ENNI KESKI-SAARI
Opeopiskelija 4/22 pääkirjoitus

Kun opeopiskelijoilta sekä opettajilta tai ohjaajilta kysytään, miksi olemme hakeutuneet alalle, vastaukset ovat yleensä hyvin samanlaisia: Haluamme olla läsnä lasten ja nuorten elämässä, olla heille turvallisia aikuisia – opettaa, kasvattaa ja vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Opettajan ydintehtävä eli kasvatus ja koulutus ovat alamme vetotekijöitä, mutta työelämässä ydintehtävien osuus on kaventunut muiden tehtävien kasautuessa. 

Opettajan tehtävät eivät ole vain lisääntyneet, vaan myös työn haasteet ovat monipuolistuneet. Lähempänä säästötoimia, kuin varsinaista asiaansa ajaneet inkluusiotoimet ovat lisänneet yksittäisen riviopettajan työmäärää, kun paperityöt, tukihakemukset ja oppimateriaalien eriyttäminen vievät aikaa.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on sitä tärkeämpää, mitä nuorempia lapset ovat. Viime vuosikymmenien aikana kodin merkitys koulumenestykselle on noussut. Nykypäivänä osa huoltajista on aiempaa kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, mutta samanaikaisesti on myös huoltajia, jotka jättävät lastensa kasvatuksen päiväkodin ja koulun tehtäväksi. 

Opettajat ovat aiempaa stressaantuneempia ja kokevat riittämättömyyden tunnetta. Onko kasvatustehtävä kaatunut siis yksin opettajien harteille? Mitä tapahtui ajatukselle, että tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lapsi?

Opettajan tehtävissä haasteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Meillä on ympärillämme paljon muita opettajia, joilta voimme kysyä neuvoja ja jakaa onnistumisia. Suomen opettajankoulutusta tarkastellessa voimme todeta, että meillä on moninainen kenttä erilaista osaamista. Meistä opettajista ja ohjaajista on vaikka mihin. On tärkeää, ettemme unohda tätä työelämässä, sillä kollegiaalinen yhteistyö rikastuttaa ymmärrystämme opettajuudesta ja antaa eväitä työarkemme haasteisiin.

Muiden opettajien lisäksi tulevaa työtämme on tukemassa moniammatillinen verkosto, joka ulottuu niin koulunkäynninohjaajista oppilashuoltoon sekä kirjasto- ja museopalveluista lastensuojeluun ja poliisiin. On tärkeää, ettemme pelkää hyödyntää erilaisia yhteistyötahoja työssämme. Esimerkiksi nuorten väkivaltaa käsittelevissä uutisoinneissa nousee esille, että välillä koulut jäävät yksin tapausten kanssa – mutta tarvitseeko koulujen jäädä yksin?

Käytetään siis työssämme rohkeasti erilaisia resursseja ja uskalletaan kysyä apua, vaikka se voi tuntua välillä vaikealta. Onneksi kyseistä taitoa voi kuitenkin harjoittaa, sillä se on tärkeä oman jaksamisen kannalta niin työelämässä kuin muillakin elämän osa-alueilla. 
 

Opeopiskelijan printtilehti on nyt sataprosenttisesti hiilineutraali. Lue lisää!