RAIGO MEGERILD
Soolibooli 3/16

Kotiopetus ei edellytä lupaa ja siinä huoltaja ottaa kokonaisvastuun oppilaan opetuksesta. Huoltaja voi ilmoittaa oppilaansa kotiopetukseen vaikka kesken koulupäivän.

Kotiopetus jakaa voimakkaasti ihmisten mielipiteitä. Tästä voi jokainen vakuuttua esimerkiksi lukemalla Helsingin Sanomien kommenttipalstoja asiaan liittyvien uutisten yhteydessä. Toiset väittävät, että kotikoulu on "hysteeristen hihhuleiden valinta" ja toiset toteavat peruskoulussa aikaa menevät hitaampien oppilaiden takia hukkaan.

Objektiivista vertailua koti- ja kouluopetuksen välillä on vaikeaa tehdä, sillä vertailla pitäisi varsinaisten oppimistulosten lisäksi sosiaalisia kompetensseja, arjen taitoja, oman työn hallintaa ja paljon muuta osaamista. Tässä kirjoituksessa en pyri ottamaan kantaa kotiopetuksen etuihin tai haittoihin oppilaan oppimisen ja kehityksen kannalta, eikä tästä olekaan olemassa suomalaista tieteellistä tutkimusta.

Vitosella pääsee läpi

Kotiopetus ja sen valvominen ovat oman kokemukseni mukaan melko vähän tunnettuja. Esimerkiksi syksyllä minulle soitti nykyisen työni johdosta erään kaakkoissuomalaisen kaupungin opetuspäällikkö kysyäkseen mitä kotiopetus tarkoittaa ja mitä kaupungin täytyy tässä tapauksessa tehdä. Heille oli ilmeisesti tullut ensimmäinen kotiopetusoppilas ja opetuspäällikkö ajatteli, että varmaankin Helsingissä osataan neuvoa.

Lainsäädäntö ei juuri säätele kotiopetuksen järjestämistä. Käytännössä vanhempien velvollisuutena on huolehtia siitä, että lapsensa oppii hyväksytysti saman oppimäärän kuin koulussa opiskelevat. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää sama kuin koulussakin, eli niin sanotusti vitosella pääsee läpi.

Kunnan velvollisuus on valvoa, että oppivelvollisuus täyttyy eikä vanhempi laiminlyö vastuutaan. Valvontavelvollisuus koskee vain perusopetusta – esiopetuksen suorittamista ei tarvitse valvoa.

Kunnat voivat toteuttaa valvomisvelvollisuutensa periaatteessa miten haluavat. Yleisin tapa lienee, että kunta määrää kotiopetuksessa olevalle oppilaalle tutkivan opettajan, joka tapaa oppilaan kerran pari lukuvuodessa ja valvoo, että oppilas on oppinut perusopetuksen oppimäärän minimin.

Tutkivan opettajan ei tarvitse opettaa kotiopetusoppilasta, arvioida oppilaan osaamista numeroin tai antaa hänelle todistusta. Opettajan tehtävänä on vain valvoa, että oppilas osaa eri oppiaineita ainakin sen verran kuin arvosana viisi edellyttää, ja antaa tästä kirjallisen selosteen.

Käytännössä tutkiva opettaja tarvitsee siis riittävän näytön kotiopetusoppilaan osaamisesta, jotta voi arvioida täyttääkö se opetussuunnitelman minimivaatimukset. Oppilas voi näyttää osaamistaan portfoliolla, tehdyillä tehtävillä, keskustelulla, kuulusteluille jne. Varsinaisten kokeiden lisäksi on siis monta tapaa arvioida oppilaan osaamista – ihan niin kuin koulussakin.

Hyvä graduaihe

Kotiopetus ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto huoltajan kannalta sikäli, että oppilas jää paitsi koulun tarjoamasta opetuksesta, kouluruuasta, oppimateriaalista, kuraattori- ja psykologipalveluista, opiskeluvälineistä ja tehostetusta tai erityisestä tuesta. Kotiopetusoppilaan opetussuunnitelmaa ei voida yksilöllistää eikä häntä voida vapauttaa minkään oppiaineen opiskelusta.

Syyt kotiopetuksen valitsemiseen ovat melko monenlaiset. Maailmankatsomukselliset tekijät tai peruskoulukriittisyys ovat yhdysvaltalaistutkimusten mukaan merkittävimmät yksittäiset selittäjät, mutta toisinaan taustalla ei ole erityisempää ideologiaa vaan paljon arkisempia syitä.

Esimerkiksi koulujen homeongelmat tai kykenemättömyys saada kiusaamista kuriin saattavat johtaa siihen, että huoltaja päättää, että kotiopetus on oppilaan kannalta parempi vaihtoehto. Toisinaan taustalla saattaa myös olla toimimattomiksi koetut kodin ja koulun välit.

Kotiopetus voi olla väliaikaista esimerkiksi tilanteessa, jossa kuudesluokkalaisella on vakavia koulukäyntiongelmia ja huoltaja toteaa helpommaksi, että oppilas on loppulukuvuoden kotiopetuksessa ja aloittaa syksyllä seitsemännellä luokalla uudessa koulussa. Kotiopetus saattaa aiheuttaa myös eräänlaisen ketjureaktion, kun yhden oppilaan jääminen kotiopetukseen johtaa siihen, että hänen nuoremmat sisarensakin päätyvät opiskelemaan kotona.

Kotiopetusoppilaita arvioidaan Suomessa olevan noin 300 ja pidemmällä aikavälillä määrä on ollut laskeva. Luku voi tosin olla suurempikin, sillä periaatteessa kotiopetuksessa ovat myös oppilaat, jotka oppivat "kouluissa", joilla ei ole perusopetuksen järjestämislupaa. Kunnan pitäisi valvoa heidänkin oppivelvollisuutensa suorittamista.

Joka tapauksessa kotiopetus on mittakaavaltaan marginaalinen ilmiö, josta on melko vähän suomalaista tutkimustietoa. Niin ollen aihepiiri olisikin esimerkiksi hyvä graduaihe.