PIRITA TALIKKA
Soolibooli 2/16 pääkirjoitus

Kuulin linja-autossa opiskelijanuorukaisen puhelinkeskustelun. Hän kuvaili linjan toisessa päässä olevalle tyytyväisyyttään siitä, kuinka valtio on parantamassa opiskelijoiden toimeentuloa. Hän tiesi kertoa opintorahan laskemisesta ja suunnitelmista nostaa opintotuen lainaosaa. Luvut olivat oikein. En vain oikein osannut jakaa hänen riemuaan tilanteesta.

Koulutusleikkaukset ovat iskeneet opetus- ja kasvatusalaan joka suunnasta ja kaikille asteille. Korkeakoulujen säästötoimenpiteet heijastuvat suoraan myös opettajankoulutukseen muun muassa kontaktiopetuksen ja harjoitteluiden vähenemisenä. Viimeisenä naulana arkkuun opiskelijan muutenkin heikkoa ja elämiseen riittämätöntä sosiaalietuutta, opintotukea, suunnitellaan leikattavaksi ennennäkemättömällä tavalla.

Media maalailee kuvaa liian hyvään tottuneesta nykyopiskelijasta, joka tuhlailee ravintoloissa ja matkustelee jatkuvasti. Ennen asiat olivat toisin. Ja kyllä, niinhän ne olivatkin. Opiskelijaan kohdistuneet paineet ovat viime vuosien aikana kasvaneet merkittävästi. Epävarmaa on myös, löytyykö valmistumisen jälkeen työpaikkaa, ja jos löytyy niin mistä päin Suomea. Asiat eivät enää ole niin kuin ne olivat menneinä vuosikymmeninä, jolloin jokainen korkeakoulusta valmistunut otettiin avosylin vastaan työmarkkinoilla.

Opintotukimielenosoitukseen ja -marssiin Helsingin Senaatintorilta Kansalaistorille osallistui tuhansia opiskelijoita. Kriittiset äänet tuomitsivat mielenosoituksen itsekkääksi: Valtio ei voi velkaantua enää enempää. Se on selvää. Opiskelijat eivät kuitenkaan puolustaneet vain omia eurojaan, vaan teemoina olivat koulutuksellinen tasa-arvo, huoli velkaantumisesta ja koulutuksen arvostuksen murtuminen yhteiskunnassamme. Jos valtio ei missään nimessä voi velkaantua enempää, kuinka sitä voidaan olettaa opiskelijalta?

Mitä opintotuen heikennys sitten tarkoittaisi juuri opettajankoulutukselle? Opettajankoulutus on perinteisesti ollut suosittu koulutusala. Opettajan työtä arvostetaan ja opintoihin on vaikea päästä. Tilanne saattaisi kuitenkin muuttua, mikäli koulutukseen hakeutuvien olisi jo opiskelupaikkaa hakiessaan puntaroitava lainan takaisinmaksumahdollisuuksiaan. Kuten kaikki tiedämme, opettajan ammattiin ei useinkaan leveän leivän perässä eksytä. SOOLin yhdenvertaisuusohjelman mukaan kaikilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua. Uhkana on, että opintotuen muuttaminen lainapainotteisemmaksi vähentäisi koulutuksellista tasa-arvoa, lisäisi yhteiskunnan eriarvoistumista ja heikentäisi vähempiosaisten perheiden lasten korkeakoulutusmahdollisuuksia.

Nyt ei olla viemässä opiskelijoilta vain sitä ylimääräistä tuoppia perjantai-iltana, vaan romuttamassa sivistyksen arvostusta ja koulutuksellista tasa-arvoa. Itse en ainakaan opintotukimielenosoituksessa marssinut omien ansioideni puolustukseksi, vaan sen eteen, että aivan jokaisella olisi tulevaisuudessakin mahdollisuus sivistää itseään huolimatta siitä, mikä hänen perhetaustansa tai rahallinen tilanteensa on. Sivistystä on puolustettava. Sen vuoksi on tarvittaessa noustava barrikadeille.

Toivon sydämestäni, että tämän lehden ilmestyessä suunnitelmat opintotuen leikkauksista on päätetty perua. Toivorikasta kevättä!