JOHANNA LÄHTEELÄ
Soolibooli 4/18

Avaan koneen ja tuijotan vartin gradu.docx ­-tiedostoa. Calibri 22 -otsikko GRADU näyttää liian isolta. Jostain tulee mieleen hauska Youtube-video koiranpennuista. Loppuilta menee videokierteessä.

Imuroin asunnon toisen kerran tällä viikolla. Jos vähän muokkaisi sisällysluetteloa. Käyn lainaamassa muutaman gradukirjan lisää. Ei tällä viikolla tarvitse varmaan tehdä muuta.

Ottaisin mieluummin vastaan kyselyjä olemattomasta jälkikasvusta kuin gradun etenemisestä. Jaksan hymyillä sukulaisten "koskas sä oikeen valmistut" -kyselyille ja kerron ahertavani vielä gradun parissa.

Gradua voi tehdä sitten vaikka ensi viikolla, kunhan saan tämän sähköisen tentin tehtyä.

Ja tämän harjoittelun.

Ja tämän ryhmätyön, joka vaatii mielestäni opintopisteisiinsä nähden kohtuuttoman paljon työtä.

Kolme esseetä kuukauden aikana. Pelkkä ajatuskin gradun tekemisestä juuri nyt saa silmät särkemään.

Kiinnitän erivärisiä post-it-lappuja gradukirjojen sivuille merkiksi potentiaalisista lähdeviittauksista. Muutaman tunnin jälkeen olo on tyytyväinen ja menen nukkumaan rauhallisin mielin.

Valmistuvien juhla. Iso osa omasta vuosikurssista lauloi Suvivirttä ja sai ruusuja. Istun keittiönpöydän ääressä nakerrellen paahtoleipää ja pohdin koskakohan menen sinne itse.

Pitäisiköhän vaihtaa aihetta?

"Gradu on sellainen projekti, että sitten kun sitä lähtee kirjoittamaan niin se on ihan parissa viikossa valmis jos tekee tosi intensiivisesti" naureskellaan ystävien kanssa illalla. Tunnen pienen pistoksen samalla kun kilistän muovituoppiani vastakkain muiden kanssa.

Lopulta iskee se väistämätön – enää yksi lukuvuosi aikaa valmistua. En ota kesätöitä, lainaan 19 painavaa opusta ja julistan kaikille pitäväni gradukesän. Ahdistus on kasvanut rintakehää puristavaksi ja ajatuksissa lymyilee yhä useammin gradu.

Tyhjät sivut tuntuvat painostavilta. Alan harkita kahvinjuonnin aloittamista.

Kesällä olikin pakko tehdä töitä koska muuten en pärjäisi taloudellisesti. Työpäivän jälkeen gradukirjojen lukeminen tuntuu raskaalta. Huomaan tuijottaneeni useita minuutteja samaa sivua.

Yhä useampana päivänä tuntuu, että olen huono opiskelija. Kärsivällisesti muistutan itselleni, miten olen aina tiennyt, ettei tutkijan ura ole minua varten ja miten haluan olla vaikuttamassa lasten ja nuorten kehitykseen ja innostaa heitä oppimaan. Tiedän, että selviän tästä kyllä. En vain aina muista sitä.

Jätän kaikki gradukirjat ruokapöydälle, osan avoinna.

Juuri ennen nukahtamista mieleen tulee ajatus, että jos Frodo ja Sam pystyivät kävelemään Tuomiovuorelle asti, minä pystyn kirjoittamaan gradun. Ajatus naurattaa hieman, mutta sen avulla pystyn nukahtamaan.

Ihmettelen mihin opiskeluaika katosi, kunnes muistan lukemattomat ainejärjestötunnit, kokoukset, sitsien järjestämiset ja sitsaamisen. Harjoitteluviikot, jolloin halusin vapaa-ajalla tehdä ainoastaan prezejä, powerpointteja ja kahootteja. Pitkät työpäivät, koska rahaa ei riittänyt muuten elämiseen. Laajat sivuainekokonaisuudet ja vapaavalintaiset kurssit, joiden ansiosta lukukauden opintopistemäärät olivat korkeita. Kiireiset speksikuukaudet jolloin elämään ei mahtunut muuta kuin lavatreenejä, kässäreitä ja väsyneitä vitsejä tiimiläisten kanssa.

10 sivua tekstiä. Uskottelen itselleni, että hiljaa hyvää tulee, vaikka tosiasia on, että vähän nopeamminkin olisi tullut hyvää. Ahdistukselle ja pelolle ei tulisi antaa valtaa, vaan alkaa rohkeasti työstämään gradua. Kuten osa yliopiston opettajista jaksaa muistuttaa, kyseessä on kuitenkin vain gradu. 

Kirjoittaja on N:nnen vuoden opiskelija, joka suosittelee kaikille gradumörön rohkeaa kohtaamista.