MARKUS ROPPONEN
Soolibooli 4/15

Kuten kaikki varmasti tietävät, työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvottelut saatiin lokakuussa päätökseen ja tulevista eläkkeistä ja eläkeiän määräytymisestä on nyt saatu ratkaisu. Neuvottelut olivat vähintäänkin vaikeat. Lopputuloksen tulkintoja on yhtä monta kuin tulkinnan tekijöitäkin.

Hyvää tässä ratkaisussa oli se, että eläkettä alkaa kertyä jo 17 ikävuodesta lähtien ja että eläkemaksut sisältyvät eläkekertymään toisin kuin aikaisemmin. Tehtyä ratkaisua perustellaan sillä, että tämä on kansantaloudellisesti kestävä ratkaisu, jolla tulevien sukupolvienkin eläkkeet turvataan. Mutta turvataanko sittenkään?

Eläkeneuvotteluja on vuosien varrella käyty tasaisin väliajoin ja aina on ollut tavoitteena "kaiken kattava" ratkaisu, jossa taataan eläkettä kaikille, pidennetään työuria ja paikataan kestävyysvajetta. Yhtälö on kuitenkin mahdoton ratkaistavaksi niin, että se tyydyttäisi kaikkia osapuolia.

Ongelma on se, että sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat onnistuneet sopimaan itselleen heitä suuresti hyödyttäviä etuja. Eläkettä on kertynyt paljon enemmän kuin nykyisille työntekijöille. He ovat päässeet aikaisemmin eläkkeelle kuin tulevat sukupolvet ja ovat maksaneet palkastaan vähemmän eläkemaksuja kuin nykyiset työtätekevät. Heillä ei ole myöskään ollut kannettavanaan nykyisen kaltaista edellisten sukupolvien eläkerasitetta. Pajatso tyhjenee tämän myötä enemmän kuin mitä sinne kolikoita syydetään. Suuret ikäluokat myös elävät omia vanhempiaan pidempään.

Tämä kaikki on sinänsä loogista, ovathan he olleet itse sopimassa työmarkkinajärjestöissä näistäkin asioista ja äänestäneet sitten etujaan ajavat kansanedustajat siunaamaan lopulliset päätökset. Siinä ei ole mitään väärää. Valitettavasti kuitenkin nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on heikentynyt, joten emme voi muuta kuin tyytyä siihen, että koska emme itse äänestä omia edustajiamme päättäviin asemiin, jäävät tuloksetkin meidän kannaltamme laihoiksi. Nuoria ei kuultu tässäkään eläkeratkaisussa.

Rollaattorilla töihin

Mitä tehty esitys sitten tarkoittaa sinun kohdallasi? OAJ on laskenut, että opettaja, joka aloittaa työuransa 26-vuotiaana 2 600 euron kuukausipalkalla ja jonka palkka nousee 20 vuoden palvelun jälkeen 3 350 euroon kuukaudessa, häviää 200 euroa kuussa, jos hän jää eläkkeelle 65-vuotiaana. Nykyjärjestelmässä hänen eläkkeensä olisi 2 042 euroa ja uuden järjestelmän mukaan 1 842 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi eläkkeelle pääsyn ikäraja tulee nousemaan merkittävästi. Tavoitteena on jopa 70 vuoden alaikäraja. Nykyiset opiskelijat pääsisivät eläkkeelle noin 68 vuoden iässä.

Hulluinta on se, että kaikkein suurimpia kärsijöitä eläkeuudistuksessa ovat ne, jotka jaksavat pakertaa työssä vähintään 65-vuotiaaksi asti – ja vieläpä nykyistä paljon heikommilla eläke-ehdoilla. Uudistuksen suurimpia hyötyjiä ovat suhteellisesti ne, jotka lopettavat työuransa ennen vanhuuseläkeiän alarajaa. Miten tämä kannustaa jatkamaan töissä ja toiseksi: miten sinä jaksat toimia opettajana paljon nykyisiä kollegojasi pidempään? Itse yritän kuvitella minkälaista olisi toimia 70-vuotiaana lastentarhanopettajana – rollaattorin kanssa tai ilman?

Kestämätön ratkaisu

Neuvotteluratkaisussa on jopa useita sellaisia elementtejä, jotka kannustavat ihmisiä lyhentämään työuriaan. Ratkaisu on hyvin epäoikeudenmukainen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeleville nuorille, jotka panostavat omaan ja yhteiskunnan tulevaisuuteen kouluttautumalla. Useat sukupolvet ovat saaneet korotetut karttumat, mutta pätkätöiden sukupolvelle niitä ei anneta.

"Raskasta työtä" tekevät pääsisivät työn sankareina eläkkeelle 38 työvuoden jälkeen. Keitä ovat nämä raskasta työtä tekevät sankarit? Sitä ei ole vielä määritelty, mutta uskallan väittää että he eivät ole opettajia. Päätös tullaan mitä luultavammin kohdistamaan SAK:laisille miehille – ei korkeasti koulutetuille, olkoon työ sitten kuinka raskasta tahansa. Jäämme nuolemaan näppejämme jälleen.

Uskallan myös väittää että tämä eläkeratkaisu ei kestä – paitsi jos jatkamme hiljaista hyväksyntäämme emmekä saa omia edustajiamme neuvottelu- ja päätöksentekofoorumeille. Tässä ratkaisussa ei kannusteta kouluttamaan itseään, ei jatkamaan työuralla pidempään. Ei ole mietitty lainkaan sitä, miten työ ja työurat pitäisi järjestää, jotta työnteko vanhana olisi ylipäätään henkisesti ja fyysisesti mahdollista.

Tämä oli taas yksi neuvotteluratkaisu, jossa ei oikeastaan päädytty mihinkään muuhun kuin miesvaltaisten alojen etujen ajamiseen.