JULIA PETÄJÄ
Soolibooli 3/16

Opiskelijat laitetaan ahtaalle nyt keinolla jos toisellakin. Korkeakoulutukseen kohdistetut säästöt iskevät väistämättä henkilöstön määrään ja sitä kautta tutkimuksen ja opetuksen laatuun ja määrään. Opintojen ohjaus ja hallinto ovat todennäköisesti karsintalistalla kärkipäässä. Pahimmassa tapauksessa tämä voi tarkoittaa sitä, että opiskelijan valmistuminen viivästyy, koska opintojen koostamiseen ja loppuunsaattamiseen ei saa tarvittavaa tukea. Nopea valmistuminen on hallituksen johtoajatus, mutta keinot sen toteuttamiseksi ovat hatarat. Nopeaa valmistumista yritetään kirittää paitsi korkeakoulujen valmistumista painottavilla rahanjakokriteereillä, mutta myös opintotuen rajoituksilla.

Opintotuki on äärimmäisen huono koulutuspolitiikan väline. Nälkään näännyttäminen tai suuren velkataakan omistaminen nimittäin ravitsee huonosti opiskelumotivaatiota, jos koulutus itsessään ei vastaa laatukriteerejä. Tulevaisuudessa todennäköisesti huonommista sosioekonomisista lähtökohdista olevat yhä harvemmin hakeutuvat korkeakoulutukseen. Toisaalta korkeakoulutuksen piirissä olevat yhä useammin hakeutuvat töihin opiskeluaikana, mikä harvoin ainakaan nopeuttaa valmistumisaikoja. Mutta palataanpa hieman taaksepäin ja kerrataan viimeaikaisia opintotukeen liittyviä vaiheita.

Hallitus tilasi taannoin Jyväskylän yliopiston professori Roope Uusitalolta esityksen opintotuen muutoksesta reseptillä "opintotuesta tulee säästää 70 miljoonaa 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa". Uusitalo teki työtä käskettyä ja esitteli mallin opintotuesta, jossa opintorahan osuus laskee ja opintolainan osuus vastaavasti kasvaa, niin että tuen kokonaissuuruus pysyisi suunnilleen samana. Myös lainanhyvitystä tavoiteaikaan suoritetusta tutkinnosta leikattaisiin 40 prosentista 30 prosenttiin. Uusitalo esitti myös, että korkeakouluopintojen riittävän edistymisen suoritusrajaa korotettaisiin viidestä opintopisteestä kuuteen opintopisteeseen.

Hallitus oli tilannut toimenpideohjelmaa tiukalla liekalla, joten saattoi kehysriihessä pukeutua sankariviittaan ja todeta Uusitalon ehdotukset ankariksi. Kehysriihen päätöksellä hallitus saattoi ottaa maltillisemman linjan ja valita säästötavoitteeksi pitkällä aikavälillä "ainoastaan" 122 miljoonaa. Hallituksen päätöksellä opintolainan valtiontakauksen kuukausimäärä nousisi 650 euroon kotimaassa opiskelevalla ja 800 euroon ulkomailla opiskelevalla, kun opintorahan osuus pienenisi 250,28 euroon kuukaudessa (aiemmin 337 €/kk). Tutkintokohtainen tukiaika lyhenisi "vain" kahdella kuukaudella.

Pyrkimys lyhentää opiskeluaikoja tiukentamalla opintotukea antaa ymmärtää että opintojen eteneminen on ainoastaan opiskelijasta itsestään kiinni. Paitsi että elämä on arvaamatonta, ei korkeakouluissa ole aina edes mahdollista suorittaa opintoja johdonmukaisesti tai edes tarkoituksenmukaisesti. Monimutkainen tukijärjestelmä ja takaisinperinnällä kiristäminen ajaa opiskelijan etsimään systeemistä kiertoteitä tai toisaalta hankkimaan tutkinnon tai oman ammatillisen kehittymisen kannalta merkityksettömiä opintopisteitä, mikäli tämä tarkoittaa murua rinnan alle.

Pakottamalla opiskelija hankkimaan mittava velka koulutuksen eteen annetaan ymmärtää, että osaamisen kartuttaminen hyödyttää vain yksilöä, eikä lainkaan yhteiskuntaa ympärillä. Opettajaksi opiskelevien kohdalla tulee huomioida, että tulevat työpaikat ovat suurimmaksi osin matalapalkkaisella julkisella sektorilla. Lainanotto on suurempi riski aloilla, joissa korkea palkka ei ole tutkinnolla taattu ja erityisesti niillä aloilla, joissa työllistyminen on epävarmaa.

Opetusalalla riittänee töitä tulevaisuudessakin ja alalle on kaiken aikaa hakeutunut motivoituneita opiskelijoita. Kuitenkaan pelkkä kutsumus opettajuuteen ei riitä, mikäli valtiovalta kuihduttaa näkymät kouluttautua alalle ja harjoittaa ammattiaan.