Kuka saa näkyä ja missä? Kriittinen katse oppimateriaaleihin
Kaikki oppimateriaali, kuten perinteiset painetut oppikirjat, sähköiset oppimateriaalit, mutta myös non-formaali materiaali, kuten lastenkirjallisuus, voi myötäillä valtakulttuurin arvoja ja normeja, sekä ylläpitää syrjiviä ja rasistisia jaotteluita meihin ja muihin. Oppimateriaali voi kuitenkin myös haastaa lukijansa pohtimaan yleisinä pidettyjä ajattelumalleja ja toimintatapoja, sekä kannustaa ja ohjeistaa kohti kriittistä lukutaitoa.
JAANA PESONEN
Opeopiskelija 3/24
Yksiyiskohta ranskalaisesta aapisesta 1800-luvulta (kuvituskuva).
Kriittinen lukutaito on äärimmäisen ajankohtainen taito – jopa yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista. Elämme nopean tiedon ja sosiaalisen mediakulttuurin aikakautta. Arkemme koostuu niin avoimista vaikuttamisen muodoista kuin myös piiloisista harhaanjohtamisen yrityksistä. Aikaamme onkin nimitetty totuuden jälkeiseksi ajaksi, ja siksi kriittisen lukutaidon merkitys nyky-yhteiskunnassa on kiistaton esimerkiksi demokratian näkökulmasta.
Kriittinen lukutaito apuna ennakkoluulojen, etuoikeuksien ja epäoikeudenmukaisuuden tunnistamisessa
Kasvatus- ja koulutusalalla, niin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksessa kuin myös toisen asteen koulutuksessa tulee aktiivisesti tehdä töitä, jotta rasismi ja syrjintä tunnistetaan ja tunnustetaan. Tälle edellytys kuitenkin on, että illuusio tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisesta yhteiskunnasta uskalletaan kyseenalaistaa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon rasismia ja syrjintää useiden kansainvälisten sekä kotimaisten tutkimusten ja selvitysten mukaan.
Suomessa elää kuitenkin yhä vahvana virheellinen historiallinen käsitys siitä, että Suomi olisi ollut ulkopuolinen muun Euroopan harjoittamasta kolonialismista ja siten myös rasismin historiasta. Osa virheellistä historiaa on myös puhe, joka ylläpitää myyttiä etnisesti homogeenisestä maasta. Suomi on aina ollut moninainen niin etnisesti kuin myös esimerkiksi kielellisesti.
Opettajat, kuten myös opiskelijat opettajankoulutuksessa, tuntevat kyllä kasvatus- ja koulutusinstituutioita velvoittavat lait ja opetussuunnitelmat, mutta onko yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen osa päiväkotien, esikoulujen ja koulujen arkea? Miten opettajat voisivat tarkastella ja tunnistaa paremmin ennakkoluuloja, etuoikeuksia ja epäoikeudenmukaisuutta?
Tässä tekstissä luodaan pieni katsaus oppimateriaaleihin, ja erityisesti kriittisen lukutaidon tarjoamiin mahdollisuuksiin formaalin ja non-formaalin oppimateriaalin tarkastelussa. Tekstissä kriittisessä lukutaidossa pidetään keskeisenä erityisesti ymmärrystä ja tietoisuutta siitä, miten kieli toimii merkitysten tuottamisessa ja miten kieli osaltaan mahdollistaa epätasa-arvoisten valtasuhteiden ylläpitämisen yhteiskunnassa.
Kriittisen lukutaidon myötä ajatellaan olevan mahdollista edistää epätasa-arvon, ennakkoluulojen ja valtasuhteiden tunnistamista, tiedostamista, mutta myös purkamista. Kriittisen lukutaidon vahvistamisen näkökulmasta lapsia ja nuoria tulisikin kannustaa tarkastelemaan oppimateriaaleja myös kyseenalaistaen esimerkiksi esitetyt näkökulmat, tai tavallisena ja normaalina esitetyn. Jotta tämä olisi mahdollista, tulisi kriittistä lukutaitoa opettaa jo päiväkodissa, mikä tulisi opettajien ja opettajankoulutuksen näkökulmasta tiedostaa.
Varhaiskasvatuksen opettajat voivat tukiessaan lasten kielenkehitystä ja kiinnostusta kieliin kannustaa myös kriittisen lukutaidon kehittymistä, ja näin vahvistaa lasten ymmärrystä itsestään sekä muista. Kielen tutkiminen ja erilaisten näkökulmien tarkastelu, tunnistaminen ja analysointi mahdollistaa myös kielen ja vallan suhteen ymmärtämisen. Opettajilta kriittinen lukutaito edellyttää kyseenlaistamisen, sekä erilaisten, jopa vastakkaisten näkökulmien mahdollistamista.
Oppimateriaalin merkitys normien vahvistamisessa ja purkamisessa
Oppikirjatutkimuksessa on jo pitkään tarkasteltu muun muassa arvoja, aatteita ja valtasuhteita. Parhaimmillaan oppikirjatutkimus herätteleekin meitä pohtimaan sitä, millainen maailma kirjoissa rakentuu ja miten määrittyy kansalaisuus, sukupuoli tai esimerkiksi lapsuus.
Oppimateriaalien merkitys lasten ja nuorten käsityksille sukupuolista on tunnistettu jo myös esimerkiksi useiden hallitusten tasa-arvo-ohjelmissa. Vuoden 2008 hallituksen tasa-arvo-ohjelma ohjeisti muun muassa kuinka ”oppimateriaalilla on merkitystä koululaisten nais- ja mieskuvan muotoutumisessa ja siinä, millaisia käsityksiä oppilaille eri ammateista muodostuu, ja niiden ei tulisi vahvistaa stereotyyppisiä sukupuolirooleja tekstin tai kuvaston kautta”.
Hallitusten tasa-arvo-ohjelmat ilmentävät osaltaan myös muuttuvia termejä, kuten vuoden 2020–2023 tasa-arvo-ohjelman loppuraportti näyttää: ”Suositellaan huomioimaan sukupuolitietoisuus, moninaisuus ja yhdenvertaisuus ohjauksessa, pedagogisissa ratkaisuissa, ryhmänmuodostamisessa sekä oppimateriaaleissa”.
Oppimateriaalien tulee kasvatusta ja opetusta velvoittavien lakien ja opetussuunnitelmien mukaan tukea yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Varhaiskasvatuksessa tulisi painottua lasten rohkaiseminen toisiin ihmisiin, kieliin ja kulttuureihin tutustumiseen. Lisäksi lasten kanssa tulisi harjoitella toisen asemaan asettumista, sekä opetella tarkastelemaan asioita eri näkökulmista.
Esiopetuksen yhdeksi tehtäväksi on määritelty tutustuminen lapsen lähiympäristöön, sen ihmisiin ja luontoon sekä näiden moninaisuuteen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ilmaistaan selkeimmin juuri oppimateriaalit, kun kehotetaan valitsemaan tasa-arvoa edistäviä oppimateriaaleja. Oppimateriaalien tulisikin siis koko lapsen oppimispolun ajan kunnioittaa lasten, mutta myös näiden perheiden moninaisuutta.
Koska varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kontekstissa ei käytetä virallista oppimateriaalia, tulisi tietoisuus ja harkinta ulottaa niin kulttuurituotteisiin, kuten kirjoihin, musiikkiin, leluihin ja peleihin, mutta myös esimerkiksi leikkiympäristöjen rakentumiseen. Esiopetuksessa ajoittain käytössä olevat harjoituskirjat ja muut oppimateriaalit ansaitsevat kriittistä tarkastelua aivan kuten alkuopetuksen opetusmateriaalitkin.
Oppikirjoilla on yhä vahva asema suomalaisessa koulussa. Vaikka digitaalinen oppimateriaali onkin lisääntynyt huomattavasti, eivät painetut oppikirjat olet kadonneet. Olen fyysisten kirjojen kannattaja monella tapaa, mutta silti haluan – ja koen opettajankouluttajana velvollisuudekseni – puhua myös kirjojen ongelmallisista sisällöistä. Kriittinen oppikirjatutkimus, joka nostaa esiin esimerkiksi länsi- ja eurooppakeskeisyyden tai sukupuolen normatiivisen kuvaksen oppimateriaaleissa, hyödyttääkin niin opettajia, opettajankouluttajia kuin opettajaksi opiskelevia.
”Suomalaisissa oppimateriaaleissa
piirtyy kuva maailmasta,
jonka keskipisteenä Eurooppa
yhä useimmiten on.”
Eeva Rinne (2019) tarkasteli kiinnostavassa tutkimuksessaan muun muassa maantiedon oppikirjoja ja osoitti, kuinka Suomea ja suomalaisuutta rakennetaan erilaisten myyttien kautta sekä yksikulttuurisuutta korostamalla, millä perustellaan esimerkiksi etnistä ja kulttuurista yhteisyyttä. Historiallisesti suomalaisuus paikantuu Rinteen mukaan maaseutuun ja ”jo esi-historiallista aikaa kuvaavissa piirroksissa on koivumetsiä, suomenhevosia, suomenpystykorvia sekä vaaleita ihmisiä kyntämässä peltoja”.
Oppikirjoista löytyy myös paljon itsestään selvänä pidetyn suomalaisen kulttuurin ilmaisuja, eikä kansallisen identiteetin kytkemistä ulkokohtaisiin asioihin, kuten ruokakulttuuriin, kyseenalaisteta. Rinne nostaa esille myös oppikirjoissa esitetyt stereotypiat, jotka sitovat yksilöt kansallisvaltioihinsa, ja ilmenevät usein kansallisissa yleistyksissä ja liittyvät esimerkiksi valtiokuvauksiin.
Yhä myös korostetaan auttamisdiskurssia lännestä, ja rakennetaan näin pelastajan roolia, jolloin globaali etelä näyttäytyy lähinnä avun kohteena. Rinteen tutkimus herätteleekin katsomaan oppikirjoja monipuolisesti ja kriittisesti, ja pohtimaan millaisten tekstien ja kuvien varaan rakentuu yhä esimerkiksi mielikuvamme eri maanosista.
Oppikirjojen ihmisoikeusnäkökulmaa tutkinut Pia Mikander (2016) korostaa, kuinka kirjoissa heijastuvat yhteiskunnan hallitsevat arvot. Maantieteen, historian ja yhteiskuntaopin kirjoja tutkinut Mikander esittää, että tutkimalla oppikirjoja voidaan ymmärtää, miten yhteiskunta määrittelee, mikä on normaalia, sopivaa ja ihanteellista. Oppikirjatutkimus onkin näyttänyt useita kertoja, kuinka suomalaisissa oppimateriaaleissa piirtyy kuva maailmasta, jonka keskipisteenä Eurooppa yhä useimmiten on. Samalla usein vahvistetaan valtahierarkiaa, jossa läntinen ajattelutapa on ihanteena.
Tutkimuksessaan Mikander nostaa esille myös oppimateriaalien, sekä samalla kaikkea opetusta koskevan neutraaliuden oletuksen. Kasvatuksessa ja koulutuksessa tämän oletuksen rikkominen edellyttää Mikanderin mukaan juurikin kriittistä lukutaitoa, mutta myös kriittistä globaalikasvatusta ja etuoikeuksien tunnistamista ja purkamista.
Oppikirjoista aapisilla on kautta aikojen ollut merkittävä rooli lasten maailmakuvan rakentumisessa. Varsinkin aikana, jolloin aapinen oli monelle lapselle samalla ensimmäisen oma kirja, sekä kirja, jonka avulla opittiin lukemaan. Vaikka nykylapsille on tarjolla esimerkiksi kirjastojen kautta paljonkin valinnanvaraa kirjoissa, eivät kaikki perheet pysty tukemaan lapsen pääsyä kirjojen pariin, ja tästäkin syystä varhaiskasvatuksessa ja esi- ja alkuopetuksessa tehty kirjallisuuskasvatus on arvokasta.
Jokaisen lapsen tulisi saada kokea kirjojen kautta kuulumisen kokemuksia. Aapiset, kuten kaikki kirjallisuus, ovat kuitenkin aikansa kuvia, ja ovat sisältäneet, ja yhäkin sisältävät, myös syrjiviä ja stereotyyppisiä sisältöjä.
Vanhoista aapisista esittelen lyhyesti muutaman esimerkin, sillä samalla, kun ajattelen, ettei vanhaa rasistista kuvastoa ja kieltä tule enää nostaa esiin, on opettajien kuitenkin hyvä tuntea myös tämä osa oppikirjojemme historiaa.
Satuaapinen, joka on julkaistu jo vuonna 1955, mutta kattaa kuitenkin uudelleen painoksia 1980-luvulle saakka, on Aale Tynnin kirjoittama ja Maija Karman kuvittama. Satuaapisessa kuten myös Uudessa aapisessa (1972) toistuu N-kirjaimen kohdalla rasistinen termi, sekä nyky-ymmärryksen ja tiedon mukaan hyvin rasistinen ja syrjivä kuvasto. Kuvissa on läsnä voimakkaasti eksotisoivia ja mystifioivia elementtejä, ja niissä uusinnetaan kolonianistista esitystapaa sivistymättömästä ja alkukantaisesta ”toisesta”.
Myös I-kirjain opetetaan lapsilukijalle Amerikan alkuperäiskansoja halventavalla termillä ja kuvastolla. Eri sanojen ja termien merkityksiä ja käyttöä tuleekin tarkastella aika ajoin, ja sen sijaan, että valtaväestöön useimmiten kuuluvat opettajat vetoavat jonkin termin tai sanan olevan heille neutraali, tulisi kieleen kiinnittyvät syrjivät merkitykset tunnistaa ja tunnustaa.
Satuaapisessa, kuten myös monessa muussa vanhassa aapisessa, sukupuoliroolit ovat hyvin stereotyyppisen feminiinisiä ja maskuliinisia, mikä on tietysti omaa ajankuvaansa. Satuaapisen kuvituksissa on esimerkiksi sotilaita leikkiviä poikia ja pyykkääviä tyttöjä. Voisi ehkä ajatella, että sukupuolen kuvaamisessa aapisten maailma on muuttunut. Toisaalta näin onkin, mutta kyllä nykyaapisistakin löytyy sukupuolittuneita kuvauksia.
Tytöt ja naiset kuvataan yhä useammin hoivaan liittyvissä konteksteissa, kuten esimerkiksi tytöt nukkeleikkien äärellä. Miehet ja pojat kuvataan taas aktiivisempiin rooleihin, kuten pojat autoleikeissä, tai apuna raskaana pidetyissä työtehtävissä. Vuonna 2010 julkaistu Taikamaan Aapinen näyttää kiinnostavasti naiset ja miehet, sekä tytöt ja pojat haaveilemassa. Lapsilukijaa pyydetään tunnistamaan ja nimeämään henkilöiden unelmia. Kuvassa miesoletettu haaveilee urheiluautosta, kun taas iäkkäämpi naisoletettu joko uudesta uunista, tai ehkäpä leipomisesta. Eräs kuvan poikaoletetuista toivoo pyörää, kun taas tyttöoletetun haaveissa ovat balettitossut.
Sukupuolten kuvaamisessa on ajoittain keskitytty tarkastelemaan erityisesti henkilöiden ulkonäköä ja pukeutumista. Rinnalle on tärkeää ottaa myös toimijuus, sekä tunteiden ja niiden ilmaisun tarkastelu, sillä vaikka useissa nykyaapisissa esiintyykin antropomorfisia, eli inhimillistettyjä eläimiä, ei binäärisiltä sukupuolen kuvauksilta aina vältytä esimeriksi juuri tunnekuvausten näkökulmasta.
Tulisikin pohtia myös millaista toimijuutta oppimateriaaleissa rakennetaan niin sukupuolen kuin myös esimeriksi etnisyyden näkökulmasta. Lisäksi sukupuolitietoisen kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmasta tarkasteluun kuuluu myös kysymykset siitä, näkyvätkö sukupuolivähemmistöt, kuten transsukupuoliset, muunsukupuoliset ja intersukupuoliset oppimateriaaleissa, ja missä yhteyksissä.
Toimijuus on keskeistä myös samaistumisen näkökulmasta, sillä jokaisen lapsen ja nuoren tulisi löytää oppimateriaaleista omaa identiteettiään, ja esimerkiksi perhettään kunnioittavasti kuvaavia sisältöjä. Kuten Paavola ja Dervin (2015) osoittivat kolmea 2000-luvun alkupuolella julkaistua aapista käsittelevässä analyysissään, aapisten teksteissä ja kuvastoissa rakentuu yhä jaottelua, jossa suomalainen kulttuuri näytetään tavallisena ja normaalina, kun taas toiset kulttuurit esitetään eksoottisina ja outoina.
Yhtenä esimerkkinä analyysissä on Tammen Kultainen Aapinen (2002), jonka avulla Paavola ja Dervin nostavat esille, kuinka perinteisestä vaaleasta, suomea puhuvasta eroavat lapsihahmot jäävät aapisen tarinoissa sivuun ja äänettömiksi. Moninaisuuden kuvaaminen on ajoittain myös hyvin pinnallista, ja näin ainoastaan vahvistuu stereotyyppinen käsitys suomalaisuudesta ja suomalaisista, sekä ”muista kulttuureista”.
Aapisissa, kuten kaikessa oppimateriaalissa, tulisikin tiedostaa kuinka identiteettien tunnistaminen ja kuvaaminen moninaisina ja muuttuvina, yksinkertaistavien ja staattisten esitystapojen sijaan, tulisi olla lähtökohtana kaikkien henkilöiden kuvaamisessa.
Nämä muutamat esimerkit eivät tietystikään kerro lainkaan kokonaiskuvaa vanhemmasta saatikka uudemmasta oppimateriaalista. Esimerkkien kautta voidaan kuitenkin tuoda oppimateriaalien erilaisia sisältöjä näkyväksi ja herätellä keskustelua yhdenvertaisuuden ja syrjinnän vastaisen materiaalin tärkeydestä. Samalla voidaan nostaa esiin kuinka tärkeää opettajan oma kriittinen katse oppimateriaaliin on, jotta pystymme aidosti purkamaan ahtaita normeja, ja tuomaan esille moninaisia ihmisiä moninaisine ominaisuuksineen.
Miten (oppi)kirjoja voi käytännössä tarkastella kriittisesti?
Kuinka siis opettajana huomioida ja puuttua oppimateriaalien ongelmallisiin sisältöihin? Puuttuminen edellyttää näiden sisältöjen tunnistamista, mutta esimerkiksi aapisten syrjiviä ja stereotyyppisiä tekstejä ja kuvituksia ei ole aina välttämättä helppoa tunnistaa, varsinkaan jos itse ei kuluu vähemmistöihin. Opettajien tulisikin kuulla ja reagoida herkästi myös lasten ja nuorten esille tuomat ajatukset oppimateriaalien sisältöihin liittyen.
Opettajilla on kuitenkin painava vastuu olla tietoinen roolistaan kaikkien, niin enemmistöön kuin vähemmistöihin kuuluvien lasten itsetunnon ja identiteetin tukemisessa. Opettaja käyttää työssään valtaa, ja siksi tietoisuus ja ymmärrys niin työtä ohjaavista asiakirjoista ja lainsäädännöstä erityisesti tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja rasisminvastaisuuden näkökulmista on ensisijaisen tärkeää.
Kuten edellä on muutamien esimerkkien ja tutkimusten kautta esitetty, on oppikirjoissa ollut – ja yhäkin on – seksistisiä tai rasistisia sisältöjä. Opettajien tietoisuus ja puuttuminen materiaaleihin, joissa rakennetaan jaottelua erilaisiin ja samanlaisiin, meihin ja muihin on myös erittäin ajankohtaista. Viime vuosina Suomessa, kuten monessa muussakin yhteiskunnassa, polarisaatio on syventynyt, ja kansallissosialistiset ja äärioikeistolaiset asenteet ovat lisääntyneet.
Perusopetukseen sisältyy ajatus kriittisen ajattelun opettamisesta. Opettajan tuella myös pienet lapset varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetusikäiset oppilaat saadaan katsomaan ja pohtimaan tuttuja, normaaleina pidettyjä tapoja, käytänteitä ja esitysmalleja toisesta, mahdollisesti uudenlaisesta näkökulmasta. Jotta kasvatuksessa ja koulutuksessa mahdollistetaan entistä moninaisempia ääniä ja tarinoita, tulee oppimateriaaleissa, kuten oppikirjoissa, sekä lastenkirjoissa ja muissa non-formaaleissa materiaaleissa, esitettyjä normeja ja valtasuhteita ensin arvioida kriittisesti.
Kirjoittaja työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän opettaa ja tutkii kasvatuksen ja koulutuksen rasisminvastaisuutta, yhdenvertaisuutta sekä mm. sukupuolitietoisuutta.
|
Opettajan omassa pohdinnassa, sekä keskusteluissa niin henkilökunnan kesken, kuin ikä huomioiden myös lasten kanssa, voidaan hyödyntää seuraavia kysymyksiä:
|
