisyys on kaikkialla yleisempää verrattuna muihin ammattiryhmiin. Opettajista 20 prosenttia menetti työnsä ääniongelmien takia, kun muiden ammattien harjoittajilla luku oli vain neljä prosenttia. Suomalaisessa tutkimuksessa lastentarhanopettajista peräti 71 prosenttia kärsi toistuvasta äänen ylikuormituksesta, 56 prosentilla oli jatkuvasti käheä ääni, vaikkei käheyden syynä ollut tilapäinen infektiosairaus, kymmenellä prosentilla esiintyi orgaaninen muutos äänihuulissa.

Äänihäiriöiden syntymekanismeihin ei voida osoittaa yhtä selvää syytä. On kuitenkin huolestuttavaa, että Suomessa 2000-luvulla tehdyssä tutkimuksessa opettajaksi opiskelevienkin äänihäiriöt ovat yleisempiä verrattuna saman yliopiston muihin opiskelijoihin. Eräässä tutkimuksessa jopa 19 prosenttia opiskelijoista kärsi orgaanisesta kudosmuutoksesta. Äänihäiriöillä on yksilöllisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Ympäröivän yhteiskunnan muutokset ja arvojen vaikutus koulutukseen

On syytä pohtia, miksi äänihäiriöisyydestä on tullut niin yleinen vaiva. Kiireisyys, melu ja stressi ovat tekijöitä, jotka heijastuvat myös ihmisten äänenkäyttöön ja altistavat ongelmille. Opettajien nykyinen työympäristö on äänenkäytön kannalta haasteellinen. Suuret opetusryhmät lisäävät melua, koulujen sisäilman epäpuhtaudet ovat yleisiä tai työskentely esimerkiksi päiväkotien pölyisillä pihoilla monenlaisissa sääolosuhteissa vaatii opettajalta paljon. Taustatutkimukseni nosti kuitenkin esiin myös nykyisen opettajankoulutuksen selviä puutteita, joilla on ilmeinen yhteys opettajien ääniongelmien yleisyyteen.

Jokainen aikakausi näyttää opetusohjelmissaan painottavan sitä, mitä se pitää kulloinkin arvokkaana. Koulutusohjelmia tarkastelemalla voidaan osoittaa, että taito- ja taideaineiden painoarvo alkoi selvästi heikentyä, kun luokanopettajien ja lastentarhanopettajien koulutus siirtyivät viime vuosituhannen lopulla yliopistoon. Koulutuksen kehitys muutti myös opettajakuvaa, kun opettajuudessa alettiin arvostaa aiempaa enemmän kognitiivisia taitoja sekä prosesseja analysoivaa rationaalisuutta.

Opettajankoulutuksen kehitys on heijastunut myös peruskoulun sisältöjen kehitykseen. Tutkimukseni koehenkilöt olivat tutkimushetkellä keskimäärin 23-vuotiaita. 1980–90-luvuilla taito- ja taitoaineisiin kohdistettiin raskaita leikkauksia, jotka vaikuttivat tämän ikäluokan päiväkoti- ja kouluaikaan. Leikkausten vaikutus on havaittavissa myös opetushallituksen itsensä tekemässä tutkimuksesta vuodelta 2010, jossa kartoitettiin peruskoulunsa päättäneiden oppimistuloksia musiikissa, kuvaamataidossa ja käsitöissä. Tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla tutkituista oppimistulokset eivät yltäneet musiikissa edes tyydyttävään tasoon.

Tutkin myös viiden yliopiston nykyisiä opettajankoulutuksen opetusohjelmia (varhaiskasvattajat ja luokanopettajat). Musiikillisten opintojen kokonaisuus oli yliopistosta riippuen kaikkiaan vain 3–8 opintopistettä, eikä missään yliopistossa enää tarjottu äänenkäytön tai laulutaidon koulutusta. Suomessa opettajaksi valmistuvat joutuvat olemattoman pienen opintokokonaisuuden varassa kantamaan vastuun päiväkoti- ja alakouluikäisten musiikkikasvatuksen perustasta.

Myös yhteiskunnan arvot vaikuttavat koulutussisältöihin. Koulutussosiologit ovat havainneet, että 1990-luvulta saakka koulutusohjelmien taustalla on vaikuttanut uusliberalistinen arvopohja. Valtion hallinnossa pedagoginen sanasto korvautuu sanoilla tehokkuus ja tuloksellisuus. Elinkeinoelämän vaatimukset ja taloudellisten päämäärät muuttavat koulutuksen tavoitteita. Kehityspsykologiset lainalaisuudet ja ihmisen oikeus kokonaisvaltaiseen kasvuun joutuvat taistelemaan tilastaan koulutukselle asetettujen uusien tavoitteiden rinnalla.

Länsimaisen sivistyksemme juuret ovat antiikin Kreikassa, ja tuona aikana matematiikka ja musiikki olivat keskenään täysin tasa-arvoisia oppiaineita. Suomalainen koulujärjestelmä on saanut vaikutteita ja kehittynyt eurooppalaisen sivistyksen pohjalta. Sata vuotta sitten professori Gutzmann koulutti berliiniläisiä lääketieteen opiskelijoita. Hän painotti tuolloin, että koululaululla on lapsen myöhemmälle äänen kehitykselle suuri merkitys. Vaikutus on edullinen, jos laulunopetus on kunnollista, muussa tapauksessa päinvastainen.

Aiempina vuosikymmeninä koululaululla oli Suomessakin merkittävä asema lasten saadessa päivittäin harjoitusta äänielimistölleen. Tutkimukset osoittavat, että laulu harjaannuttaa lapsen äänielimistön toimintaa ja tukee hänen kielellistä, emotionaalista ja sosiaalista kehitystään. Nykyinen aivotutkimus on tuonut esiin musiikin ja laulun edut, koska nämä aktivoivat useita aivoalueita samanaikaisesti. Vaikka ihmisestä tiedetään koko ajan yhä enemmän, ihmistieteiden antama tieto ei välttämättä ohjaa koulutuksen tausta-arvoja eikä sen tavoitteita.

Ääniongelmien vaikutus pedagogiikkaan

Väitöstutkimukseni historiallinen katsaus koulutusohjelmien kehitykseen nostaa esiin ongelman, joka näyttää kumuloituvan. Monissa opettajien ääneen kohdistuneissa tutkimuksissa on korostettu, että koulutus voi ennalta ehkäistä ääniongelmia.

Nykyisessä opettajankoulutuksessa on jo pidemmän aikaa laiminlyöty puhe- ja lauluäänen tavoitteellinen ja tarkoituksenmukainen koulutus. Seuraukset näkyvät opetustyössä. Tutkimuksessa, jossa lapset kuuntelivat äänihäiriöisen ja normaaliäänisen opettajan äänitettyä puhetta, heidän oli vaikeampaa keskittyä äänihäiriöstä kärsivän opettajan puheen sisällön käsittelemiseen, koska heidän energiansa kului pelkän informaation vastaanottamiseen.

Laulu on musiikinopetuksen keskeinen osa-alue. Laulun ja loruleikkien merkitys on erityisen suuri varsinkin puhumaan oppivien taaperoikäisten kanssa työskenneltäessä. Kuitenkin opettajan äänelliset ongelmat voivat helposti siirtyä mallioppimisen kautta lapsille (vrt. piilohäiriö).

Jos opettajan omaa laulutaitoa ei ole harjaannutettu, hänen äänensä toiminta-alue on yleensä hyvin suppea. Monet opettajat laulattavat lapsia liian matalalta omien äänellisten rajoitustensa vuoksi eivätkä ota huomioon lapsen äänielimistön fysiologista kehitysvaihetta. Lapsen on silloin vaikeampaa oppia laulamaan terveesti ja hän jää vaille äänentoiminnan monipuolista harjoitusta. Lisäksi muut laulamisen hyödyt voivat jäädä toteutumatta.

Laulaminen kehittää korvan erittelykykyä, harjaannuttaa korvan ja ääntöelimistön yhteistyötä sekä äänen monipuolista toimintaa. Tästä voi olla hyötyä muun muassa vieraiden kielten äidinkielestä poikkeavan vieraan kielen ääntämyksen ja intonaation oppimiseen. Näillä on merkitystä vieraan kielen ymmärrettävälle puhumiselle. Kansainvälistymisen myötä hyvän äänenlaadun ja ilmaisun merkitys kasvaa jatkuvasti.